Väsyttää, en jaksa

Huomenta vaan T: typerä koulusta lintsaaja. Hävettää myöntää, mutta annoin eilen typerälle hetken mielijohteelle ja pahalle ololle periksi ja join itseni humalaan. Eikä siinä vielä mitään erikoista, mutta R hermostui juomisestani tapansa mukaan ja päätti lähteä kotiin. Tässä vaiheessa päätin vetää esille keskisormen koululle, R:lle ja kirjaimellisesti kaikille mullekin ja polttelin savua pitkin yötä yksin asunnossani. Olin savuissa vielä silloinkin, kun herätyskello soi. Käänsin kylkeä sängyssä ja nukuin. Olen täydellinen idiootti, jos olisin pystynyt vain siinä alkoholissa olisin kyennyt menemään kouluun ilman ongelmia. Olen vielä suurempi idiootti oikeastaan lähinnä siitä syystä, että mua ei juurikaan edes haittaa jäädä koulusta pois. Motivaatio on aivan nollassa ja luon päässäni erilaisia syitä jättäytyä ihan kokonaan pois. Oi kyllä, ailahtelevainen persoonani potkii mua selvästi päähän tällä hetkellä ja lujaa potkiikin. Mulla on hankaluuksia pysyä arjessa ja olla ihan rauhassa. Haluaisin vaan juosta omia ongelmia ja ajatuksia karkuun. 

Oon todella väsynyt omien ongelmieni lisäksi myös parisuhdeongelmiin. Tuntuu, että tämä suhde on kuin miinakenttä, molemmat tanssahtelee miinojen keskellä eikä voi tietää milloin jompikumpi räjähtää taas tyhjänpäiväisistä asioista. Oon väsynyt enkä enää jaksa tapella. Viikonloppuna huumattuna kaikki tuntui taas niin hyvältä ja kevyeltä. Nyt koettelen taas R:n hermoja ihan jopa ymmärtämättäni sitä. 

Paino on pudonnut edellisen postauksen jälkeen piristävän nopeasti. Sentään johonkin seikkaan voin olla tyytyväinen itsessäni. Pidän kyllä tästä kiinni, ei mulla ole muuta päämäärää tällä hetkellä. Ignooraan kaikkien "ei sun tartte laihduttaa" "oot jo tosi laiha" kommentit koska pidän niitä valheina. Valheina, joita sanotaan anoreksiasta toipuvalle ettei tämä enää sortuisi entisiin tapoihinsa. Vai valehteleeko oma pääni nyt taas? En tiedä..

Sain viestin, että kaupungissani ois ruokajakelussa taas mullekin tarjolla pari pussia ruokaa. Me ei olla vielä vaihdettu autoon talvirenkaita ja tiet on jo jäässä joten autolla ei päästä hakemaan. Pitää katsoa saanko R:n kantoavuksi vai mitä teen.  

Send help

Ahdistaa. Tänään oli tarkoitus paastota, mutta meni mönkään joten teen sen huomenna. En syönyt kyllä kauheasti tänään, mutta silti tuntuu väärältä. Jostain syystä tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan väärin tai muuten vain hankalaa. Huomenna aloitetaan koulussa ensimmäinen projekti ja pelkään, etten opi tai ole vaan tarpeeksi hyvä tarpeeksi lyhyessä ajassa. Vaadin itseltäni ilmeisesti usein ihan liikaa. Vai  vaadinko sittenkin liian vähän? En tiedä.. 

Kävin näin btw tänää koiran kanssa lenkillä sellasissa maisemissa, joissa en oo ikinä ennen käyny. Myönnän, että meinasin jopa vähän eksyä mutta onneksi oli puhelin mukana. Tulipa hyvin kilometrejä.

Kuten huomaa varmaan, syömishäiriö ajatukset on aika voimakkaita. Silti oon yrittänyt olla hyppäämättä ihan sinne anoreksian syvimpään päähän. Syön ja vihaan itseäni. En ole uskaltanut käydä vaa'alla. En usko painon pudonneen yhtään. Lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni taas huomenna.  

Anteeksi hyppelevä teksti. Päässä kirjaimellisesti huutaa ahdistus ja itseinho niin lujaa, ettei ajatus kulje. 

