X

 Jään toistaiseksi tähän blogiin. Vaikka oon alkanut pelätä, että mun henkilöllisyyden voi jotenkin kaivaa tästä. Saatan olla vainoharhainen tai sitten en..  Jokatapauksessa, jään ainoastaan siksi, että olen laiska enkä jaksa tehä uutta. En myöskään jaksa siistiä täältä tekstejä, joita suoraan sanottuna häpeän. Huhhuh mitä juttuja onkaan oikeasti tapahtunut. En ainakaan siis just nyt jaksa.  

Oon päässyt monenlaisista sekoiluista irti. Ainakin sillä tavalla irti, että ne eivät ole enää niin valtava ongelma parisuhteelle (on parisuhteessa siitä huolimatta ihan vitusti kaikenlaisia ongelmia.)  Siitä huolimatta kaikki on koko ajan ihan päin persettä. Mikään ei helpota, mutta silti oon muka kaikille ulospäin hyvinvoiva, ja pyöritän parhaani mukaan arkea. Parisuhde menee päin vittua, ei me vaan oikeasti ymmärretä toisiamme. Elämässä kaikki on hukassa ja päin saatanaa, en jaksaisi. Mutta jaksan silti. Pakko kai se on? Vai onko..

mennyt hetkittäin oikeasti jopa erinomaisesti. Mitä nyt sitten yhtäkkiä tuntuu siltä, että maailma kaatuu niskaan, ja missään ei ole mitään järkeä. Tajuan vihaavani omaa elämääni. Ihan jokaista asiaa elämässäni. Syömisen tarkkailusta on tullut taas todella helppoa, ei mun juuri edes tee mieli ruokaa eikä varsinkaan herkkuja paitsi hyvin harvoin. Pyrin silti välillä syömään "yli", koska koen näin sovun säilyvän parhaiten meidän taloudessa. Vaikka parisuhteessa jokin mättää koko ajan, rakastan silti. Paino on erittäin hitaassa laskusuunnassa. Eikä mua edes huoleta, että anoreksia saattaa valloittaa taas koko elämän. Koko ajan se korvassa kuiskii ja joka päivä on kamppailua. Välillä se voittaa ja välillä minä. Tai itseasiassa välillä R voittaa, yleensä syön enemmän kun R sitä toivoo. Ahmimista tai liikasyönnin kompensoimista ei oo ollut enää läheskään niin paljon ku ennen, onneksi. Oon päässy siis kai eteenpäin myös syömishäiriön kanssa. En tiiä eikä kiinnosta. Vai kiinnostaako? Pitäis varmaan kiinnostaa mutta ei vaan kiinnosta. Oon sekavassa tilassa koko ajan, vittu. En tiiä mitä ajatella 

Oon aloittanut treenaamisen. Haluan enemmän lihaksia, koska niiden saaminen tarkoittaa isompaa kulutusta. Tiedän, lihasta ei kasvateta ilman kunnollista ruokailua mutta koen syöväni tällä hetkellä "normaalimmin" kuin koskaan ja panostan proteiiniin erityisesti. Joo joo, tiedostan etten syö edelleenkään tarpeeksi, mutta kai voin edes vähän lihasta saada? Mulla kun ei ole lihaksia tällä hetkellä juuri ollenkaan kiitos syömishäiriön. Enkä tiedä kasvaako niitä tällä ruokavaliolla, välillä syön ok ja välillä vain 500 kcal päivässä.

Tämä vuosi on minun vuosi

Hei vaan taas ja hyvää alkanutta vuotta kaikille. Tuun tekemään vain nopean päivityksen ihan vaan koska nyt taas tuntuu siltä. On muutamia juttuja joista haluan kertoa

Jouluna kertyi yllätys vaan liikakiloja, mutta paino on alkanut laskea ihan ok tahtiin ja pian pääsen takaisin siihen, mitä ennen joulua olin. Siitä on hyvä pikkuhiljaa laskea lisää. Anteeksi tosiaan, että en mainitse painoani täällä vieläkään, aion saada siihen rohkeutta mahdollisimman pian (mikäli saan joskus tästä kirjoittelusta enää kiinni) 

Asia josta oikeastaan halusin tänne mainita oli mun eräs diagnoosi josta en ole uskaltanut kertoa täällä aiemmin. Nimittäin BPD (borderline personality disorder) eli suomeksi epävakaa. Tarkalleen tunne-elämältään epävakaa.. Häpesin tätä diagnoosia pitkään mutta nyt ihan viime aikoina olen oppinut hyväksymään sen osaksi minua ja olen tutkinut asiaa paljon. Moni asia elämässäni selittyi lähes täysin ja mitä enemmän luin, sitä enemmän tajusin kuinka pahasta ongelmasta oikeasti on kyse. Tämä selittää myös aikaisemmat vainoharhat ja muut harhaiset kokemukseni. Suomeksi tietoa tuntui ensin olevan vaikeampi löytää mutta englanniksi tosiaan löysin kauheasti hyvää tietoa ja alan ymmärtää itseäni ja omia kaavojani joiden mukaan asiat jatkuvasti tuntuu menevän päin persettä. Kirjaimellisesti välillä ailahtelen ja työnnän ihmiset ulos elämästäni ja alan käyttäytyä helvetin itsetuhoisesti. Ihan vain, koska en kestä omaa pahaa oloani (ja kaikkia muita oloja/tunteita mitä tämä paska aiheuttaa) ja pelkään, että muut eivät jaksa sitä myöskään ja hylkäävät heti kun voivat. Viimeaikoina R:n ja minun suhde on ollut koetuksella monista syistä joka pahensi oireitani huomattavasti ja syöksyin melko pahaan kuntoon. Tästä tietysti seurasi minulle tyypilliseen tapaan huumeiden ja alkoholin liikakäyttöä.. Tämä taas nyt ei ainakaan helpottanut R:n ja minun ongelmia eikä varmasti tehnyt hyvää omalle pääkopallenikaan. Viimeisen huumeillan jälkeen koin jonkinlaisen valaistumisen omasta tilastani ja käytöksestäni. Päätin hävittää heti seuraavana päivänä kaikki loput paskat mitä pussin pohjalla vielä oli ja olla erossa kaikesta muusta kuin alkoholista ainakin jonkin aikaa. Peukkuja pystyyn että pystyn tähän 👍🏻👍🏻 tänä vuonna aion saavuttaa monia tavoitteita ja panostaa oikeasti sellaisiin asioihin, joita haluan. 

