Vie mut kotiin uudelleen

Voiko ihminen syntyä rikkinäisenä? Vääränlaisena? Musta tuntuu, että en kuulu tänne maailmaan. Joojoo, vali vali taas. Enkö oikeasti osaa muuta?

Oon ollut taas pitkään kirjoittelematta. Tuntuu välillä vaan siltä, että olisin ihan aivokuollut. Plus asiat on ollu hankalia viimeaikoina. Kerron enemmän siinä vaiheessa, kun itse saan selkeyttä asioihin. Olen ihan sekaisin ja hämilläni asioista vielä. Painokin on jumittanut jo hävyttömän pitkän aikaa paikoillaan. Haluaisin kotiin, piiloon kaikelta. Turvaan. Ruokaa ei tee mieli yhtään. Se oksettaa ja nään kaiken vaan turhina kaloreina.

Toissapäivänä piti taas lähteä sekoilemaan. Oli paha olla ja halusin satuttaa itseäni. En sitä muutamien ihmisten takia kuitenkaan tehnyt vaan tyydyin vain vetämään kaikki päihteet mitä naamani eteen vain sain. Kiitos eräälle ystävälleni siitä, että takavarikoi toisen niistä napeista ennenkuin kerkesin napata senkin. Se yksi kyllä riitti hyvin selvästikin kun narskutin hampaita yhteen koko illan ja pupillit oli lautaset kuvien perusteella. Kun sitten pääsin tarpeeksi sekavaan tilaan, oli mulla loppujenlopuksi ihan hauskaakin välillä. Suuri kiitos siitä molemmille ystävilleni jotka jaksoivat katsella minua siinä kunnossa. Onneksi ei mentykään baariin vaikka yhdessä välissä huvittikin. En kyllä usko että olisin edes päässyt sisään heh.

No, eilen oli sitten tietysti krapula. Olin vielä pitkälle aamuun sekaisin ilta kun jatkui siihen aamu 8 asti. Kun paha olo lopulta iski, niin jokin siinä olossa maatessa laittoi mut miettimään monenlaisia asioita. Kuten sitä, miksi juon? Miksen osaa käsitellä omia ajatuksia ja tunteita? Miksi pelkään niin paljon yksin jäämistä? Välillä voisi olla melkein helpompaa olla vaan yksin. Söinkin omasta mielestä liikaa jälleen vaikka kaloreita kertyikin "vain" 660kcal. En kyllä pahemmin liikkunutkaan eilen.

Tänään btw kokkailin ihan ekaa kertaa ankan rintafilettä. Olihan sitä sitten ihan pakko ahmia ihan liian iso annos.. Mutta se oli oikeasti ihan hyvää mun mielestä ja sai kehujakin. En syönyt mitään muuta joten ehkä tämä on ihan ok. 

450kcal lautasella.

23.04

Väsyttää melko paljon tällä hetkellä. Mun koiralla on vatsa sekaisin joten jouduin heräämään viime yönä ja viemään sen ulos. Sen jälkeen en enää saanut oikeen unta kun vaan odottelin tarvitseeko vielä mennä. Ulkona on öisin jo ihan super kylmä, pitäisi siirtyä jo kunnon talvitakkiin hyrr. Ainoa syy miksen ole sitä jo tehnyt on se, että tämä nykyinen on vaan paljon paremman näköinen. Kyllä, pinnallista.

Meillä oli jotenki super kireä ilmapiiri R:n kanssa suurimman osan päivästä. Ei oo ollut oikeem motia oikeen mihinkään kun on turhauttanut vaan koko ajan. Tää meidän yhteiselo nyt on välillä tällaista miinakentällä kävelyä. Ikinä ei tiedä milloin räjähtää. Illaksi kuitenkin helpotti.

Jaksoin kuitenkin käydä tänään yhen kaverin luona. Juoruttiin vaan kaikkea turhaa ja rapsutettiin kaverin kahta koiraa. Mietittiin kanssa, että pitäiskö joskus nähdä koiratreffien merkeissä mutta mulla vähän kyllä stressaa ajatus siitä, että oma koirani on huomattavasti kookkaampi ja vieläpä vähän äkäinen muille koirille.

Viime viikonlopppu meni taas turhan railakkaasti. Tai no ainakin Lauantain osalta.. Perjantaina juhlistettiin R:n kanssa halloweenia. Tehtiin maskeeraukset ja otettiin vähän kaljaa. Oli mukava ilta. Lauantaina R kävi kavereidensa luona istumassa iltaa ja alkoi taas kännissä sekoilla omiaan ja haastaa riitaa joten päädyin jatkamaan iltaa (kröhöm yötä) kavereideni kanssa. Oli paljon porukkaa liikkeellä kun baarissa oli ilmeisesti jonkinnäköinen pukukilpailu halloweenin kunniaksi. En vaivautunut pukeutumaan mitenkään tällä kertaa.

Äh, tää teksti meni nyt taas hyvin sekavaksi. Vielä pitäs lenkille jaksaa lähteä. Laiskottaa, mutta pakko se on..

Etsin onnea lasin pohjalta

En tiedä mun painoa, en päässy vaa'alle tänä aamuna. Toivon tosissani vaa'an näyttävän huomenna tiettyjä lukuja.

Eilen tuli otettua viiniä (eli turhia kaloreita) R:n kanssa. Polttelin kans eilen, kolahti hyvin kun en ole hetkeen poltellut. ilta meinasi lähteä menemään huonoon suuntaan kun R meni vähän "änkyräkänniin". Sain onneksi parannettua ilmapiiriä puhumalla vaan positiivisia juttuja ja pyytämällä R:ää  tanssimaan mun kanssa. Ei me kyllä tanssia osata mutta ei haitannut menoa yhtään, siinäpähän heiluttiin vaan. Oli lopulta hauska yö. Valvottiin muistaakseni ainakin aamu viiteen ja lopulta sammuttiin sänkyyn kun R:lle tuli huono olo ja taisi se muistaakseni oksentaakin. Ei tullu edes isoa morkkista juoduista kaloreista kun en oikeastaan syönyt juuri mitään. Jäi hyvä fiilis.

Pääsin lievästä krapulasta huolimatta ihan ok mittaiselle lenkille. Vähän vajaa 8km näytti askelmittari. Oli super ihana ilma ulkona verrattuna muutamaan edelliseen päivään kun on pitäny sateessa lenkkeillä. Vihaan lenkkeillä kun on märkää, koira kun värjäytyy tassuista ja vatsasta harmaaksi ja housut sotkeutuu myös joka kerta. On noloa kävellä ihmisten ilmoilla housut ravassa, mutta jotenkin niille aina roiskuu kengistä/maasta sitä rapavettä kun kävelen. Haluan kyllä käydä toisellakin pidemmällä lenkillä tänään mikäli vaan jaksan. Nyt kaikki irti siitä että maa on kuiva! 

Koira ja R vaan nukkuu joten mulla on kauhean tylsää. Voisin kattoa jotakin netflixistä mutta en ikinä osaa päättää että mitä. Selaan ja selaan ja lopulta oikeasti turhaudun. Ehkä vaan selailen nettiä ja yritän herättää tota miestä kohta. Ehkä sillä on sillon vähän parempi olo. 

Laiskottaa

Jokainen askel tuntuu lonkassa. Oon jotenkin onnistunut lenkkeilemään sen kipeäksi. En selvästikään ole enää tarpeeksi hyväkuntoinen kävelemään yli 10km lenkkejä useampana päivänä peräkkäin. Harmittaa, mutta ei voi mitään. Lenkkeilen silti niin pitkiä lenkkejä kun pystyn. Niiden jälkeen vaan tuntuu niin hyvältä. on onnistunut olo ja fyysisestikin tuntuu ihanalta. Pitäisi itseasiassa olla nytkin jo menossa ulos kun koira varmasti haluaisi jo päästä lenkille. Laiskottaa, hyi mua kun laitan koirani odottamaan. Ehkä tänään kuitenkin annan itselleni luvan lyhentää ainakin tätä päivän ensimmäistä lenkkiä. Jospa myöhemmin jaksaisin paremmin.