Hiljaisuus hajottaa

Mulla on pari ongelmaa, jotka meinaa tehdä mun läheiset hulluksi. Ensinnäkin, en kestä ollenkaan hiljaisuutta. Jos olen yksin, kuuntelen aina musiikkia tai laitan esim jonkun sarjan puhumaan taustalle. Jos taas seurassa tulee hiljainen hetki niin tulkitsen sen heti siten, että jokin on vialla. Musta tulee levoton ja ahdistunut. Yritän "korjata" tilannetta jotenkin vaikka mitään korjattavaa ei ole. Hiljaisuus on aivan normaalia. Varsinkin pitkässä parisuhteessa on välillä vaan sellaisia hetkiä, kun ollaan vaan hiljaa yhdessä eikä ole mitään sanottavaa tai tekemisistä. Tiedän sen, mutta en pysty silti sietämään sellaista tilannetta. Tästä samasta syystä öisin voisin kuolla ahdistukseen jos en pysty nukkumaan, kaikki on hiljaista eikä missään ole mitään hälinää tai häiriötekijää joka estäisi omia ajatuksia tulvimasta päähäni. En tiedä ymmärtääkö kukaan mistä puhun tai onko muilla samanlaisia kokemuksia mutta yksinkertaisesti sanottuna, mun pää ei kykene lepäämään. Olen jatkuvasti todella uupunut vaikkei se käytöksestäni näy lainkaan ulospäin. Tästä ollaan keskusteltu lähiaikoina paljon terapiassa ja ollaan yritetty harjoitella kaikenlaisia harjoituksia joiden olisi tarkoitus rentouttaa ja rauhoittaa. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta nämä istunnot tuntuu usein todella kiusalliselta enkä pysty keskittymään ollenkaan.

Toisekseen olen nykyään tosi lukossa henkisesti. Sosiaalinen elämä on välillä suorittamista tämän ongelman takia. Mun on vaikea puhua yhtään mistään. Mulle on kyllä ollut aina vaikeaa keskustella omista ongelmista muiden kanssa mutta nykyään tuntuu, etten osaa puhua enää oikeasti mitään. Kun mulle yrittää puhua niin saa vaan jotain epämääräistä takaisin. Kun joku vaikka kysyy "mitä kuuluu" niin menen ihan lukkoon enkä osaa koskaan vastata muuta kuin "eipä ihmeitä" tai jotain muuta yhtä aivotonta. Jotenkin mulla on aina ollut olo ettei kukaan oikeasti halua tietää mitä mulle kuuluu tai mitä teen joten tuntuu oudolta alkaa selittää mitään. R on todella turhautunut varsinkin tähän ongelmaan koska tuntee että en vaan halua jakaa asioitani. Ei se ole niin, olen vain lukossa. Mun on myös joskus levottomana ja ahdistuneena erittäin vaikea keskittyä toisten puheisiin tarpeeksi hyvin ja sekin vaikeuttaa keskustelua. On hankala vastata mitään kun kuunteli toisen juttuja puoliksi. Tätäkään en tee tahallaan mutta ymmärrän että se loukkaa.

Loppujen lopuksi, vihaan olla minä. Musta tuntuu, etten vaan osaa elää normaalia elämää. En osaa elää ollenkaan enkä olla muille hyvä läheinen. Koen itteni vialliseksi. R on myös alkanut huomaamaan ja tuomaan esille mikä kaikki mussa on vialla ja lista on pitkä. Pelkäsin tätä jo kauan sitten. Pelkään, että R näkee saman hirviön kuin minä ja lähtee pian. Ajatus erosta pelottaa. Kaikki pelottaa. Apua

Klo 04.44

puristaa rintaa. Huimaa. Oksettaa. Voisin kuolla. En pysty nukkumaan kunnolla.. Joko valvon tai nään hirveitä unia joiden takia herään jatkuvasti.  Miksei pää voi vaan hiljentyä ja yksinkertaisesti sammua ilman ajatuksia tai unia? Olen kateellinen kun toinen nukkuu vaikka enhän voi tietää millaisia unia R näkee. Stressi tekee levottomaksi, jalkoja pakottaa. Poltin illan aikana jointin, toivoin että se rauhoittaisi ennen kuin ahdistus omasta itsestä kasvaa liian suureksi ja pää leviää niin,  ette voi sitä peitellä. En halua että R näkee. En halua joutua selittämään mikä kaikki ahdistaa, R on kuunnellut tätä paskaa jo turhautumisen asti. Lipsauttelen muutenkin liikaa jo syömiseen liittyviä asioita. No, polttelu ei auttanut. Onneksi ainakin suurimman osan ajasta olen kai ainoa hereillä. Annan ahdistuksen tulla. Puristelen kaikkea itsessäni mistä saan kiinni koska koen pakollista tarvetta tehdä niin. Haluaisin itkeä mutten voi. Kyyneleet ei tule.