Väsyttää, en jaksa

Huomenta vaan T: typerä koulusta lintsaaja. Hävettää myöntää, mutta annoin eilen typerälle hetken mielijohteelle ja pahalle ololle periksi ja join itseni humalaan. Eikä siinä vielä mitään erikoista, mutta R hermostui juomisestani tapansa mukaan ja päätti lähteä kotiin. Tässä vaiheessa päätin vetää esille keskisormen koululle, R:lle ja kirjaimellisesti kaikille mullekin ja polttelin savua pitkin yötä yksin asunnossani. Olin savuissa vielä silloinkin, kun herätyskello soi. Käänsin kylkeä sängyssä ja nukuin. Olen täydellinen idiootti, jos olisin pystynyt vain siinä alkoholissa olisin kyennyt menemään kouluun ilman ongelmia. Olen vielä suurempi idiootti oikeastaan lähinnä siitä syystä, että mua ei juurikaan edes haittaa jäädä koulusta pois. Motivaatio on aivan nollassa ja luon päässäni erilaisia syitä jättäytyä ihan kokonaan pois. Oi kyllä, ailahtelevainen persoonani potkii mua selvästi päähän tällä hetkellä ja lujaa potkiikin. Mulla on hankaluuksia pysyä arjessa ja olla ihan rauhassa. Haluaisin vaan juosta omia ongelmia ja ajatuksia karkuun. 

Oon todella väsynyt omien ongelmieni lisäksi myös parisuhdeongelmiin. Tuntuu, että tämä suhde on kuin miinakenttä, molemmat tanssahtelee miinojen keskellä eikä voi tietää milloin jompikumpi räjähtää taas tyhjänpäiväisistä asioista. Oon väsynyt enkä enää jaksa tapella. Viikonloppuna huumattuna kaikki tuntui taas niin hyvältä ja kevyeltä. Nyt koettelen taas R:n hermoja ihan jopa ymmärtämättäni sitä. 

Paino on pudonnut edellisen postauksen jälkeen piristävän nopeasti. Sentään johonkin seikkaan voin olla tyytyväinen itsessäni. Pidän kyllä tästä kiinni, ei mulla ole muuta päämäärää tällä hetkellä. Ignooraan kaikkien "ei sun tartte laihduttaa" "oot jo tosi laiha" kommentit koska pidän niitä valheina. Valheina, joita sanotaan anoreksiasta toipuvalle ettei tämä enää sortuisi entisiin tapoihinsa. Vai valehteleeko oma pääni nyt taas? En tiedä..

Sain viestin, että kaupungissani ois ruokajakelussa taas mullekin tarjolla pari pussia ruokaa. Me ei olla vielä vaihdettu autoon talvirenkaita ja tiet on jo jäässä joten autolla ei päästä hakemaan. Pitää katsoa saanko R:n kantoavuksi vai mitä teen.  

Taas täällä

Ja jälleen oon ollu poissa täältä blogista. Oon kadonnut kaikkialta oikeastaan.. tapaan Kavereitani harvemmin ja harvemmin, koulussa alkoi etäopiskelu koronan takia ja poistin kikin sekä snäpin. Jos joku teistä tytöistä joiden kanssa meillä oli kikissä ryhmää lukee tätä, olen pahoillani. Oikeasti, olen pahoillani etten sanonut mitään. R on kovin mustasukkainen ja ei ollenkaan pidä ajatuksesta, että juttelen näissä poistamissani sovelluksissa ihmisten kanssa. Ei siitä sen enempää. 

Paino on itseasiassa noussut. Ensin se laski hyvin ja kävi alempana mitä se on ollut pitkiin aikoihin. Sitten muhun vain iski jokin todella kummallinen halu luopua syömishäiriöstä ja laihduttamisesta täysin. Lihoin ja masennuin. Masennuin ihan muistakin syistä mutta jatkuvasti oksettavammaksi muuttuva peilikuva ei ainakaan helpota asiaa. En osaa pukea kenellekään sanoiksi edes kuinka surulliseksi ja epätoivoiseksi itseni jatkuvasti tunnen. Eikä kukaan varmaan edes ottaisi asiaa vakavasti, enhän minä koko ajan itke tai makaa sängyssä. Tuntuu, että saan jatkuvasti perustella itseäni joten en puhu olostani. Enkä puhu jatkossakaan ellen ole varma siitä, että osaan varmasti selittää tarkasti miltä musta tuntuu ja miksi. 

Miksi? vihaan tuota kysymystä. En minä tiedä miksi olen surullinen ja jatkuvasti tyytymätön itseeni. En tiedä vastausta siihenkään, mitä haluaisin muuttaa elämässäni jotta olisin onnellisempi.. Paitsi tietysti painoani.  Jos tietäisin, olisin muuttanut elämääni siihen suuntaan jo aikaa sitten. Nyt osaan keskittyä ainoastaan turhiin ja pinnallisiin muutoksiin. Yritän tehdä itsestäni miellyttävämpää katsella tatuoinneilla ja uudistamalla radikaalisti hiuksiani. Osittain se auttaakin ja tunnen itseni edes hetken onnelliseksi. Pienen hetken koen, että voisin ehkä joskus olla ihan hyvä. Kunhan saan muutettua vielä lisää ja lisää. Ja kunhan paino olisi tietyssä lukemassa. Tätä peilikuvaa minä inhoan. Yritän pitää yllä toivoa, että kun saan muokattua ulkonäköäni tarpeeksi voisin vihdoin hyväksyä itseni ja ajatella olevani kaunis. Toisaalta tiedän, että tämä ongelma on korvieni välissä eikä varmasti parane pinnallisilla muutoksilla. En vain teidä mitä muuta tehdä. 

Tällä kertaa en lupaa kirjoitella useammin. Kirjoitan silloin, kun siltä tuntuu. Jos joku tänne vielä eksyy, niin mulle voi laittaa kommenteissa postausehdotuksia. Yritän opetella käyttämään tätä uudistunutta bloggeria pian, en osaa ainakaan puhelimella liittää tähän tekstiin kuvia. Nyt alan valua sänkyä päin, otin jo unilääkkeenkin. Öitä!