Jään vielä laiskuuttani kirjoittelemaan. Ajatus ei oikein pysy kasassa ja unohtelen mitä olikaan tarkoitus kirjoittaa seuraavaksi. Siitä piti mainita, että mun ja R:n suhde näyttää menevän parempaan suuntaan. En enää pelkää jokainen hetki että kaikki loppuu. R oli todella vahvasti humalassa kun silloin aiemmin jätti minut ja muutti mieltään heti seuraavana päivänä. Siitä vain jäi kauhea sekavuus ja pelko. En hetkeen tiennyt oltiinko nyt yhdessä vai ei. Nyt tiedän ja olo on todella helpottunut.

Käytiin btw tässä yksi päivä hakemassa kaksi kassillista ruokaa ruokajakelusta. Ne tunki mukaan ihan hirveästi karkkia ja suklaata. Nyt ne kiusaa mua tuolla kaapeissa. Sai sieltä ihan ruokaakin, leipää esimerkiksi paljon. Onneksi R syö usein leipää. Mulla yksinään ei tulisi käytettyä varmaan noista ruuista puoliakaan vaan jäisivät lojumaan pakkaseen. Mutta nyt on oikeasti pakko alkaa tehdä lähtöä sinne lenkille! En anna koiran odottaa enää vaan löhöämällä ja kirjoittelemalla.

//Anteeksi sekava ja hyppelevä teksti.

Kaikki äänet huutaa samaan aikaan

Mun ajatukset on äänekkäitä ja sekaisin. "Laihdu läski" on ainoa ajatus josta saan kiinni. Ainoa selkeä ajatus siis. Miten omia ajatuksia voi selkeyttää? Varsinkin jos on hankaluuksia vain istua alas ja antaa ajatusten tulla. Jos pelkää omia ajatuksiaan. Siellä on niin paljon vihaa, surua ja kyynisyyttä. Vihaa koko maailmaa kohtaan, ihmisiä kohtaan ja varsinkin itseäni kohtaan. Negatiivisuus on ottanut vallan mun ajatuksissa jo aikaa sitten. Ajatukset on ristiriitaisia kaiken lisäksi.. Joten päällimmäiset ajatukset on anoreksian kuiskaamia. Sairasta. R on väsynyt. Minä olen väsynyt. Oon väsynyt vihaamaan itseäni ja varsinkin kehoani.  Haluan vaan olla tyytyväinen itseeni edes jollain tavalla. Pelkään syömisen jälkeistä ahdistusta. Tälläkin hetkellä ahdistaa vaikka en ole laskujeni mukaan edes syönyt liikaa. Haluaisin vaan paeta kaikkea tätä nukkumalla.

Mulla on huomenna aika psykologille. Stressaa ihan kauheasti. En osaa sanoa miksi oon alkanut pelkäämään näitä tapaamisia ja haluaisin vaan perua jokaisen. Siellä puhuminen tuntuu pahalta, hiljaisuus tuntuu pahalta ja kaikki siltä väliltä tuntuu pahalta. Mistä siellä pitäisi puhua? Kaikista kauheinta on, kun kysytään suoraan että miten luulisin itse että minua voisi auttaa. Mitä toivoisin. Ai mitäkö toivoisin? Haluaisin jäädä kotiin. En halua poistua muualle kuin lenkille. Mutta tiedän, että erakoituminen ei ole hyväksi. Pakotan itseni ylläpitämään ihmissuhteita. Pakotan itseni käymään sovituilla tapaamisella. Muiden mieliksi, itseni parhaaksi.

Btw.. äitini haukuttiin huonoksi äidiksi  (jota  äitini kylläkin minulle on aina ollut) sen perusteella mikä minusta on tullut. Tulipa jälleen hyvä mieli. Muut siis näkee minut noin huonossa valossa.

Pää leviää

En tiedä mitä tapahtuu. Pelkään koko ajan. Menin hakemaan muutamaa tavaraa R:n luota ja juteltiin. Ilmeisesti meidän suhde ei olekaan ihan täysin lopussa. Oon ihan hirveän stressaantunut ja masentunut. Me ei olla erottu muttei kai olla täysin yhdessä. Ei tiedetä tuleeko tästä enää oikeaa suhdetta. Entä jos R vain pitää mua omassa elämässään mukana juuri sen aikaa että saa omat asiansa kuntoon ja sitten jättää mut. Olisiko R niin laskelmoiva? En usko. Mutta olisiko sittenkin?

Oon ihan sekaisin muutenkin. Muutamana päivänä olo on ollut tosi vainoharhainen ja pelokas. Ahdistun kaikesta, omituisista äänistä, jos vastaantulija katsoo liian pitkään tai jos kuuntelen omia ajatuksiani. Musta on pitkään tuntunut, ettei mun ajatukset ole mun ajatuksia. Jossain mun pään sisällä lymyää joukko sellaisia ajatuksia ja asioita joita en oikeasti tunnista. Välillä kuulen oikeasti näitä ajatuksia puhuttavan ihan ääneen. Tuntuu että sekoan kohta. En kestä tähän päälle vielä kauheaa stressiä. Apua.

Syömishäiriöinen ajattelu on vahvasti läsnä. En pääse siitä eroon.

Mun maailma loppuu

" Välil must tuntuu, et mun maailma loppuu

Hei kerro mulle miten sillo edetään 

Opeta mut elämään "

"Sä oot ollu aina oikeessa
Et mä oon tässö se kakara
On surullista miten käyttäydyn
Ku oon jurrissa puhun paskaa ja koitan loukata"

"Kurista mua niin pitkään,
Etten pysty hengittään, nii et jälki jää
Haluun et laitat mut itkemään 
Hukuta mut ammeeseen
Tumppaa rööki ranteeseen
Tee se uudelleen, niin etten enää sulle pahaa tee"

Nonii, mun mies jätti mut. Ansaitsen sen. Vittu. Ansaitsen kaiken. Olisin halunnu, että kaikesta paskasta huolimatta mun mies olis opettanut musta normaalin. Tehny musta sen ihmisen jota voi rakastaa. Olisin halunnu kaikenlaista, mutta kaikki on pilalla. Mun mies vihaa mua. Musta on tullu päihteiden takia ihnishirviö joka tuhoaa kaiken mikä eteen tulee. Vihaan itseäni. Haluan kuolla mutten uskalla. Miksen? Mikä vois olla pelottavampaa kun tää missä elän. En edes tiedä mitä helvettiä kirjoitan tällä hetkellä, oleen todella humalassa. Haluan vetää kaiken mitä vaan saan. Kirjoitan toinen silmä kiinni todella hidasta tahtia. Silmä kiinni, koska muuten en nää eteeni. Haluaisi n itkeä mutten pysty. Tuntuu että kuolin sisältä täysin. En tunne mitöän. Saatan katua tämän kirjoittamista mutten aio poistaa tätä. Palaan lukemaan tämän uudelleen ja uudelleen, nämä on aitoja fiiliksiä kun mun maailma kaatui lopullisesti. Mulla ei ole enää syytä olla vetämättä mun elämää päihteillä vessanpöntöstä alas. Ei yhtäkään syytä.

Meidän lemmenleikkien aiheuttamat mustelmat mun kehossa muistuttaa susta. Tulee muistuttamaan varmasti ainakin seuraavan viikon. Mun keho on täynnä sun jälkiä. Täynnä meidän intohimoa. Nyt ahdistun joka ikisestä jäljestä. Haluaisin että jokainen katoaa heti. Aiemmin rakastin niitä, hyvänä muistona. Se ilta oli ihana. Olisipa se voinut jatkua ikuisesti. Tämä ilta taas päätti kaiken. En halua puhua tavaroiden hakemisesta myöhemmin. En halua selvittää päätäni vaan jatkaa päihteiden ottamista. En halua kohdata tätä asiaa selvinpäin. En pysty. 

