Väsyttää, en jaksa

Huomenta vaan T: typerä koulusta lintsaaja. Hävettää myöntää, mutta annoin eilen typerälle hetken mielijohteelle ja pahalle ololle periksi ja join itseni humalaan. Eikä siinä vielä mitään erikoista, mutta R hermostui juomisestani tapansa mukaan ja päätti lähteä kotiin. Tässä vaiheessa päätin vetää esille keskisormen koululle, R:lle ja kirjaimellisesti kaikille mullekin ja polttelin savua pitkin yötä yksin asunnossani. Olin savuissa vielä silloinkin, kun herätyskello soi. Käänsin kylkeä sängyssä ja nukuin. Olen täydellinen idiootti, jos olisin pystynyt vain siinä alkoholissa olisin kyennyt menemään kouluun ilman ongelmia. Olen vielä suurempi idiootti oikeastaan lähinnä siitä syystä, että mua ei juurikaan edes haittaa jäädä koulusta pois. Motivaatio on aivan nollassa ja luon päässäni erilaisia syitä jättäytyä ihan kokonaan pois. Oi kyllä, ailahtelevainen persoonani potkii mua selvästi päähän tällä hetkellä ja lujaa potkiikin. Mulla on hankaluuksia pysyä arjessa ja olla ihan rauhassa. Haluaisin vaan juosta omia ongelmia ja ajatuksia karkuun. 

Oon todella väsynyt omien ongelmieni lisäksi myös parisuhdeongelmiin. Tuntuu, että tämä suhde on kuin miinakenttä, molemmat tanssahtelee miinojen keskellä eikä voi tietää milloin jompikumpi räjähtää taas tyhjänpäiväisistä asioista. Oon väsynyt enkä enää jaksa tapella. Viikonloppuna huumattuna kaikki tuntui taas niin hyvältä ja kevyeltä. Nyt koettelen taas R:n hermoja ihan jopa ymmärtämättäni sitä. 

Paino on pudonnut edellisen postauksen jälkeen piristävän nopeasti. Sentään johonkin seikkaan voin olla tyytyväinen itsessäni. Pidän kyllä tästä kiinni, ei mulla ole muuta päämäärää tällä hetkellä. Ignooraan kaikkien "ei sun tartte laihduttaa" "oot jo tosi laiha" kommentit koska pidän niitä valheina. Valheina, joita sanotaan anoreksiasta toipuvalle ettei tämä enää sortuisi entisiin tapoihinsa. Vai valehteleeko oma pääni nyt taas? En tiedä..

Sain viestin, että kaupungissani ois ruokajakelussa taas mullekin tarjolla pari pussia ruokaa. Me ei olla vielä vaihdettu autoon talvirenkaita ja tiet on jo jäässä joten autolla ei päästä hakemaan. Pitää katsoa saanko R:n kantoavuksi vai mitä teen.  

Taas täällä

Ja jälleen oon ollu poissa täältä blogista. Oon kadonnut kaikkialta oikeastaan.. tapaan Kavereitani harvemmin ja harvemmin, koulussa alkoi etäopiskelu koronan takia ja poistin kikin sekä snäpin. Jos joku teistä tytöistä joiden kanssa meillä oli kikissä ryhmää lukee tätä, olen pahoillani. Oikeasti, olen pahoillani etten sanonut mitään. R on kovin mustasukkainen ja ei ollenkaan pidä ajatuksesta, että juttelen näissä poistamissani sovelluksissa ihmisten kanssa. Ei siitä sen enempää. 

Paino on itseasiassa noussut. Ensin se laski hyvin ja kävi alempana mitä se on ollut pitkiin aikoihin. Sitten muhun vain iski jokin todella kummallinen halu luopua syömishäiriöstä ja laihduttamisesta täysin. Lihoin ja masennuin. Masennuin ihan muistakin syistä mutta jatkuvasti oksettavammaksi muuttuva peilikuva ei ainakaan helpota asiaa. En osaa pukea kenellekään sanoiksi edes kuinka surulliseksi ja epätoivoiseksi itseni jatkuvasti tunnen. Eikä kukaan varmaan edes ottaisi asiaa vakavasti, enhän minä koko ajan itke tai makaa sängyssä. Tuntuu, että saan jatkuvasti perustella itseäni joten en puhu olostani. Enkä puhu jatkossakaan ellen ole varma siitä, että osaan varmasti selittää tarkasti miltä musta tuntuu ja miksi. 

Miksi? vihaan tuota kysymystä. En minä tiedä miksi olen surullinen ja jatkuvasti tyytymätön itseeni. En tiedä vastausta siihenkään, mitä haluaisin muuttaa elämässäni jotta olisin onnellisempi.. Paitsi tietysti painoani.  Jos tietäisin, olisin muuttanut elämääni siihen suuntaan jo aikaa sitten. Nyt osaan keskittyä ainoastaan turhiin ja pinnallisiin muutoksiin. Yritän tehdä itsestäni miellyttävämpää katsella tatuoinneilla ja uudistamalla radikaalisti hiuksiani. Osittain se auttaakin ja tunnen itseni edes hetken onnelliseksi. Pienen hetken koen, että voisin ehkä joskus olla ihan hyvä. Kunhan saan muutettua vielä lisää ja lisää. Ja kunhan paino olisi tietyssä lukemassa. Tätä peilikuvaa minä inhoan. Yritän pitää yllä toivoa, että kun saan muokattua ulkonäköäni tarpeeksi voisin vihdoin hyväksyä itseni ja ajatella olevani kaunis. Toisaalta tiedän, että tämä ongelma on korvieni välissä eikä varmasti parane pinnallisilla muutoksilla. En vain teidä mitä muuta tehdä. 

Tällä kertaa en lupaa kirjoitella useammin. Kirjoitan silloin, kun siltä tuntuu. Jos joku tänne vielä eksyy, niin mulle voi laittaa kommenteissa postausehdotuksia. Yritän opetella käyttämään tätä uudistunutta bloggeria pian, en osaa ainakaan puhelimella liittää tähän tekstiin kuvia. Nyt alan valua sänkyä päin, otin jo unilääkkeenkin. Öitä!