Mitä syön päivässä #3

Maanantai 

Tiistai

Keskiviikko

Sanoin kuvaavani koko viikon ruokailut tänne mutta mulla vähän unohtui kuvailla kun alettiin R:n kanssa vuorotellen sairastaa. Paino taas pysähtynyt. Ahdistaa. Kirjoittelen tänne kuulumisiani pian!

Kuuntelet, muttet kuule

Käytiin eilen pikkuveljeni ja R:n kanssa kiinalaisessa. Selvisin melko hyvin! En yleensä osaa millään päättää mitä haluan ja miettimiseen menee kohtuuttomasti aikaa jopa paikan päällä vaikka kuinka olisin kotona jo miettinyt pääni puhki. Tällä kertaa oli vaikeaa päättää kahdesta annoksesta kumman haluan joten tein yllättävän ratkaisun olla tilaamatta kumpaakaan ja ottaa kasviksia currykastikeeessa ja riisiä. Annoksestani jäi noin puolet otettavaksi mukaan kotiin. Oli mukavaa nähdä pikkuveljeä pitkästä aikaa vaikka siitä onkin tullut kiusaantunut teini, joka ei paljon puhu. 

Illan piti jatkua mukavasti muutaman oluen parissa mutta riitahan siitä tietysti syttyi. Otin eilen R:n kanssa puheeksi, että haluaisin pitkästä aikaa ottaa vähän vahvempaa päihdettä kuin alkoholia. Minä kuulemma "pidän R:ää typeränä" kun kehtasin sanoa haluavani ottaa hänen kanssaan, mutta koska R ei olisi jaksanut enää kauaa valvoa olisin voinut ottaa yksinkin. Tämä oli R:n mielestä valehtelua joten jälleen sain lopulta kuulla olevani kusipää, kohtelevani R:ää kuin paskaa ja valehtelevani kaikesta. Yritin pitkään selittää asiaa minun näkökulmastani ja minäkin aloin kiihtyä melko nopeasti. Se teki R:n vain entistä vihaisemmaksi ja alkoi lopulta syyttely että minä halusin vääntää tikusta riitaa, jotta voisin  lähteä mielenosoituksena kaverin kanssa baariin. Tästäkin hermostuin ja yritin sanoa, että minun mielestäni minä en tätä aloittanut. Mutta ilmeisesti ehdottamalla sen napin ottoa väärällä hetkellä aloitin. Loukkaan edes tajuamatta sitä, en vieläkään ymmärrä mikä tuossa asiassa oli niin isosti loukkaavaa ja väärin, että siitä piti alunperinkään suuttua.

Tänään olin suunnitellut paastoavani mutta saatan silti syödä vähän. Jotenkin motivaatio vähän kateissa. Ehkä ihan hyväkin, tiedän kyllä ettei paastoaminen ole hyväksi. Eikä varsinkaan nyt, kun saatan asua siellä asuntolassa ensi viikon. Siellä tuskin tulee juurikaan syötyä mitään. 

Paino - 600g eilisestä. Hyvä minä! 💙

Mitä syön päivässä #2

Keskiviikko 

Torstai 

Ahdistaa nuo karkit ihan saatanasti.. onneksi tajusin torstaina kuvata sen määrän, mitä sitä tuli sinä päivänä syötyä. Suoraan sanottuna noiden kuvien julkaiseminen on todella vaikeaa. Noin paljon syöminen ja sen näyttäminen teille on helvetin pelottavaa. Mutta syön liikaa, koska yritän "parantua".  Tai ehkä yritän enemmänkin olla menemättä enää niin äärimmäisyyksiin kuin aiemmin. Laihtua kuitenkin aion vielä ja toivon, että tälläisella syömisellä siihen pystyn.

Tänään söin liikaa, mutta paastoan sunnuntain. Huomenna syön jotain, mutta vähän. 

Ajattelin julkaista ensi viikon sunnuntaina koko viikon syömiset tänne. Jos siis uskallan. 

Turvallisesti yksin

Oon jättäytynyt koulussa sosiaalisesti täysin ulkopuoliseksi. Ja vieläpä suurimmaksi osaksi tahallani. Olen jutellut ainoastaan yhtenä päivänä jollekin koska työskenneltiin se päivä kahdestaan. Minun onnekseni juuri tämä tyttö on ainoa, josta voin sanoa pitäväni. Yleensä haluan kadota puhelimen ääreen ja vähän omiin maailmoihini tauoilla ja ruokailun aikana en voisi edes kuvitella meneväni muiden mukana samalla tavalla syömään. Jos siis menen ruokailuun, syön lähinnä salaattia ja en halua olla kenenkään lähettyvillä. Eikä näinä normaaleina päivänä, kun pystyn kulkemaan kouluun bussilla tämä häiritse minua yhtään. "Ongelma" on siinä, että koska kouluni on melko kaukana ja muutamissa jaksoissa, kun työskennellään erään asian parissa koulupäivä alkaa jo 6 aamulla joudun mahdollisesti asumaan koulun asuntolassa. Siellä saattaa alkaa käydä hankalaksi, kun en oikein ole jutellut kenellekään mutta on yhteidet tilat kaikkien kanssa. Toivon mukaan kuitenkaan en jaa kenenkään kanssa huonetta jossa nukun. Tosin yritän rauhoittaa mieltäni sillä, että nykyään olen melko taitava sosiaalisesti. Ainakin yleensä.

En mennyt tänään kouluun, koska ollaan lähdössä terveyskeskukseen. R:n viikonloppuna asfalttiin lyömä pää oireilee edelleen monilla tavoilla. Esimerkiksi vahvana huimauksena ja sekavuutena päässä. Lähden mukaan, koska haluan olla tukena kun siellä kuitenkin helposti menee useampi tunti aikaa. Huomasin kyllä, että R: oli vähän pahoillaan kun jään hänen takia kotiin mutta tekisin näin ihan milloin vain eikä itseäni edes haittaa.