Hiljaisuus hajottaa

Mulla on pari ongelmaa, jotka meinaa tehdä mun läheiset hulluksi. Ensinnäkin, en kestä ollenkaan hiljaisuutta. Jos olen yksin, kuuntelen aina musiikkia tai laitan esim jonkun sarjan puhumaan taustalle. Jos taas seurassa tulee hiljainen hetki niin tulkitsen sen heti siten, että jokin on vialla. Musta tulee levoton ja ahdistunut. Yritän "korjata" tilannetta jotenkin vaikka mitään korjattavaa ei ole. Hiljaisuus on aivan normaalia. Varsinkin pitkässä parisuhteessa on välillä vaan sellaisia hetkiä, kun ollaan vaan hiljaa yhdessä eikä ole mitään sanottavaa tai tekemisistä. Tiedän sen, mutta en pysty silti sietämään sellaista tilannetta. Tästä samasta syystä öisin voisin kuolla ahdistukseen jos en pysty nukkumaan, kaikki on hiljaista eikä missään ole mitään hälinää tai häiriötekijää joka estäisi omia ajatuksia tulvimasta päähäni. En tiedä ymmärtääkö kukaan mistä puhun tai onko muilla samanlaisia kokemuksia mutta yksinkertaisesti sanottuna, mun pää ei kykene lepäämään. Olen jatkuvasti todella uupunut vaikkei se käytöksestäni näy lainkaan ulospäin. Tästä ollaan keskusteltu lähiaikoina paljon terapiassa ja ollaan yritetty harjoitella kaikenlaisia harjoituksia joiden olisi tarkoitus rentouttaa ja rauhoittaa. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta nämä istunnot tuntuu usein todella kiusalliselta enkä pysty keskittymään ollenkaan.

Toisekseen olen nykyään tosi lukossa henkisesti. Sosiaalinen elämä on välillä suorittamista tämän ongelman takia. Mun on vaikea puhua yhtään mistään. Mulle on kyllä ollut aina vaikeaa keskustella omista ongelmista muiden kanssa mutta nykyään tuntuu, etten osaa puhua enää oikeasti mitään. Kun mulle yrittää puhua niin saa vaan jotain epämääräistä takaisin. Kun joku vaikka kysyy "mitä kuuluu" niin menen ihan lukkoon enkä osaa koskaan vastata muuta kuin "eipä ihmeitä" tai jotain muuta yhtä aivotonta. Jotenkin mulla on aina ollut olo ettei kukaan oikeasti halua tietää mitä mulle kuuluu tai mitä teen joten tuntuu oudolta alkaa selittää mitään. R on todella turhautunut varsinkin tähän ongelmaan koska tuntee että en vaan halua jakaa asioitani. Ei se ole niin, olen vain lukossa. Mun on myös joskus levottomana ja ahdistuneena erittäin vaikea keskittyä toisten puheisiin tarpeeksi hyvin ja sekin vaikeuttaa keskustelua. On hankala vastata mitään kun kuunteli toisen juttuja puoliksi. Tätäkään en tee tahallaan mutta ymmärrän että se loukkaa.

Loppujen lopuksi, vihaan olla minä. Musta tuntuu, etten vaan osaa elää normaalia elämää. En osaa elää ollenkaan enkä olla muille hyvä läheinen. Koen itteni vialliseksi. R on myös alkanut huomaamaan ja tuomaan esille mikä kaikki mussa on vialla ja lista on pitkä. Pelkäsin tätä jo kauan sitten. Pelkään, että R näkee saman hirviön kuin minä ja lähtee pian. Ajatus erosta pelottaa. Kaikki pelottaa. Apua

Klo 04.44

puristaa rintaa. Huimaa. Oksettaa. Voisin kuolla. En pysty nukkumaan kunnolla.. Joko valvon tai nään hirveitä unia joiden takia herään jatkuvasti.  Miksei pää voi vaan hiljentyä ja yksinkertaisesti sammua ilman ajatuksia tai unia? Olen kateellinen kun toinen nukkuu vaikka enhän voi tietää millaisia unia R näkee. Stressi tekee levottomaksi, jalkoja pakottaa. Poltin illan aikana jointin, toivoin että se rauhoittaisi ennen kuin ahdistus omasta itsestä kasvaa liian suureksi ja pää leviää niin,  ette voi sitä peitellä. En halua että R näkee. En halua joutua selittämään mikä kaikki ahdistaa, R on kuunnellut tätä paskaa jo turhautumisen asti. Lipsauttelen muutenkin liikaa jo syömiseen liittyviä asioita. No, polttelu ei auttanut. Onneksi ainakin suurimman osan ajasta olen kai ainoa hereillä. Annan ahdistuksen tulla. Puristelen kaikkea itsessäni mistä saan kiinni koska koen pakollista tarvetta tehdä niin. Haluaisin itkeä mutten voi. Kyyneleet ei tule.

Paino on pudonnut enkä ole syönyt paljoa mutta silti tuntuu, että en tee tarpeeksi. Olisi pitänyt liikkua vielä lisää, syödä vielä vähemmän. Typerää tiedän. En jaksa itteäni, haluan sammua. Haluan vaan pois.

Taas pitkästä aikaa

Taas oon ollu suht pitkään kirjoittamatta. Oon vaan saamaton siinäkin. Pari ahmimispäivää on ollut mutta sain kierteen katkaistua. Onneksi. Turvotusta on hieman mutta yritän kestää. Pakkohan se on kestää vaikka masentaa niin, että voisin satuttaa itseäni rankallakin kädellä. En kuitenkaan aio tehdä niin, ei tarvitse huolehtia. Aion yrittää keskittyä nyt jatkamaan laihdutusta ja keskittymään niihin positiivisiin juttuihin, mitä on tapahtumassa. Esimerkiksi mun eräs hyvä ystävä on tulossa mun luokse ens viikolla viideksi päiväksi! Ainoa stressin aihe on että haluaisin päästä mun välitavoitteeseen ennen sitä koska hävettää näyttäytyä tämän kokoisena. Tuntuu, että hänen koko vierailu menee pilalle jos en paina tietyn verran. En tiedä kuinka tervettä tälläinen ajattelu on.

Eilinen meni laihdutuksen kannalta melko hyvin, kävin kaks ihan mukiinmenevää lenkkiä ja söin vaan rahkan ja omenan. Ei paha. Mun veli tuli meille eilen yöksi ja pelattiin yks peli läpi. On kyllä aina ihana nähdä ja huomata kuinka toinen kasvaa ja miehistyy mutta samaan aikaan se tuntuu pelottavalta. Pelkään, että kasvun myötä minä unohdun. Meidän yhteiset jutut unohtuu. Olen itsekin ollut tuon ikäinen, tiedän että on normaalia alkaa kasvaa etäämmälle perheestä mutta pelkään että menetän veljeni kokonaan. Taustatietoa mun perhekuviosta sen verran, että mulla on kireät ja hankalat välit kaikkiin muihin paitsi mun pikkuveljiin joten pelkään heidän kasvamista. Vanhimmainen veli on pian 13 vuotias, kutsutaan häntä vaikka A:ksi. Mulle on ollu hankalaa opetella  olemaan puhumatta A:lle kuin pikkupojalle. Välillä tuntuu etten osaa enää luoda minkäänlaisia kunnollisia keskusteluja. Oon alkanu valmistautumaan päästämään irti.
                   