Paino on pudonnut enkä ole syönyt paljoa mutta silti tuntuu, että en tee tarpeeksi. Olisi pitänyt liikkua vielä lisää, syödä vielä vähemmän. Typerää tiedän. En jaksa itteäni, haluan sammua. Haluan vaan pois.

Rakastan sinua, R

Näin alkuun btw, kutsun mun miestä jatkossa kirjaimella R. 

Ahmimiskohtaus. Kaikki lähti riidasta, R on musta huolissaan. Seuraavana päivänä oli vaan tunne, että haluan pystyä syömään ja nauttimaan R:n kanssa. Olla normaali tyttöystävä. Joten tehtiin niin ja oli todella mukavaa. Mutta sitten se lähti käsistä. Tosi inhottava olo mutta tämä turvotus katoaa äkkiä. Tiedän sen. Tämä oli taas muistutus siitä, että kun syön tietyn rajan yli en enää osaa lopettaa. Siksi pelkään syödä. En kuitenkaan vihaa itseäni niin paljon kun yleensä ahmimisen jälkeen, koska päivä oli täydellinen. Tämä kerta oli sen arvoista. R ei ansaitse syömishäiriö arkea. Edes yhden päivän pystyin olemaan se tyttöystävä, jonka R oikeasti ansaitsee. Tää kirjoitus on vaan lyhyt päivitys, tuntui tärkeältä kertoa tästä "takapakista". 

Ongelmapesä

Paino on pudonnut taas lisää. Tuntuu hyvältä. Eilen oli pieni repsahdus mutta se ei näkynyt tänään painossa. Aloin erään tutun kanssa leikkimieliseen kisaan, kumpi paastoaa pidempään. Ensimmäisen päivän jälkeen on sallittua syödä 100kcal per päivä. Painotan, että leikkimielinen kisa. Heti, kun tuntuu pahalta lopetan. Tuttuni ei kestänyt päivääkään joten tästä tuli vain mun henkilökohtainen haaste. Ei haittaa, oikeastaan parempi näin. Aion selviytyä ainakin huomisen. Harmittaa, kun oon vähän huono liikkumaan joten se vähän hidastaa tätä mun projektia. Suurin osa mun liikunnasta koostuu vain koiran kanssa lenkkeilystä, kyykyistä sekä ojentajadipeistä (jos joku ei tiedä mitä ne on, niin suosittelen googlaamaan! simppeli tehdä ja tuntuu hyvältä! Jopa mun kaltaisen läskimakkaran mielestä) Joskus yritän tehdä säälittävästi muita lihastreenejä  mutta se on aina sellasta räpellystä että alkaa vaan vituttaa. Ei se ennen näin vaikeeta ole ollut.. oon kai polttanu osan mun lihaksista pois jo aikaa sitten. Oisko seuraavaks vihdoin sen läskin vuoro? Olisi kyllä jo korkea aika.

Oon muuten miettinyt, etten enää jaa tänne mun painoa. En tiedä, tuntuu vaan siltä ettei se kannata. Katsotaan jos mun mieli vielä joskus muuttuu, minä kun tunnetusti saatan olla vähän ailahteleva persoona. Mun mieli saattaa joskus muuttua niin nopeasti, että mun läheisillä on vaikea pysyä perässä. Oon varmasti todella väsyttävä ihminen. Tuntuu , että oon inhottavaa katseltavaa ja ärsyttävä. Mun mieli on myös koko ajan maassa joten oon luultavasti myös siksi huonoa seuraa ja paska kumppani. Mun parisuhteessa on paljon ongelmia ja tuntuu, että kaikki niistä johtuu minusta. Ehkä on vaan parempi kaikille, että vetäydyn vähän syrjään. Pysyn myös poissa ystävieni silmistä mahdollisimman paljon ainakin siihen saakka, kun voin olla taas itsevarma ja kevyt. Silloin voin aidosti nauttia muiden seurasta. Jos pysyn tällä linjalla,ei mun tavoitteeseen mene enää kauan 💜

Kauhea rakas Ana

Mulla on dieetti jota yritän seurata. Ensimmäisinä päivinä en syönyt niin paljoa kuin olisi ollu sallittua. En kadu sitä, vaan oon ylpeä. Paino on pudonnut. Olen onnellinen, helvetin ylpeä. Aiemmat oksettavat ahmimiskohtaukset on selätetty, niitä ei ole ollut pitkiin aikoihin! Tunnen kuinka itseluottamus voimistuu ja hymyilen kun tunnen vatsani hiukan murisevan. Pian olen taas minä 💕 Ei mun tee mieli edes syödä kauheasti muutenkaan kun on niin kuuma. Vihaan liikaa kuumuutta, en vaan kestä sitä. Oon se tyyppi saunassakin joka istuu siellä max 10 min ja poistuu kun alkaa huimata ja on vaikea hengittää. En nauti sitten yhtään.