Näin loppuun vielä haluan kertoa, että paino lopetti paikallaan jumimisen ja on alkanut taas laskemaan. Yhtäkkiä muutamassa päivässä pudonnut melkein kilon. Tiedän, että nesteitä ne on mutta olo on silti hyvä! Muistan kyllä, miksi olin tähän fiilikseen vielä pahemmin koukussa. Vaaka määrittää usein päivän mielialat.

Joo, kirjoitin taas tosi hyppelevästi mutta en vaan osaa näköjään kirjoittaa johdonmukaisia kirjoituksia. Anteeksi siitä.

Liian villi aikuislapsi

Viikonloppu meni taas vähän liiankin paljon alkoholin merkeissä. Aloin juomaan perjantaina kaverin kanssa vähän liian nopeaan tahtiin (ja vieläpä tyhjään vatsaan). Tietysti kaveri väsyi mun makuun ihan liian nopeasti joten lähdin baariin kun kuulin, että R oli siellä kavereineen enkä halunnut vielä vaan alkaa nukkumaan. En sitten tietenkään kelvannut R:n porukkaan kun tuli taas riitaa, joten tein typerän ratkaisun ja jatkoin juomista yksin. Kun vihdoin lähdin baarista kotiin sain perääni raivostuttavan miehen, joka lähenteli ja yritti röyhkeästi kosketella vaikka pyysin useampaan kertaan lopettamaan. Pääsin kuitenki kotiin ihan yksin ilman, että se pässi seurasi. Ehdin nukkua kirjaimellisesti muutaman tunnin ennen kuin heräsin, ja tajusin koirani olevan vielä ystäväni luona. Raahaan siis usein koiraani mukanani kun tapaan kavereita, en tykkää jättää poloista aina yksin. Poljin siis vielä laskuhumalassa kiireellä keskustaan ja siellä se krapula sitten lopulta iski. Jäin siis kaverini sohvalle makaamaan. Katsottiin vanhoja Simpsoneita ja jossain vaiheessa huomasin juovani edelliseltä päivältä jäämiä juomia. Sovittiin sitten fiksuina, että otetaan vielä lauantainakin vähän.

Jossain vaiheessa sain tietää, että R oli omalla reissullaan kaatunut niin pahoin, että koko naama oli mustana. Ensim kumpikaan meistä ei ajatellut asiaa sen kummemmin mutta iltaa kohden R alkoi viestitellä, että huimasi ja olo oli kuulemma muutenkin kummallinen. Kirjoittaminenkin oli vaikeaa. Jätin tästä syystä illan kesken ja juoksin R:n luo ettei tarvitse yksin olla jos olo on tukala. Yritin hetken suostutella R:ää lähtemään päivystykseen mutta tuo päätti vain googlettaa oireitaan. Tultiin siihen tulokseen, että R oli saanut aivotärähdyksen, koska niin moni oire viittasi siihen. Seuraava yö meni sitten niin, että herättelin tuota potilasta välillä ihan vaan tarkistaakseni, että se on kunnossa. Sunnuntai menikin sitten krapulassa. 

Maanantaina koulussa vaihtui työkuviot vähän fyysisempiin hommiin. En valinnut sitä kaikista kevyintä alaa itselleni mutta ei tämä haittaa yhtään. Vaikka välillä ottaakin kipeästi lihaksiin. Olen vaan aina tyytyväinen kun selviän pienestä koostani huolimatta hyvin muiden mukana. Aloin hetki sitten saada huomautteluja siitä, etten koskaan syö koulussa. Alkoi jotenkin hävettää ja olen nyt pari kertaa käynyt syömässä näennäisesti jotain. Pientä närppimistä mutta näyttääpä siltä, että olisin ainakin käynyt ruokalassa. En osaa syödä yksin enkä kenenkään muun kuin R:n seurassa. En tiedä miksi. Tai tiedän, vihaan itseäni ja en nauti syömisestä enää. En koe sitä edes oikeudekseni yksin. Koen, etten tarvitse ruokaa yksin. Syöminen on minulle enemmän sosiaalinen asia kuin pakollinen tarve. 

Noloja valivali kuvia, mutta niin sopivia

Huomenna olis varattuna aika juttelemaan monista asioista. En jaksaisi, mutta pakko mennä. Olen tästä syystä huomisen pois koulusta, kun en ajan jälkeen enää ehdi koululle matkan takia. Saanpahan enemmän tunteja tehdä mitä haluan.

#päivittelin ja korjailin typeriä kirjoitusvirheitä.

Send help

Ahdistaa. Tänään oli tarkoitus paastota, mutta meni mönkään joten teen sen huomenna. En syönyt kyllä kauheasti tänään, mutta silti tuntuu väärältä. Jostain syystä tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan väärin tai muuten vain hankalaa. Huomenna aloitetaan koulussa ensimmäinen projekti ja pelkään, etten opi tai ole vaan tarpeeksi hyvä tarpeeksi lyhyessä ajassa. Vaadin itseltäni ilmeisesti usein ihan liikaa. Vai  vaadinko sittenkin liian vähän? En tiedä.. 

Kävin näin btw tänää koiran kanssa lenkillä sellasissa maisemissa, joissa en oo ikinä ennen käyny. Myönnän, että meinasin jopa vähän eksyä mutta onneksi oli puhelin mukana. Tulipa hyvin kilometrejä.

Kuten huomaa varmaan, syömishäiriö ajatukset on aika voimakkaita. Silti oon yrittänyt olla hyppäämättä ihan sinne anoreksian syvimpään päähän. Syön ja vihaan itseäni. En ole uskaltanut käydä vaa'alla. En usko painon pudonneen yhtään. Lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni taas huomenna.  

Anteeksi hyppelevä teksti. Päässä kirjaimellisesti huutaa ahdistus ja itseinho niin lujaa, ettei ajatus kulje. 

Vie mut kotiin uudelleen

Voiko ihminen syntyä rikkinäisenä? Vääränlaisena? Musta tuntuu, että en kuulu tänne maailmaan. Joojoo, vali vali taas. Enkö oikeasti osaa muuta?