Asiasta täysin kukkaruukkuun, ostettiin vihdoin oma pesukone! Ostettiin käytetty kone ja sen kanssa olikin sitten isompi säätäminen kuin oltaisiin uskottu. Ensinnäkin kone oli huomattavasti kauempana kuin luultiin joten bensaa ja aikaa kului enemmän kuin tarpeeksi.. toisekseen, vaikka kone on melko pieni oli sen kantamisessa ongelmia. Minä en jaksanut kunnolla nostaa sitä ja R rikkoi selkänsä eikä saatu ketään auttamaan koska R ei kehdannut pyytää kantoapua omilta kavereiltaan koska ei itse pysty osallistumaan kantamiseen ja minulla on vain kaksi isompi kokoista ystävää ja toinen heistä on suljetulla ja toisen kanssa R ei tule yhtään toimeen. Kone jäi siis autoon. Onneksi keksittiin soittaa eräälle firmalle, joka tarjoaa muuttopalveluita ja saatiin kantajat. Kone saadaan vihdoin sisälle huomenna, jippii! Enää ei tarvitse varata pyykkivuoroa pyykkituvasta vaan voi pestä milloin lystää.

Tällä hetkellä makaan vatsallani sängyllä ja yritän jaksaa lähteä lenkille. Kissa kehrää vieressäni ja houkuttelee jäämään sänkyyn kanssaan. Koirani taas houkuttelee lähtemään ulos. Pakko lähteä, koira tarvitsee lenkin ja ei se tekisi pahaa minun läskeillenikään. Todennäköisesti vitkuttelen vielä hetken ja lähden mahdollisimman hiljaa etten herätä olkkarissa nukkuvaa veljeäni.

Rakastan sinua, R

Näin alkuun btw, kutsun mun miestä jatkossa kirjaimella R. 

Ahmimiskohtaus. Kaikki lähti riidasta, R on musta huolissaan. Seuraavana päivänä oli vaan tunne, että haluan pystyä syömään ja nauttimaan R:n kanssa. Olla normaali tyttöystävä. Joten tehtiin niin ja oli todella mukavaa. Mutta sitten se lähti käsistä. Tosi inhottava olo mutta tämä turvotus katoaa äkkiä. Tiedän sen. Tämä oli taas muistutus siitä, että kun syön tietyn rajan yli en enää osaa lopettaa. Siksi pelkään syödä. En kuitenkaan vihaa itseäni niin paljon kun yleensä ahmimisen jälkeen, koska päivä oli täydellinen. Tämä kerta oli sen arvoista. R ei ansaitse syömishäiriö arkea. Edes yhden päivän pystyin olemaan se tyttöystävä, jonka R oikeasti ansaitsee. Tää kirjoitus on vaan lyhyt päivitys, tuntui tärkeältä kertoa tästä "takapakista". 

Ongelmapesä

Paino on pudonnut taas lisää. Tuntuu hyvältä. Eilen oli pieni repsahdus mutta se ei näkynyt tänään painossa. Aloin erään tutun kanssa leikkimieliseen kisaan, kumpi paastoaa pidempään. Ensimmäisen päivän jälkeen on sallittua syödä 100kcal per päivä. Painotan, että leikkimielinen kisa. Heti, kun tuntuu pahalta lopetan. Tuttuni ei kestänyt päivääkään joten tästä tuli vain mun henkilökohtainen haaste. Ei haittaa, oikeastaan parempi näin. Aion selviytyä ainakin huomisen. Harmittaa, kun oon vähän huono liikkumaan joten se vähän hidastaa tätä mun projektia. Suurin osa mun liikunnasta koostuu vain koiran kanssa lenkkeilystä, kyykyistä sekä ojentajadipeistä (jos joku ei tiedä mitä ne on, niin suosittelen googlaamaan! simppeli tehdä ja tuntuu hyvältä! Jopa mun kaltaisen läskimakkaran mielestä) Joskus yritän tehdä säälittävästi muita lihastreenejä  mutta se on aina sellasta räpellystä että alkaa vaan vituttaa. Ei se ennen näin vaikeeta ole ollut.. oon kai polttanu osan mun lihaksista pois jo aikaa sitten. Oisko seuraavaks vihdoin sen läskin vuoro? Olisi kyllä jo korkea aika.

Oon muuten miettinyt, etten enää jaa tänne mun painoa. En tiedä, tuntuu vaan siltä ettei se kannata. Katsotaan jos mun mieli vielä joskus muuttuu, minä kun tunnetusti saatan olla vähän ailahteleva persoona. Mun mieli saattaa joskus muuttua niin nopeasti, että mun läheisillä on vaikea pysyä perässä. Oon varmasti todella väsyttävä ihminen. Tuntuu , että oon inhottavaa katseltavaa ja ärsyttävä. Mun mieli on myös koko ajan maassa joten oon luultavasti myös siksi huonoa seuraa ja paska kumppani. Mun parisuhteessa on paljon ongelmia ja tuntuu, että kaikki niistä johtuu minusta. Ehkä on vaan parempi kaikille, että vetäydyn vähän syrjään. Pysyn myös poissa ystävieni silmistä mahdollisimman paljon ainakin siihen saakka, kun voin olla taas itsevarma ja kevyt. Silloin voin aidosti nauttia muiden seurasta. Jos pysyn tällä linjalla,ei mun tavoitteeseen mene enää kauan 💜

Ajatus kulkee yöllä

Kello on 1.06 kun aloitan kirjoittamaan tätä.  Jotenkin tekee mieli kirjoittaa. Tänään (tai no eilen) oli paastopäivä. Meni hyvin kun oli koko päivän tekemistä. Näin erästä kaveria pitkästä aikaa. Oli ihan hauskaa, pyörittiin kaupungilla, käytiin yhdessä tapahtumassa joka täällä järjestettiin ja istuttiin vaan ulkona. Juteltiin kaikkea. Tuntui vain, että jossain vaiheessa meiltä  loppui  keskustelun aiheet kesken. Ollaan kai vaan niin erilaisia ja kiinnostutaan ihan eri jutuista. Hauskaa, että silti ollaan oltu kavereita niin kauan. Tosin, nykyään en sanoisi että ollaan kavereita. Lähinnä hyvän päivän tuttuja. Nähdään todella harvoin ja keskustelu on hiukan pinnallista. Mutta hyvä näin, en osaa mahduttaa tätä ihmistä mun elämään tän kummemmin.

Aamulla on meno heti ensimmäisenä Alkoon. Se kun menee kiinni jo klo 12 juhannuksen takia. Olen siis menossa huomenna illalla muutaman ystäväni kanssa juomaan (oon ollut viime päivinä huomattavasti tavallista sosiaalisempi, alkaa jo väsyttää). Viinan kalorit ahdistaa jo valmiiksi mutta yritän tehdä mietoja paukkuja sotkemalla yhteen cola zeroa ja leijonaa. Polttelen myös ettei tarvitsisi juoda välttämättä niin paljon. Vaikkakin nipistän juomisen kuitenkin syömisistäni joten viina menee varmasti suht helposti päähän. Eikä se kai ole ihan maailman loppu jos juon hiukan suunniteltua enemmän. Ajattelin, että otan mukaani mansikoita joita voi pitkin iltaa napsia jos vatsa alkaa savuissa kurnia. Toivottavasti huomenna on mukava ilta! 

Mun oikeesti pitäis jo nukkua, otin tarvittavatkin aikaa sitten. Jäin vaan kirjoittamaan tätä. Mies makaa jo sängyllä ja on kai nukahtamassa. Nyt laitan herätyksen puhelimeen ja sen jälkeen laitan tämän kapistuksen pois ja yritän itsekin saada vähän unta. Hyvää yötä!

