tiistai 18. elokuuta 2020

Liian villi aikuislapsi

Viikonloppu meni taas vähän liiankin paljon alkoholin merkeissä. Aloin juomaan perjantaina kaverin kanssa vähän liian nopeaan tahtiin (ja vieläpä tyhjään vatsaan). Tietysti kaveri väsyi mun makuun ihan liian nopeasti joten lähdin baariin kun kuulin, että R oli siellä kavereineen enkä halunnut vielä vaan alkaa nukkumaan. En sitten tietenkään kelvannut R:n porukkaan kun tuli taas riitaa, joten tein typerän ratkaisun ja jatkoin juomista yksin. Kun vihdoin lähdin baarista kotiin sain perääni raivostuttavan miehen, joka lähenteli ja yritti röyhkeästi kosketella vaikka pyysin useampaan kertaan lopettamaan. Pääsin kuitenki kotiin ihan yksin ilman, että se pässi seurasi. Ehdin nukkua kirjaimellisesti muutaman tunnin ennen kuin heräsin, ja tajusin koirani olevan vielä ystäväni luona. Raahaan siis usein koiraani mukanani kun tapaan kavereita, en tykkää jättää poloista aina yksin. Poljin siis vielä laskuhumalassa kiireellä keskustaan ja siellä se krapula sitten lopulta iski. Jäin siis kaverini sohvalle makaamaan. Katsottiin vanhoja Simpsoneita ja jossain vaiheessa huomasin juovani edelliseltä päivältä jäämiä juomia. Sovittiin sitten fiksuina, että otetaan vielä lauantainakin vähän.

Jossain vaiheessa sain tietää, että R oli omalla reissullaan kaatunut niin pahoin, että koko naama oli mustana. Ensim kumpikaan meistä ei ajatellut asiaa sen kummemmin mutta iltaa kohden R alkoi viestitellä, että huimasi ja olo oli kuulemma muutenkin kummallinen. Kirjoittaminenkin oli vaikeaa. Jätin tästä syystä illan kesken ja juoksin R:n luo ettei tarvitse yksin olla jos olo on tukala. Yritin hetken suostutella R:ää lähtemään päivystykseen mutta tuo päätti vain googlettaa oireitaan. Tultiin siihen tulokseen, että R oli saanut aivotärähdyksen, koska niin moni oire viittasi siihen. Seuraava yö meni sitten niin, että herättelin tuota potilasta välillä ihan vaan tarkistaakseni, että se on kunnossa. Sunnuntai menikin sitten krapulassa. 

Maanantaina koulussa vaihtui työkuviot vähän fyysisempiin hommiin. En valinnut sitä kaikista kevyintä alaa itselleni mutta ei tämä haittaa yhtään. Vaikka välillä ottaakin kipeästi lihaksiin. Olen vaan aina tyytyväinen kun selviän pienestä koostani huolimatta hyvin muiden mukana. Aloin hetki sitten saada huomautteluja siitä, etten koskaan syö koulussa. Alkoi jotenkin hävettää ja olen nyt pari kertaa käynyt syömässä näennäisesti jotain. Pientä närppimistä mutta näyttääpä siltä, että olisin ainakin käynyt ruokalassa. En osaa syödä yksin enkä kenenkään muun kuin R:n seurassa. En tiedä miksi. Tai tiedän, vihaan itseäni ja en nauti syömisestä enää. En koe sitä edes oikeudekseni yksin. Koen, etten tarvitse ruokaa yksin. Syöminen on minulle enemmän sosiaalinen asia kuin pakollinen tarve. 

Noloja valivali kuvia, mutta niin sopivia


Huomenna olis varattuna aika juttelemaan monista asioista. En jaksaisi, mutta pakko mennä. Olen tästä syystä huomisen pois koulusta, kun en ajan jälkeen enää ehdi koululle matkan takia. Saanpahan enemmän tunteja tehdä mitä haluan.

#päivittelin ja korjailin typeriä kirjoitusvirheitä.

1 kommentti:

  1. voi kauheeta, toivottavasti R voi paremmin nyt! :(

    VastaaPoista