Oon ollut taas pitkään kirjoittelematta. Tuntuu välillä vaan siltä, että olisin ihan aivokuollut. Plus asiat on ollu hankalia viimeaikoina. Kerron enemmän siinä vaiheessa, kun itse saan selkeyttä asioihin. Olen ihan sekaisin ja hämilläni asioista vielä. Painokin on jumittanut jo hävyttömän pitkän aikaa paikoillaan. Haluaisin kotiin, piiloon kaikelta. Turvaan. Ruokaa ei tee mieli yhtään. Se oksettaa ja nään kaiken vaan turhina kaloreina.

Toissapäivänä piti taas lähteä sekoilemaan. Oli paha olla ja halusin satuttaa itseäni. En sitä muutamien ihmisten takia kuitenkaan tehnyt vaan tyydyin vain vetämään kaikki päihteet mitä naamani eteen vain sain. Kiitos eräälle ystävälleni siitä, että takavarikoi toisen niistä napeista ennenkuin kerkesin napata senkin. Se yksi kyllä riitti hyvin selvästikin kun narskutin hampaita yhteen koko illan ja pupillit oli lautaset kuvien perusteella. Kun sitten pääsin tarpeeksi sekavaan tilaan, oli mulla loppujenlopuksi ihan hauskaakin välillä. Suuri kiitos siitä molemmille ystävilleni jotka jaksoivat katsella minua siinä kunnossa. Onneksi ei mentykään baariin vaikka yhdessä välissä huvittikin. En kyllä usko että olisin edes päässyt sisään heh.

No, eilen oli sitten tietysti krapula. Olin vielä pitkälle aamuun sekaisin ilta kun jatkui siihen aamu 8 asti. Kun paha olo lopulta iski, niin jokin siinä olossa maatessa laittoi mut miettimään monenlaisia asioita. Kuten sitä, miksi juon? Miksen osaa käsitellä omia ajatuksia ja tunteita? Miksi pelkään niin paljon yksin jäämistä? Välillä voisi olla melkein helpompaa olla vaan yksin. Söinkin omasta mielestä liikaa jälleen vaikka kaloreita kertyikin "vain" 660kcal. En kyllä pahemmin liikkunutkaan eilen.

Tänään btw kokkailin ihan ekaa kertaa ankan rintafilettä. Olihan sitä sitten ihan pakko ahmia ihan liian iso annos.. Mutta se oli oikeasti ihan hyvää mun mielestä ja sai kehujakin. En syönyt mitään muuta joten ehkä tämä on ihan ok. 

450kcal lautasella.

Etsin onnea lasin pohjalta

En tiedä mun painoa, en päässy vaa'alle tänä aamuna. Toivon tosissani vaa'an näyttävän huomenna tiettyjä lukuja.

Eilen tuli otettua viiniä (eli turhia kaloreita) R:n kanssa. Polttelin kans eilen, kolahti hyvin kun en ole hetkeen poltellut. ilta meinasi lähteä menemään huonoon suuntaan kun R meni vähän "änkyräkänniin". Sain onneksi parannettua ilmapiiriä puhumalla vaan positiivisia juttuja ja pyytämällä R:ää  tanssimaan mun kanssa. Ei me kyllä tanssia osata mutta ei haitannut menoa yhtään, siinäpähän heiluttiin vaan. Oli lopulta hauska yö. Valvottiin muistaakseni ainakin aamu viiteen ja lopulta sammuttiin sänkyyn kun R:lle tuli huono olo ja taisi se muistaakseni oksentaakin. Ei tullu edes isoa morkkista juoduista kaloreista kun en oikeastaan syönyt juuri mitään. Jäi hyvä fiilis.

Pääsin lievästä krapulasta huolimatta ihan ok mittaiselle lenkille. Vähän vajaa 8km näytti askelmittari. Oli super ihana ilma ulkona verrattuna muutamaan edelliseen päivään kun on pitäny sateessa lenkkeillä. Vihaan lenkkeillä kun on märkää, koira kun värjäytyy tassuista ja vatsasta harmaaksi ja housut sotkeutuu myös joka kerta. On noloa kävellä ihmisten ilmoilla housut ravassa, mutta jotenkin niille aina roiskuu kengistä/maasta sitä rapavettä kun kävelen. Haluan kyllä käydä toisellakin pidemmällä lenkillä tänään mikäli vaan jaksan. Nyt kaikki irti siitä että maa on kuiva! 

Koira ja R vaan nukkuu joten mulla on kauhean tylsää. Voisin kattoa jotakin netflixistä mutta en ikinä osaa päättää että mitä. Selaan ja selaan ja lopulta oikeasti turhaudun. Ehkä vaan selailen nettiä ja yritän herättää tota miestä kohta. Ehkä sillä on sillon vähän parempi olo. 

Laiskottaa

Jokainen askel tuntuu lonkassa. Oon jotenkin onnistunut lenkkeilemään sen kipeäksi. En selvästikään ole enää tarpeeksi hyväkuntoinen kävelemään yli 10km lenkkejä useampana päivänä peräkkäin. Harmittaa, mutta ei voi mitään. Lenkkeilen silti niin pitkiä lenkkejä kun pystyn. Niiden jälkeen vaan tuntuu niin hyvältä. on onnistunut olo ja fyysisestikin tuntuu ihanalta. Pitäisi itseasiassa olla nytkin jo menossa ulos kun koira varmasti haluaisi jo päästä lenkille. Laiskottaa, hyi mua kun laitan koirani odottamaan. Ehkä tänään kuitenkin annan itselleni luvan lyhentää ainakin tätä päivän ensimmäistä lenkkiä. Jospa myöhemmin jaksaisin paremmin.

Jään vielä laiskuuttani kirjoittelemaan. Ajatus ei oikein pysy kasassa ja unohtelen mitä olikaan tarkoitus kirjoittaa seuraavaksi. Siitä piti mainita, että mun ja R:n suhde näyttää menevän parempaan suuntaan. En enää pelkää jokainen hetki että kaikki loppuu. R oli todella vahvasti humalassa kun silloin aiemmin jätti minut ja muutti mieltään heti seuraavana päivänä. Siitä vain jäi kauhea sekavuus ja pelko. En hetkeen tiennyt oltiinko nyt yhdessä vai ei. Nyt tiedän ja olo on todella helpottunut.