Kauhea rakas Ana

Mulla on dieetti jota yritän seurata. Ensimmäisinä päivinä en syönyt niin paljoa kuin olisi ollu sallittua. En kadu sitä, vaan oon ylpeä. Paino on pudonnut. Olen onnellinen, helvetin ylpeä. Aiemmat oksettavat ahmimiskohtaukset on selätetty, niitä ei ole ollut pitkiin aikoihin! Tunnen kuinka itseluottamus voimistuu ja hymyilen kun tunnen vatsani hiukan murisevan. Pian olen taas minä 💕 Ei mun tee mieli edes syödä kauheasti muutenkaan kun on niin kuuma. Vihaan liikaa kuumuutta, en vaan kestä sitä. Oon se tyyppi saunassakin joka istuu siellä max 10 min ja poistuu kun alkaa huimata ja on vaikea hengittää. En nauti sitten yhtään.

Joskus mietin itsekseni, miksi teen tämän itselleni? Voisin antaa periksi ja kuten muut sanoo, ottaa rennosti ja nauttia elämästä. Mutta olisiko se nauttimista, jos jokin päässäni huutaa kuinka mun täytyy muuttua. Laihtua, syödä vähemmän ja kaikkea muuta. Kun pidän itseni kurissa, se huuto on enemmänkin lempeä kuiskaus joka kannustaa jaksamaan vaikeinakin hetkinä. En halua lopettaa, en vaikka sattuu. Tämä on se yksi ja ainoa asia, jonka vien loppuun asti. Sen on pakko olla! Muuten olen täydellinen epäonnistuja. En pysty mihinkään muuhunkaan. kaikkien on oltava hyviä jossain. Vai olenko väärässä? Tarvin tätä, tarvitsen onnistumisen tunnetta. En kovin usein ole päässyt siitä nauttimaan elämäni aikana. En ennen anoreksiaa. Se on tuonut mun elämään kontrollia ja nostaa itseluottamusta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän sitä mukaan kun paino putoaa. Kaikki on ihanaa ja kaunista sumua siihen saakka, kunnes joku huomaa tai repsahdan ensimmäisen kerran. Silloin voisin vain kuolla, vihaan itseäni enemmän kuin moni varmasti uskoo että on edes mahdollista. En oikeasti siedä itseäni ja en enää kehtaa kohdata ihmisiä. En edes ystäviäni.. Voiko siis sanoa että haluan olla sairas? En tiedä.. en osaa ajatella elämää ilman tätä enää.

Näin asiasta poiketen, tänään olis tarkoitus nähdä muutamaa kaveria. On ihan hyvä fiilis muuten, paitsi nyt kun on kesä niin tietysti toinen heistä haluaisin ostaa muutamat juomat ja istua ulkona hörppimässä niitä. Ehkä juon vain yhden mahdollisimman kevyen ja nipistän sen syömisistäni. Tai sitten tapaan vain toista kaveriani jonka kanssa oli alunperinkin tarkoitus olla kahdestaan. Äh, en tiedä mitä teen mutta mun on nyt oikeasti pakko alkaa meikata. Pitäkää kaikki kiva päivä!

Linnunluinen

Puhuin äitini kanssa puhelimessa yksi päivä. Veljelläni oli ollut neuvola ja oli taulukkojen mukaan ollut pienesti ylipainoinen. Äitini sekä neuvolan nainen olivat molemmat sitä mieltä, ettei se kyllä pidä paikkaansa, vaan veljeni on enemmän leveäharteinen ja rotevaa tekoa oleva lapsi. Omasta mielestäni veli on todella normaalin kokoinen, ei ole koskaan pistänyt silmään että olisi millään tapaa liian iso lapsi. Jokatapauksessa, tästä johtuen äitini alkoi puhua "linnun luisista" ihmisistä. Hänen puheestaan pystyin päätellä etten minä kuulu siihen kauniiseen, siroon joukkoon. Äiti nimittäin puhui heistä vähän inhottavaan sävyyn. Ei kai se minulle niin puhuisi jos olisin sellainen? Olenko minä isoluinen? Entä jos en koskaan pysty olemaan oikeasti siro ja kevyt? Ahdistaa. En edes uskalla kysyä mieheltä kropastani koska pelkään sen vaan valehtelevan. Enkä edes tiedä miksi on niin vaikea luottaa. Eikä pelkästään tässä asiassa, en yleensäkään luota ihmisiin ympärilläni. En edes omaan, aina niin turvalliseen poikaystävääni. Mussa on jotain vikaa varmasti. Pelkään vaan etten riitä. Oon varma etten riitä. 

Yhtenä iltana katsottiin elokuvaa ja ainoa, mihin pystyin keskittymään kunnolla oli sen yhden näyttelijän kapeus ja muutenkin pieni kokoisuus. Olin niin kateellinen ja vihainen itselleni, että suorastaan kiehuin sisältäpäin. Vihasin sillä hetkellä itseäni sekä sitä naista, koko elokuvaa ja varsinkin kaikkea sitä mitä olin sinä päivänä syönyt. Siitä huolimatta, vaikka olin pysynyt kalorirajoissani. Tuntui ihan hirveeltä eikä se olo meinannut kaikota leffan jälkeenkään. olo on muutenkin jatkuvasti ihan paska. Olen sortunut oksentamaan tarkoituksellisesti ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Hävettää, että oli pakko tehdä niin. Pelkään ajautuvani takaisin siihen kierteeseen. On kai vaan pakko yrittää vielä kovemmin! Haluan ansaita itseni hyväksynnän. Haluan vihdoin rakastaa itseäni. 

                   

Tyhmä läski

Oon syönyt ensimiset pari päivää täällä mökillä ihan päin seiniä. Kamala olo en kestä itteäni. Kirjoitin itelleni ruokalistan viimeisille päiville. Voisin laittaa sen tähän!

Maanantai

Aamupala: puuroa ja marjoja
Välipala: appelsiini
Pääruoka: YKSI kanatortilla
Iltapala: lämmin kuppi keitto 

Tiistai
Aamupala: puuroa ja marjoja
Välipala: Appelsiini
Pääruoka: lihakeitto ja ruisleipä
Iltapala: ruisleipä kananmunalla

Keskiviikko
Aamupala: appelsiini ja leipä kurkulla
Välipala -
Pääruoka: lihakeitto
Iltapala: naturdiet ja lämmin kuppi keitto

*Muoks. Sallin itseni syödä myös vesimelonia jos siltä tuntuu!

(Lihakeitto on siis valmisateria ja kaloreita koko annoksessa 120 joten ei kauhean paha)

Keskiviikkona ollaan siis lähdössä ajamaan takaisin kotiin. Lievä ikävä kaupunkiin iski hetki sitten kun irrotettiin ensimmäinen punkki koirasta. Hyi helvetti vihaan punkkeja! 

Nopeaa päivitystä!

Oon tätä kirjoittaessani mökillä mun miehen kanssa. Pelaillaan korttia ja juodaan vähän drinkkejä. Vesi haisee ja maistuu metallille täällä hyi mutta muuten ihana paikka. Yritän vaan olla syömättä liikaa ja nauttia tästä lomasta tän stressaamisen lisäksi 💕 tämä on vaan nopea päivitys että ei olis ihan kuolleen oloinen blogi mutta kirjoitan koosteen tästä reissusta kun päästään takaisin kotiin. Pitäkää kiva ilta!

Ristiriitainen

Pää on tiltissä viikonlopun essoilusta joten pahoittelut tämän tekstin mahdollisesta sekavuudesta. Tuli vain tarve kirjoitella kaikenlaisia ajatuksia tänne. 

Tietääkö kukaan muu sitä ristiriitaista fiilistä mikä tulee kun tekee ruokaa? Se on ihanaa ja samalla kauheaa. Se ihana tuoksu ja sen prosessin seuraaminen kun ruoka valmistuu hiljalleen tuntuu kidutukselta koska itsellä ei ole aikomustakaan syödä. Ja jos on, tietää että syömisen jälkeen olo on hirveä. En pysty enää nauttimaan ruuasta. Silti rakastan sen valmistamista. Sen muovailua, sen kontrollointia. Vedän keuhkot täyteen tuoksuja ja tuntuu kuin söisin. Pystyn melkein maistamaan sen. Nautin ja kärsin yhtäaikaa.