Joskus mietin itsekseni, miksi teen tämän itselleni? Voisin antaa periksi ja kuten muut sanoo, ottaa rennosti ja nauttia elämästä. Mutta olisiko se nauttimista, jos jokin päässäni huutaa kuinka mun täytyy muuttua. Laihtua, syödä vähemmän ja kaikkea muuta. Kun pidän itseni kurissa, se huuto on enemmänkin lempeä kuiskaus joka kannustaa jaksamaan vaikeinakin hetkinä. En halua lopettaa, en vaikka sattuu. Tämä on se yksi ja ainoa asia, jonka vien loppuun asti. Sen on pakko olla! Muuten olen täydellinen epäonnistuja. En pysty mihinkään muuhunkaan. kaikkien on oltava hyviä jossain. Vai olenko väärässä? Tarvin tätä, tarvitsen onnistumisen tunnetta. En kovin usein ole päässyt siitä nauttimaan elämäni aikana. En ennen anoreksiaa. Se on tuonut mun elämään kontrollia ja nostaa itseluottamusta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän sitä mukaan kun paino putoaa. Kaikki on ihanaa ja kaunista sumua siihen saakka, kunnes joku huomaa tai repsahdan ensimmäisen kerran. Silloin voisin vain kuolla, vihaan itseäni enemmän kuin moni varmasti uskoo että on edes mahdollista. En oikeasti siedä itseäni ja en enää kehtaa kohdata ihmisiä. En edes ystäviäni.. Voiko siis sanoa että haluan olla sairas? En tiedä.. en osaa ajatella elämää ilman tätä enää.

Näin asiasta poiketen, tänään olis tarkoitus nähdä muutamaa kaveria. On ihan hyvä fiilis muuten, paitsi nyt kun on kesä niin tietysti toinen heistä haluaisin ostaa muutamat juomat ja istua ulkona hörppimässä niitä. Ehkä juon vain yhden mahdollisimman kevyen ja nipistän sen syömisistäni. Tai sitten tapaan vain toista kaveriani jonka kanssa oli alunperinkin tarkoitus olla kahdestaan. Äh, en tiedä mitä teen mutta mun on nyt oikeasti pakko alkaa meikata. Pitäkää kaikki kiva päivä!

Linnunluinen

Puhuin äitini kanssa puhelimessa yksi päivä. Veljelläni oli ollut neuvola ja oli taulukkojen mukaan ollut pienesti ylipainoinen. Äitini sekä neuvolan nainen olivat molemmat sitä mieltä, ettei se kyllä pidä paikkaansa, vaan veljeni on enemmän leveäharteinen ja rotevaa tekoa oleva lapsi. Omasta mielestäni veli on todella normaalin kokoinen, ei ole koskaan pistänyt silmään että olisi millään tapaa liian iso lapsi. Jokatapauksessa, tästä johtuen äitini alkoi puhua "linnun luisista" ihmisistä. Hänen puheestaan pystyin päätellä etten minä kuulu siihen kauniiseen, siroon joukkoon. Äiti nimittäin puhui heistä vähän inhottavaan sävyyn. Ei kai se minulle niin puhuisi jos olisin sellainen? Olenko minä isoluinen? Entä jos en koskaan pysty olemaan oikeasti siro ja kevyt? Ahdistaa. En edes uskalla kysyä mieheltä kropastani koska pelkään sen vaan valehtelevan. Enkä edes tiedä miksi on niin vaikea luottaa. Eikä pelkästään tässä asiassa, en yleensäkään luota ihmisiin ympärilläni. En edes omaan, aina niin turvalliseen poikaystävääni. Mussa on jotain vikaa varmasti. Pelkään vaan etten riitä. Oon varma etten riitä. 

Yhtenä iltana katsottiin elokuvaa ja ainoa, mihin pystyin keskittymään kunnolla oli sen yhden näyttelijän kapeus ja muutenkin pieni kokoisuus. Olin niin kateellinen ja vihainen itselleni, että suorastaan kiehuin sisältäpäin. Vihasin sillä hetkellä itseäni sekä sitä naista, koko elokuvaa ja varsinkin kaikkea sitä mitä olin sinä päivänä syönyt. Siitä huolimatta, vaikka olin pysynyt kalorirajoissani. Tuntui ihan hirveeltä eikä se olo meinannut kaikota leffan jälkeenkään. olo on muutenkin jatkuvasti ihan paska. Olen sortunut oksentamaan tarkoituksellisesti ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Hävettää, että oli pakko tehdä niin. Pelkään ajautuvani takaisin siihen kierteeseen. On kai vaan pakko yrittää vielä kovemmin! Haluan ansaita itseni hyväksynnän. Haluan vihdoin rakastaa itseäni. 