Käytiin btw tässä yksi päivä hakemassa kaksi kassillista ruokaa ruokajakelusta. Ne tunki mukaan ihan hirveästi karkkia ja suklaata. Nyt ne kiusaa mua tuolla kaapeissa. Sai sieltä ihan ruokaakin, leipää esimerkiksi paljon. Onneksi R syö usein leipää. Mulla yksinään ei tulisi käytettyä varmaan noista ruuista puoliakaan vaan jäisivät lojumaan pakkaseen. Mutta nyt on oikeasti pakko alkaa tehdä lähtöä sinne lenkille! En anna koiran odottaa enää vaan löhöämällä ja kirjoittelemalla.

//Anteeksi sekava ja hyppelevä teksti.

Kaikki äänet huutaa samaan aikaan

Mun ajatukset on äänekkäitä ja sekaisin. "Laihdu läski" on ainoa ajatus josta saan kiinni. Ainoa selkeä ajatus siis. Miten omia ajatuksia voi selkeyttää? Varsinkin jos on hankaluuksia vain istua alas ja antaa ajatusten tulla. Jos pelkää omia ajatuksiaan. Siellä on niin paljon vihaa, surua ja kyynisyyttä. Vihaa koko maailmaa kohtaan, ihmisiä kohtaan ja varsinkin itseäni kohtaan. Negatiivisuus on ottanut vallan mun ajatuksissa jo aikaa sitten. Ajatukset on ristiriitaisia kaiken lisäksi.. Joten päällimmäiset ajatukset on anoreksian kuiskaamia. Sairasta. R on väsynyt. Minä olen väsynyt. Oon väsynyt vihaamaan itseäni ja varsinkin kehoani.  Haluan vaan olla tyytyväinen itseeni edes jollain tavalla. Pelkään syömisen jälkeistä ahdistusta. Tälläkin hetkellä ahdistaa vaikka en ole laskujeni mukaan edes syönyt liikaa. Haluaisin vaan paeta kaikkea tätä nukkumalla.

Mulla on huomenna aika psykologille. Stressaa ihan kauheasti. En osaa sanoa miksi oon alkanut pelkäämään näitä tapaamisia ja haluaisin vaan perua jokaisen. Siellä puhuminen tuntuu pahalta, hiljaisuus tuntuu pahalta ja kaikki siltä väliltä tuntuu pahalta. Mistä siellä pitäisi puhua? Kaikista kauheinta on, kun kysytään suoraan että miten luulisin itse että minua voisi auttaa. Mitä toivoisin. Ai mitäkö toivoisin? Haluaisin jäädä kotiin. En halua poistua muualle kuin lenkille. Mutta tiedän, että erakoituminen ei ole hyväksi. Pakotan itseni ylläpitämään ihmissuhteita. Pakotan itseni käymään sovituilla tapaamisella. Muiden mieliksi, itseni parhaaksi.

Btw.. äitini haukuttiin huonoksi äidiksi  (jota  äitini kylläkin minulle on aina ollut) sen perusteella mikä minusta on tullut. Tulipa jälleen hyvä mieli. Muut siis näkee minut noin huonossa valossa.

Pää leviää

En tiedä mitä tapahtuu. Pelkään koko ajan. Menin hakemaan muutamaa tavaraa R:n luota ja juteltiin. Ilmeisesti meidän suhde ei olekaan ihan täysin lopussa. Oon ihan hirveän stressaantunut ja masentunut. Me ei olla erottu muttei kai olla täysin yhdessä. Ei tiedetä tuleeko tästä enää oikeaa suhdetta. Entä jos R vain pitää mua omassa elämässään mukana juuri sen aikaa että saa omat asiansa kuntoon ja sitten jättää mut. Olisiko R niin laskelmoiva? En usko. Mutta olisiko sittenkin?

Oon ihan sekaisin muutenkin. Muutamana päivänä olo on ollut tosi vainoharhainen ja pelokas. Ahdistun kaikesta, omituisista äänistä, jos vastaantulija katsoo liian pitkään tai jos kuuntelen omia ajatuksiani. Musta on pitkään tuntunut, ettei mun ajatukset ole mun ajatuksia. Jossain mun pään sisällä lymyää joukko sellaisia ajatuksia ja asioita joita en oikeasti tunnista. Välillä kuulen oikeasti näitä ajatuksia puhuttavan ihan ääneen. Tuntuu että sekoan kohta. En kestä tähän päälle vielä kauheaa stressiä. Apua.

Syömishäiriöinen ajattelu on vahvasti läsnä. En pääse siitä eroon.

Mun maailma loppuu

" Välil must tuntuu, et mun maailma loppuu

Hei kerro mulle miten sillo edetään 

Opeta mut elämään "

"Sä oot ollu aina oikeessa
Et mä oon tässö se kakara
On surullista miten käyttäydyn
Ku oon jurrissa puhun paskaa ja koitan loukata"

"Kurista mua niin pitkään,
Etten pysty hengittään, nii et jälki jää
Haluun et laitat mut itkemään 
Hukuta mut ammeeseen
Tumppaa rööki ranteeseen
Tee se uudelleen, niin etten enää sulle pahaa tee"

Nonii, mun mies jätti mut. Ansaitsen sen. Vittu. Ansaitsen kaiken. Olisin halunnu, että kaikesta paskasta huolimatta mun mies olis opettanut musta normaalin. Tehny musta sen ihmisen jota voi rakastaa. Olisin halunnu kaikenlaista, mutta kaikki on pilalla. Mun mies vihaa mua. Musta on tullu päihteiden takia ihnishirviö joka tuhoaa kaiken mikä eteen tulee. Vihaan itseäni. Haluan kuolla mutten uskalla. Miksen? Mikä vois olla pelottavampaa kun tää missä elän. En edes tiedä mitä helvettiä kirjoitan tällä hetkellä, oleen todella humalassa. Haluan vetää kaiken mitä vaan saan. Kirjoitan toinen silmä kiinni todella hidasta tahtia. Silmä kiinni, koska muuten en nää eteeni. Haluaisi n itkeä mutten pysty. Tuntuu että kuolin sisältä täysin. En tunne mitöän. Saatan katua tämän kirjoittamista mutten aio poistaa tätä. Palaan lukemaan tämän uudelleen ja uudelleen, nämä on aitoja fiiliksiä kun mun maailma kaatui lopullisesti. Mulla ei ole enää syytä olla vetämättä mun elämää päihteillä vessanpöntöstä alas. Ei yhtäkään syytä.