Mulla on monessa muussakin asiassa ristiriitaisia tuntemuksia. Esimerkiski tiedän, että laihtuisin myös kattavalla ja terveellisellä ruokavaliolla mutta en pysty siihen. Hyi, siinä on vaan liikaa. Ja vaikka ajattelen noin, silti jos omasta mielestäni "pilaan" päivän syömällä liikaa aloin ainakin ennen ahmia ihan hillittömästi. "Miksi ei sitten ahmita ihan kunnolla, oon kuitenkin kauhea läski" tuo on ehkä typerintä mitä mun päässä on koskaan oikeasti liikkunut.. Oksetan itseäni. Olen jatkuvasti täynnä ällöttäviä mielitekoja. Onneksi alan päästä niistä vihdoin taas yli!

Tällä hetkellä oon jumissa sohvalla. Lueskelin blogeja koko aamun ja nyt kirjoitan tätä puhelimella. Blogger tuttuun tapaansa syö välistä sanoja jos hyppään takaisin tekstin väliin ja korjaan jotakin. Onko muille tuttua? Huoh, pitäisi oikeasti vaivautua aina menemään läppärille. Olisi niin paljon helpompaa. Olen sopinut itseni kanssa, että parin tunnin sisällä on lähdettävä pitkälle lenkille. Ehkä alan valmistautua ja vaan lähden nyt heti.

Vainot

Tuntuu että pää räjähtää enkä tiedä mihin uskoa. Kuuntelen ääniä ja hartaasti toivon, että kaikki niistä on naapureiden aiheuttamia. Jopa ne oudoimmat.. Musta tuntuu, että kaikki valehtelee mulle kaikesta ja välttelee mua. Se lääkäri ihan varmasti nosti mun lääkeannosta vaan siksi, että jäisin siihen enemmän koukkuun mitä oon jo ja lopettaminen olis mahdotonta. Ei käy, en halua. Kun oon kuulokkeet päässä lenkillä, niin tuntuu että vastaantulijat puhuu jotaki musta ja naureskelee.  Tai sitten vaan kuvittelen omiani taas vaihteeksi. Ei olisi uutta kyllä. En myöskään enää mielellään mene tämän talon kellariin. En sen jälkeen kun kerran varastotiloissa aloin kuulla ovelta mulle jo entuudestaan tuttua naputusta. Tuota samaa naputusta olen kuullut öisin omalta kotioveltakin. Paniikki. Jähmetyin vain kuuntelemaan. Lopulta kun tuli hiljaista, juoksin ulos ovesta ja portaat ylös ja kotiini. Koko matkan ylös tuntui siltä, että joku juoksisi perässä.

Oon ollu aiemminkin tosi vainoharhainen ja ehkä jopa psykoottinen. Pelkään kaikista eniten sitä, että pian en taaskaan enää itse erota mikä on totta ja mikä ei tai mitä on syytä pelätä ja mitä ei. Apua. Stressistäkö tämä johtuu? Jos onnistuisin laihtumaan paremmin stressikin luultavasti kaikkoaisi ja ehkä en helvetti sekoaisi lopullisesti!

Sisustusta ja paastosta

Parin päivän aikana on tullu kierreltyä sisustusliikkeissä enemmän ku sielu sietää. Koska on alkukuu, on jopa mulla ollu varaa ostaa omaan kotiini jotain pientä päivitystä! Esimerkiksi sain vihdoin hommattua uudet penkit parvekkeelle. Nostaa mielialaa mukavasti. Järjesteltiin ja siivoiltiin miehen asuntoa joten on tullu juostua rappusia ihan kiitettävästi. Olisi miehen talossa hissikin mutta päätin hyödyntää rampaamisen.

Musta ei enää tunnu että on paha asia ettei enää asuta mun miehen kanssa saman katon alla. Muutettiin erilleen alunperin mun päihteiden käytön takia, mies ku ei juurikaan niitä käytä ja itelläni menee joskus liikaakin. Tapeltiin aiheesta aika paljon mutta nyt, kun on omat kodit niin tilanne on rauhoittunut huomattavasti. Oon tosi onnellinen, koska en tiedä mitä tekisin ilman tuota toista. 

Päätin etten aiokkaan pitää paastoa vielä, vaan aloitan suoraan sillä määrällä ku aion jatkossakin sallia itseni syödä. Mulla ei vielä toistaiseksi ole motia tarpeeksi koska olen läski joka on addiktoitunut ruokaan. Mutta en kauaa! En enää yritä ottaa harppausta vaan etenen pienin mutta varmoin askelin kohti täydellisyyttä 💜

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Paasto kaatu heti ensimmäisen päivän jälkeen. Hävettää. Mies hoksasi mitä hommaan ja sai mut suostumaan jopa syömään ravintolassa. Ruoka oli kyllä ihanaa, mutta nyt oksetan taas itseäni. Mitä teen? Haluan jatkaa laihdutusta ja kurinalaista elämää. En oikeastaan halua, vaan mun täytyy jatkaa. Mikään muu ei tee mua yhtä onnelliseksi kuin se, että vaaka näyttää pieneneviä numeroita. Mutta jos jatkan, pelkään että satutan läheisiäni. En halua valehdella mun miehelle.. vittu. 

Paasto on silti pidettävä! Etenkin nyt, kun tuli syötyä kiinalaisessakin. En aio tulla päivittelemään epäonnistumista toista kertaa. Saan tämän toimimaan. Lupaan sen teille ja lupaan sen ennen kaikkea itselleni!  Kyllä mä pystyn tähän! Pystyin aiemminkin joten miksen nyt? 

Vappu

Vappuaattona oli alunperin suunnitelmissa ryyppäjäiset parin kaverin kanssa, mutta peruuntu kuitenki. Vietettiin sitten vappua miehen kans kahdestaan. Ostettiin juomiksi hyvää sinistä kuoharia ja leijonapullo. Mies halus myös herkutella vapun kunniaksi joten haettiin ulkoruokaa ja munkkeja.. En kehdannut alkaa hankalaksi ja söin. Kaloreita kerty päälle 1000. Sain ihan järkyttävän morkkiksen ja häpeän. Näytin siltä, kuin olisin raskaana. Yritin sitten oikeuttaa syömisiäni ensin pitkällä lenkillä koiran kanssa ja myöhemmin yöllä vielä lyhyellä hölkällä yksin. Jos jotain positiivista, niin hesen kasvistortilla oli ihanaa!

Itse vappu meni ihan hyvin. Mies lähti äitinsä luo syömään ja itekkin päätin kävellä omalle äidilleni koiran kanssa. Saatiin hyvä lenkki samalla. Vitutti kun äiti painosti maistamaan gluteenittomia pipareita.. Suurin osa meni kyllä taskuun ja heti ulkona koiran suuhun. Muuten päivä meni suht hyvin! Pinaattikeittoa ja jälkkäriksi marjoja. Yhteensä 198 kcal.

My days

Tiistai 

Heräsin neljältä aamulla enkä saanu enää kunnolla nukuttua. Aamulla keitin miehelle kahvia ja lähin koiran kans ulos. Oli ihana ilma! Käytiin kiertelemässä tosi kivoja reittejä. Lenkin jälkee lähettiin käymään kaupassa ja apteekissa.

Taikinajalka

Mies lähti töihin ja minä lähin kaverin kanssa kierteleen kirppiksiä jostain kumman syystä. Naurettiin sille, mitä kaikkea ihmiset oikeasti yrittää myydä. Joku myi tyhjää tölkkiä. Ku kyllästyttiin, lähettiin meille kattoon leffaa ja polttelemaan. Söin pari ohutta ruisleipää kurkulla mutta unohin kuvata ne.