                   

Tyhmä läski

Oon syönyt ensimiset pari päivää täällä mökillä ihan päin seiniä. Kamala olo en kestä itteäni. Kirjoitin itelleni ruokalistan viimeisille päiville. Voisin laittaa sen tähän!

Maanantai

Aamupala: puuroa ja marjoja
Välipala: appelsiini
Pääruoka: YKSI kanatortilla
Iltapala: lämmin kuppi keitto 

Tiistai
Aamupala: puuroa ja marjoja
Välipala: Appelsiini
Pääruoka: lihakeitto ja ruisleipä
Iltapala: ruisleipä kananmunalla

Keskiviikko
Aamupala: appelsiini ja leipä kurkulla
Välipala -
Pääruoka: lihakeitto
Iltapala: naturdiet ja lämmin kuppi keitto

*Muoks. Sallin itseni syödä myös vesimelonia jos siltä tuntuu!

(Lihakeitto on siis valmisateria ja kaloreita koko annoksessa 120 joten ei kauhean paha)

Keskiviikkona ollaan siis lähdössä ajamaan takaisin kotiin. Lievä ikävä kaupunkiin iski hetki sitten kun irrotettiin ensimmäinen punkki koirasta. Hyi helvetti vihaan punkkeja! 

Nopeaa päivitystä!

Oon tätä kirjoittaessani mökillä mun miehen kanssa. Pelaillaan korttia ja juodaan vähän drinkkejä. Vesi haisee ja maistuu metallille täällä hyi mutta muuten ihana paikka. Yritän vaan olla syömättä liikaa ja nauttia tästä lomasta tän stressaamisen lisäksi 💕 tämä on vaan nopea päivitys että ei olis ihan kuolleen oloinen blogi mutta kirjoitan koosteen tästä reissusta kun päästään takaisin kotiin. Pitäkää kiva ilta!

Sisustusta ja paastosta

Parin päivän aikana on tullu kierreltyä sisustusliikkeissä enemmän ku sielu sietää. Koska on alkukuu, on jopa mulla ollu varaa ostaa omaan kotiini jotain pientä päivitystä! Esimerkiksi sain vihdoin hommattua uudet penkit parvekkeelle. Nostaa mielialaa mukavasti. Järjesteltiin ja siivoiltiin miehen asuntoa joten on tullu juostua rappusia ihan kiitettävästi. Olisi miehen talossa hissikin mutta päätin hyödyntää rampaamisen.

Musta ei enää tunnu että on paha asia ettei enää asuta mun miehen kanssa saman katon alla. Muutettiin erilleen alunperin mun päihteiden käytön takia, mies ku ei juurikaan niitä käytä ja itelläni menee joskus liikaakin. Tapeltiin aiheesta aika paljon mutta nyt, kun on omat kodit niin tilanne on rauhoittunut huomattavasti. Oon tosi onnellinen, koska en tiedä mitä tekisin ilman tuota toista. 

Päätin etten aiokkaan pitää paastoa vielä, vaan aloitan suoraan sillä määrällä ku aion jatkossakin sallia itseni syödä. Mulla ei vielä toistaiseksi ole motia tarpeeksi koska olen läski joka on addiktoitunut ruokaan. Mutta en kauaa! En enää yritä ottaa harppausta vaan etenen pienin mutta varmoin askelin kohti täydellisyyttä 💜

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Paasto kaatu heti ensimmäisen päivän jälkeen. Hävettää. Mies hoksasi mitä hommaan ja sai mut suostumaan jopa syömään ravintolassa. Ruoka oli kyllä ihanaa, mutta nyt oksetan taas itseäni. Mitä teen? Haluan jatkaa laihdutusta ja kurinalaista elämää. En oikeastaan halua, vaan mun täytyy jatkaa. Mikään muu ei tee mua yhtä onnelliseksi kuin se, että vaaka näyttää pieneneviä numeroita. Mutta jos jatkan, pelkään että satutan läheisiäni. En halua valehdella mun miehelle.. vittu. 

Paasto on silti pidettävä! Etenkin nyt, kun tuli syötyä kiinalaisessakin. En aio tulla päivittelemään epäonnistumista toista kertaa. Saan tämän toimimaan. Lupaan sen teille ja lupaan sen ennen kaikkea itselleni!  Kyllä mä pystyn tähän! Pystyin aiemminkin joten miksen nyt?