Meidän lemmenleikkien aiheuttamat mustelmat mun kehossa muistuttaa susta. Tulee muistuttamaan varmasti ainakin seuraavan viikon. Mun keho on täynnä sun jälkiä. Täynnä meidän intohimoa. Nyt ahdistun joka ikisestä jäljestä. Haluaisin että jokainen katoaa heti. Aiemmin rakastin niitä, hyvänä muistona. Se ilta oli ihana. Olisipa se voinut jatkua ikuisesti. Tämä ilta taas päätti kaiken. En halua puhua tavaroiden hakemisesta myöhemmin. En halua selvittää päätäni vaan jatkaa päihteiden ottamista. En halua kohdata tätä asiaa selvinpäin. En pysty. 

Hiljaisuus hajottaa

Mulla on pari ongelmaa, jotka meinaa tehdä mun läheiset hulluksi. Ensinnäkin, en kestä ollenkaan hiljaisuutta. Jos olen yksin, kuuntelen aina musiikkia tai laitan esim jonkun sarjan puhumaan taustalle. Jos taas seurassa tulee hiljainen hetki niin tulkitsen sen heti siten, että jokin on vialla. Musta tulee levoton ja ahdistunut. Yritän "korjata" tilannetta jotenkin vaikka mitään korjattavaa ei ole. Hiljaisuus on aivan normaalia. Varsinkin pitkässä parisuhteessa on välillä vaan sellaisia hetkiä, kun ollaan vaan hiljaa yhdessä eikä ole mitään sanottavaa tai tekemisistä. Tiedän sen, mutta en pysty silti sietämään sellaista tilannetta. Tästä samasta syystä öisin voisin kuolla ahdistukseen jos en pysty nukkumaan, kaikki on hiljaista eikä missään ole mitään hälinää tai häiriötekijää joka estäisi omia ajatuksia tulvimasta päähäni. En tiedä ymmärtääkö kukaan mistä puhun tai onko muilla samanlaisia kokemuksia mutta yksinkertaisesti sanottuna, mun pää ei kykene lepäämään. Olen jatkuvasti todella uupunut vaikkei se käytöksestäni näy lainkaan ulospäin. Tästä ollaan keskusteltu lähiaikoina paljon terapiassa ja ollaan yritetty harjoitella kaikenlaisia harjoituksia joiden olisi tarkoitus rentouttaa ja rauhoittaa. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta nämä istunnot tuntuu usein todella kiusalliselta enkä pysty keskittymään ollenkaan.

Toisekseen olen nykyään tosi lukossa henkisesti. Sosiaalinen elämä on välillä suorittamista tämän ongelman takia. Mun on vaikea puhua yhtään mistään. Mulle on kyllä ollut aina vaikeaa keskustella omista ongelmista muiden kanssa mutta nykyään tuntuu, etten osaa puhua enää oikeasti mitään. Kun mulle yrittää puhua niin saa vaan jotain epämääräistä takaisin. Kun joku vaikka kysyy "mitä kuuluu" niin menen ihan lukkoon enkä osaa koskaan vastata muuta kuin "eipä ihmeitä" tai jotain muuta yhtä aivotonta. Jotenkin mulla on aina ollut olo ettei kukaan oikeasti halua tietää mitä mulle kuuluu tai mitä teen joten tuntuu oudolta alkaa selittää mitään. R on todella turhautunut varsinkin tähän ongelmaan koska tuntee että en vaan halua jakaa asioitani. Ei se ole niin, olen vain lukossa. Mun on myös joskus levottomana ja ahdistuneena erittäin vaikea keskittyä toisten puheisiin tarpeeksi hyvin ja sekin vaikeuttaa keskustelua. On hankala vastata mitään kun kuunteli toisen juttuja puoliksi. Tätäkään en tee tahallaan mutta ymmärrän että se loukkaa.

Loppujen lopuksi, vihaan olla minä. Musta tuntuu, etten vaan osaa elää normaalia elämää. En osaa elää ollenkaan enkä olla muille hyvä läheinen. Koen itteni vialliseksi. R on myös alkanut huomaamaan ja tuomaan esille mikä kaikki mussa on vialla ja lista on pitkä. Pelkäsin tätä jo kauan sitten. Pelkään, että R näkee saman hirviön kuin minä ja lähtee pian. Ajatus erosta pelottaa. Kaikki pelottaa. Apua

Klo 04.44

puristaa rintaa. Huimaa. Oksettaa. Voisin kuolla. En pysty nukkumaan kunnolla.. Joko valvon tai nään hirveitä unia joiden takia herään jatkuvasti.  Miksei pää voi vaan hiljentyä ja yksinkertaisesti sammua ilman ajatuksia tai unia? Olen kateellinen kun toinen nukkuu vaikka enhän voi tietää millaisia unia R näkee. Stressi tekee levottomaksi, jalkoja pakottaa. Poltin illan aikana jointin, toivoin että se rauhoittaisi ennen kuin ahdistus omasta itsestä kasvaa liian suureksi ja pää leviää niin,  ette voi sitä peitellä. En halua että R näkee. En halua joutua selittämään mikä kaikki ahdistaa, R on kuunnellut tätä paskaa jo turhautumisen asti. Lipsauttelen muutenkin liikaa jo syömiseen liittyviä asioita. No, polttelu ei auttanut. Onneksi ainakin suurimman osan ajasta olen kai ainoa hereillä. Annan ahdistuksen tulla. Puristelen kaikkea itsessäni mistä saan kiinni koska koen pakollista tarvetta tehdä niin. Haluaisin itkeä mutten voi. Kyyneleet ei tule.

Paino on pudonnut enkä ole syönyt paljoa mutta silti tuntuu, että en tee tarpeeksi. Olisi pitänyt liikkua vielä lisää, syödä vielä vähemmän. Typerää tiedän. En jaksa itteäni, haluan sammua. Haluan vaan pois.