Otin myös mansikkaa, viinirypäleitä ja hunajamelonia

Kun mun mies tuli illalla vietiin kaveri kotiin ja tein wokkia. En ite halunnu syödä. Loppuilta meniki nopsaa. Menin aikasin sänkyy mutta tuli silti valvottua aika myöhää.

Tiistain kalorit ja kulutus

Keskiviikko

Oli suunnitelmissa lähtee käymää ikeassa mutta koko aamupäivä meni riidellessä. Vihdoin ku saatiin sovittua ei kumpaakaan huvittanu enää mennä. Lähettiin kuitenki syömisen jälkee kiertelee vaateliikkeissä koska kotiinkaa ei jaksettu jäädä löhöämään. Löysin kivan hupparin ja college housut

Aamupalana appelsiinia ja hunajamelonia

Mukissa oli puolet tästä 👇🏻

Pakko suositella. Maistuu hyvältä, tosta saa proteiinia ja ei oo kauheesti kaloreita. Juon yleensä kuumana. 

Ku tultiin kotii, söin pari ohutta ruisleipää ja pilkottuja mansikoita, hunajamelonia ja viinirypäleitä. Käytiin illalla vielä leffassa kattoo happy death day 2 ja sen jälkee otettiin loppu ilta vaa rennosti.

Keskiviikon kalorit ja kulutus

Kuulumisia ja vinkumista

Päivittelen kuulumisia nyt tännekin pitkästä aikaa. Uskokaa tai älkää, olen yrittänyt viime aikoina ihan tosissani elää niinkuin normaalit aikuiset ihmiset. Syödä kun on nälkä ja yrittää pitää mölyt mahassa ja kyyneleet kurissa kun tunnustelen läskejäni. Syöminen johti lihomiseen. Tietysti, mitä muutakaan odotin? Onnellisuutta ja kukkiako?

No, en tiedä mitä odotin mutta masennuin epäonnistumisen tunteesta niin paljon, että annoin kaiken vain hajota käsiin. Pyörittelen päässäni itsetuhoisia ajatuksia päivittäin ja saan ahmimiskohtauksia. En jaksa enää. En osaa olla normaali joten miksi leikkiä? Kun laihduin olin edes hetkittäin onnellinen. Tuntuu, että kurinalainen elämä on paras (ellei jopa ainoa) mahdollinen tie onneen. Pakkohan mun on olla edes jollain pinnallisella tapaa onnellinen kun saan kovalla työllä kehon jota voin rakastaa. Voisin vihdoin oppia hyväksymään oman olemassaoloni ja jopa nauttia siitä. 

Terapiassa käyminen on kerta kerralta kiusallisempaa. En minä tiedä mitä siellä sanoisin joka kerta kun kysytään kuulumisia. Sain soiton, että siellä on päätetty jatkaa aiempaa lääkettä. Pitäisi ottaa selvää miten lääkkeiden kustannukset menee nykyään kun en ole enää toimeentulotuella vaan sairaspäivärahalla. Tällä hetkellä on muutenkin todella stressaava elämäntilanne meneillään. Tapellaan miehen kanssa jatkuvasti koska meillä on erilaiset tavat hoitaa asioita. Pitää vain yrittää sinnitellä nyt hetki.

Btw ajattelin, että seuraavaavaksi kirjoitan jonkinlaisen my day/week postauksen.

Lihava

Ahdistaa niin paljon, etten kestä. Veljeni majoittui luokseni viikonlopuksi ja olen vain syönyt ja syönyt ja SYÖNYT! Kaikkea paskaa on valunut kurkustani alas niin paljon, että tekisi mieli oksentaa. Harmi, kun olen sen taidon unohtanut. Olen aikuisiällä pariin otteeseen yrittänyt mutta ei, yritykseksi se jäi. Mitään ei tule ulos. Haluaisin vain itkeä ja huutaa, käyttäytyä dramaattisesti ja olla saatanan lapsellinen. Sen sijaan istun hiljaa sohvalla, läppäri sylissäni ja katselen kuinka veljeni työntää siemeniä täynnä olevan kätensä gerbiilien terraarioon. Gerbiilit rohmuavat herkkunsa innoissaan kädeltä ja hamuavat vielä lisää. Miksen voi olla yhtä huoleton kuin ne? Ei nuo välitä vaikka ne lihoisivat. Ne ovat onnellisia herkkuja saadessaan. Minä söin juuri hyvää ruokaa ja vihaan itseäni sen takia. Oksetan itseäni. Kerjään itseltäni rangaistusta.

Pitäisi siivota ja ottaa lääkkeet mutten tahdo. Osa mun lääkkeistä lisää ruokahalua. Oli varmaan mun lääkärin "ovela" juoni määrätä tuollaisia.. Se vaan haluaa musta pyöreän. Kaiken lisäksi ne ei edes auta mua riittävän hyvin. Mies kyseli multa aiemmin monta kertaa miksi olen niin haikean ja surullisen näköinen. Yritin kertoa, muttei se tuntunut ymmärtävän. En ihmettele, oon melko huono kertomaan miltä musta tuntuu ja mitä kaikkea ajattelen. En tiedä miten sitä voisi opetella. Haluaisin pystyä olemaan mun miehelle avoin ja helposti ymmärrettävä.

Veli lähtee huomenna kotiin ja ajattelin tunkea sen matkaan kaiken ruuan mitä tästä päivästä jäi yli. En tahdo repsahtaa syömään sitä. Pidän päivän paaston joko huomenna tai maanantaina. Mun on aivan pakko ihan oman mielenrauhan takia maksaa tämän päivän possuilusta. Sen jälkeen pakotan itseni takaisin rutiineihini. Tuo kylmyys vaan rajoittaa vähän ulkona liikumista. Harmittaa.

Naapurista kuuluu kikattelua, niillä on kai hauskaa. Täällä on hiljaista. Telkkari on ainoa mistä pääsee ääntä. Kukaan ei puhu tai naura täällä mutta se on oikeastaan aika huojentavaa. Saan kerätä itseäni kasaan kaikessa rauhassa. Kohta jaksan vetää taas naamarin kasvoille ja hymyillä veljelleni. En tahdo, että se näkee oloani koska siitä seuraisi joko kyselyä tai kiusallisuutta. Ja en halua selitellä yhtään mitään kellekkään juuri nyt. En jaksa.

Näin btw, sain tosi mukavia kommentteja edelliseen postaukseeni. Kiitoksia niistä <3

Kylmä

Mun paino on ihan varmasti noussut, en edes uskalla tarkistaa paljonko painan nyt. Kämppä on sekaisin, lääkkeet loppumassa ja päihdetauko rakoilee. Mikä mua vaivaa? Oon menettämässä kontrollin kaikkeen! Ei näin vaan voi tapahtua mulle. En anna tän tapahtua. En tahdo vihata omaa kehoani ikuisesti. Vihasin sitä hetki sitten vähemmän, olin hoikempi ja itsevarmempi. Mua pystyi koskea ilman, että pakenen ja ahdistun. Kaipaan sitä ihan helvetisti. Lopetin alunperin laihdutuksen muita miellyttääkseni, mutta pitäiskö mun miellyttää muita vai itseäni? Siinäpä pulma. Nyt olen taas koukussa ruokaan. Olen heikko hyi.

Kuva täältä

Ulkona on ihan liian kylmä. Koirakin paleltu iltalenkillä mutta oli silti pakko edes yrittää kävellä kun aamullakin jäi lenkki vähän lyhyeksi koska mies oli mukana. Inhottaa ihan hirveästi kun jäi liikunta niin vähälle tänään. Huomenna on pakko pukeutua paremmin ja kävellä vaikka väkisin. Jos koira jäätyy, niin vien sen kotiin lämpimään ja jatkan itsekseni. Vihaan kylläkin yksin lenkkeilyä.. Se on tylsää ja päässä alkaa usein virrata kaikenlaisia negatiivisia ja ahdistavia ajatuksia. Niitä on sitten hankala jättää niille lenkkipoluille ja ne saattaa varjostaa mun koko päivää. Mutta jos on koira mukana niin ajatukset menee helpommin toisaalle. Mun koira kun on niin kova räkyttämään toisille koirille, että keskityn tarkkailemaan vastaantulijoita ja välillä tuo otus on niin herttainen näky, kun se kaivaa maata ja loikkii lumessa etten voi kun hymyillä.

Kuva täältä

Maistoin tänään vegaanista pinaattikeittoa ja petyin. Eipä ollut kauhea hinku syödä sitä enempää jos jotain positiivista. Kaikkea ällöä sokerista paskaa on tehnyt koko päivän mieli ja piiskaan siitä itseäni pääni sisällä. En tarvi herkkuja. En tarvi yhtään enempää massaa. Yritin juoda teetä vaikken oo koskaan edes tykännyt siitä. Se on oikeesti harmi, kun se olis kevyttä ja lämmittäisi kun on kylmä iltaisin

Tarvin armoa

Miksi en tee sitä, mitä lupaan? Olen selkärangaton ja inhottava. Laiska ja ruma. Ruma sisältä ja ulkoa. Pelkään jatkuvasti, että milloin mun mies riisuu ne pinkit lasit silmiltä ja näkee mut. Anteeksi erehdyksestä, en ole mitään niistä kauniista sanoista joita mulle jaksat vieläkin sanoa. Oksettaa ja jalat on rakoilla, kävely sattuu saatanasti. En pysty käymään reipasta lenkkiä tänään. Onko se ihan okei vai olenko heikko? Aionhan tänään joka tapauksessa kävellä keskustaan ystävän luo. Pitäisihän sillon jaksaa myös lenkkeillä. Eikö?

Entä mitä teen ystävän luona? Rikonko lisää lupauksia? Juonko itseni taas pirteäksi? Poltanko stressini pois? Huoh. Rommia ja cola zeroa. Valmiiksi kääritty jointti pöydällä. Savusta en saisi yhtään kaloreita joten houkutus on suuri. Tärvelen keuhkoni. Pakenen todellisuutta, itseäni. Tämä teksti on täynnä heikkoutta ja valitusta. Kaikkea sitä, mitä en itsessäni siedä. Hyi. Onneksi kukaan ei tiedä, että kirjoittaja olen minä. Kaikki lukijat voivat luoda kirjoittajasta omanlaisensa mielikuvan. Ehkä niissä mielikuvissa olen kaunis ja siro. Hyväksyttävä ja hyvä.

kuva jostain täältä

Joo tämä aamu ei alkanu hyvin. Soimaan itseäni kaikesta mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Miksi olen aina niin armoton itelleni? En tiedä. Pitäisi ehkä tehdä puuroa ja katsoa jotain netflixistä jos vaikka piristyisin. Sen jälkeen pitää meikata itestäni jokin ihmistä muistuttava ja sen jälkeen vaan odottelen, että voisin lähteä kävelemään keskustaan. Siellä odottaa onneksi hyvä seura ja nostalgiatrippi. Pelataan uudistettua Spyroa! Oi että rakastin niitä pelejä muksuna. Ihanaa, kun ne on tuotu uudempiin konsoleihin.                   

Saamattomuuden ruumiillistuma

Aamupaino: 44,2 kg

Mun paino junnaa paikoillaan. Pitäisi olla vielä vähän parempi itsekuri. Tässä on kuitenkin laihdutettavaa vain 4 kg, joten ei sen luulisi niin vaikeaa olevan. Ahdistaa, kun sitä se näköjään kuitenki on. Mulla on vieläpä tänään joka viikkoinen "mättöpäivä". Tekisi kyllä mieli jättää välistä tällä kertaa. Mutta en todennäköisesti jätä, koska se sitten johtaisi itsekurin pettämiseen arkena. Luvattu herkkupäivä (jolloin saan syödä jonkun verran enemmän kuin sen 500-600 kcal päivässä) auttaa mua pitämään yllä itsekuria. Ainakaan aiemmin yksi herkkupäivä ei hirveästi hidastanut mun laihtumista joten toivottavasti se ei tee sitä nytkään. Ajattelin etten koske tänään sokerisiin herkkuihin välttämättä ollenkaan, vaan syön yhden lämpimän ruan joka on suurempi kuin tavallisesti syön. 

Pitäisi nostaa perse tästä sohvalta ja lähteä hölkkälenkille jo mutta kun en jaksaisi. Alkaa maistua taas täydeltä pakkoliikunnalta, kun koirakin on hoidossa ystävän luona. Ehkä annan itselleni armoa sen verran, että kävelen puolet matkasta reippaasti ja puolet hölkkään. En tiedä.. Olen nykyään niin laiska että oikein ällöttää. En ole jaksanut kyykätä tai tehdä ojentajadippejä moneen päivään. Mikä mua vaivaa? Sen sijaan olen ryypännyt ja poltellut savua. Savustakin mun piti pitää pitkä tauko, mutta hah se tauko kesti päivän verran. Ehkä nyt jättäydyn hetkeksi kaikista ryyppäjäisistä ja pidän sen tauon päihteistä kunnolla. Luultavasti painokin tippuu paremmin. Nyt alan lähteä ulos joten lopetan tämän tähän. Pitäkää mukava päivä!

Uudenvuodenlupauksia + juhlista

Tuli vähän juhlistettua vuoden vaihtumista joten vuosi 2019 alkoi krapulalla. Ensin näytti, että kaikki suunnitelmat kivasta illasta kaatuu kun kiukuteltiin miehen kanssa turhista asioita. Onneksi tajuttiin, ettei riita loppujen lopuksi johtunut kummastakaan meistä. Oltiin molemmat vaan väsyneitä ja tuli vastoinkäymisiä jotka sitten hiersi ja purkautui typeränä kiukutteluna toiselle. Pari kaveria tuli kuitenkin meille ja alettiin hörppiä holia. Muutaman tunnin jälkeen nappasin esson ja meno meni hupaisaksi. Oli ihan mukava ilta vaikka olinkin tällä kertaa ainoa siinä kuosissa olija. 

Ja tässä niitä uudenvuodenlupauksia

- Painan miehen synttäreihin mennessä 42kg

- Hölkkään kävelyn sijaan useammin

- Yritän lopettaa (turhat) riidat ennen kuin ne ehtii edes alkaa

- Käyttäydyn vähemmän itsetuhoisesti kuin viime vuonna

- Kirjoitan aktiivisesti tätä blogia sekä päiväkirjaa puhelimeeni

- Saan kämpän sisustuksen vihdoin valmiiksi

- En enää vietä viikkoa putkeen savuissa

- Juon holia vähemmän

(Yritys vähentää päihteitä on todennäköisesti tuomittu epäonnistumaan koska kyseessä on minä)

Paino ei ole pudonnut yhtään, mutten ole siitä suoraan sanottuna kovin yllättynyt.. Turvottaa hyi. Mutta panostus tulee olemaan tänä vuonna korkeampi kuin viime vuonna! Alan vihdoin kuoriutua tämän läskikerroksen alta takaisin siihen, mitä olin ja vielä hiukan sen allekkin. Päivittelen jatkossa miten homma edistyy ja kuinka hyvin itsekuri kestää.

Mietin btw, että voisin tehdä sellaisia "My Day" tyylisiä postauksia omilla kuvilla. Tietenkään en näytä kasvojani tai muuta, mistä minut voisi tunnistaa mutta syömisiä ja muita juttuja. Sekä kertoisin päivästä sanoin. Nyt menen ottamaan nappeja että saisin nukuttua tänä yönä. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!