Taas pitkästä aikaa

Taas oon ollu suht pitkään kirjoittamatta. Oon vaan saamaton siinäkin. Pari ahmimispäivää on ollut mutta sain kierteen katkaistua. Onneksi. Turvotusta on hieman mutta yritän kestää. Pakkohan se on kestää vaikka masentaa niin, että voisin satuttaa itseäni rankallakin kädellä. En kuitenkaan aio tehdä niin, ei tarvitse huolehtia. Aion yrittää keskittyä nyt jatkamaan laihdutusta ja keskittymään niihin positiivisiin juttuihin, mitä on tapahtumassa. Esimerkiksi mun eräs hyvä ystävä on tulossa mun luokse ens viikolla viideksi päiväksi! Ainoa stressin aihe on että haluaisin päästä mun välitavoitteeseen ennen sitä koska hävettää näyttäytyä tämän kokoisena. Tuntuu, että hänen koko vierailu menee pilalle jos en paina tietyn verran. En tiedä kuinka tervettä tälläinen ajattelu on.

Eilinen meni laihdutuksen kannalta melko hyvin, kävin kaks ihan mukiinmenevää lenkkiä ja söin vaan rahkan ja omenan. Ei paha. Mun veli tuli meille eilen yöksi ja pelattiin yks peli läpi. On kyllä aina ihana nähdä ja huomata kuinka toinen kasvaa ja miehistyy mutta samaan aikaan se tuntuu pelottavalta. Pelkään, että kasvun myötä minä unohdun. Meidän yhteiset jutut unohtuu. Olen itsekin ollut tuon ikäinen, tiedän että on normaalia alkaa kasvaa etäämmälle perheestä mutta pelkään että menetän veljeni kokonaan. Taustatietoa mun perhekuviosta sen verran, että mulla on kireät ja hankalat välit kaikkiin muihin paitsi mun pikkuveljiin joten pelkään heidän kasvamista. Vanhimmainen veli on pian 13 vuotias, kutsutaan häntä vaikka A:ksi. Mulle on ollu hankalaa opetella  olemaan puhumatta A:lle kuin pikkupojalle. Välillä tuntuu etten osaa enää luoda minkäänlaisia kunnollisia keskusteluja. Oon alkanu valmistautumaan päästämään irti.
                   

Asiasta täysin kukkaruukkuun, ostettiin vihdoin oma pesukone! Ostettiin käytetty kone ja sen kanssa olikin sitten isompi säätäminen kuin oltaisiin uskottu. Ensinnäkin kone oli huomattavasti kauempana kuin luultiin joten bensaa ja aikaa kului enemmän kuin tarpeeksi.. toisekseen, vaikka kone on melko pieni oli sen kantamisessa ongelmia. Minä en jaksanut kunnolla nostaa sitä ja R rikkoi selkänsä eikä saatu ketään auttamaan koska R ei kehdannut pyytää kantoapua omilta kavereiltaan koska ei itse pysty osallistumaan kantamiseen ja minulla on vain kaksi isompi kokoista ystävää ja toinen heistä on suljetulla ja toisen kanssa R ei tule yhtään toimeen. Kone jäi siis autoon. Onneksi keksittiin soittaa eräälle firmalle, joka tarjoaa muuttopalveluita ja saatiin kantajat. Kone saadaan vihdoin sisälle huomenna, jippii! Enää ei tarvitse varata pyykkivuoroa pyykkituvasta vaan voi pestä milloin lystää.

Tällä hetkellä makaan vatsallani sängyllä ja yritän jaksaa lähteä lenkille. Kissa kehrää vieressäni ja houkuttelee jäämään sänkyyn kanssaan. Koirani taas houkuttelee lähtemään ulos. Pakko lähteä, koira tarvitsee lenkin ja ei se tekisi pahaa minun läskeillenikään. Todennäköisesti vitkuttelen vielä hetken ja lähden mahdollisimman hiljaa etten herätä olkkarissa nukkuvaa veljeäni.

Ongelmapesä

Paino on pudonnut taas lisää. Tuntuu hyvältä. Eilen oli pieni repsahdus mutta se ei näkynyt tänään painossa. Aloin erään tutun kanssa leikkimieliseen kisaan, kumpi paastoaa pidempään. Ensimmäisen päivän jälkeen on sallittua syödä 100kcal per päivä. Painotan, että leikkimielinen kisa. Heti, kun tuntuu pahalta lopetan. Tuttuni ei kestänyt päivääkään joten tästä tuli vain mun henkilökohtainen haaste. Ei haittaa, oikeastaan parempi näin. Aion selviytyä ainakin huomisen. Harmittaa, kun oon vähän huono liikkumaan joten se vähän hidastaa tätä mun projektia. Suurin osa mun liikunnasta koostuu vain koiran kanssa lenkkeilystä, kyykyistä sekä ojentajadipeistä (jos joku ei tiedä mitä ne on, niin suosittelen googlaamaan! simppeli tehdä ja tuntuu hyvältä! Jopa mun kaltaisen läskimakkaran mielestä) Joskus yritän tehdä säälittävästi muita lihastreenejä  mutta se on aina sellasta räpellystä että alkaa vaan vituttaa. Ei se ennen näin vaikeeta ole ollut.. oon kai polttanu osan mun lihaksista pois jo aikaa sitten. Oisko seuraavaks vihdoin sen läskin vuoro? Olisi kyllä jo korkea aika.

Oon muuten miettinyt, etten enää jaa tänne mun painoa. En tiedä, tuntuu vaan siltä ettei se kannata. Katsotaan jos mun mieli vielä joskus muuttuu, minä kun tunnetusti saatan olla vähän ailahteleva persoona. Mun mieli saattaa joskus muuttua niin nopeasti, että mun läheisillä on vaikea pysyä perässä. Oon varmasti todella väsyttävä ihminen. Tuntuu , että oon inhottavaa katseltavaa ja ärsyttävä. Mun mieli on myös koko ajan maassa joten oon luultavasti myös siksi huonoa seuraa ja paska kumppani. Mun parisuhteessa on paljon ongelmia ja tuntuu, että kaikki niistä johtuu minusta. Ehkä on vaan parempi kaikille, että vetäydyn vähän syrjään. Pysyn myös poissa ystävieni silmistä mahdollisimman paljon ainakin siihen saakka, kun voin olla taas itsevarma ja kevyt. Silloin voin aidosti nauttia muiden seurasta. Jos pysyn tällä linjalla,ei mun tavoitteeseen mene enää kauan 💜