X

 Jään toistaiseksi tähän blogiin. Vaikka oon alkanut pelätä, että mun henkilöllisyyden voi jotenkin kaivaa tästä. Saatan olla vainoharhainen tai sitten en..  Jokatapauksessa, jään ainoastaan siksi, että olen laiska enkä jaksa tehä uutta. En myöskään jaksa siistiä täältä tekstejä, joita suoraan sanottuna häpeän. Huhhuh mitä juttuja onkaan oikeasti tapahtunut. En ainakaan siis just nyt jaksa.  

Oon päässyt monenlaisista sekoiluista irti. Ainakin sillä tavalla irti, että ne eivät ole enää niin valtava ongelma parisuhteelle (on parisuhteessa siitä huolimatta ihan vitusti kaikenlaisia ongelmia.)  Siitä huolimatta kaikki on koko ajan ihan päin persettä. Mikään ei helpota, mutta silti oon muka kaikille ulospäin hyvinvoiva, ja pyöritän parhaani mukaan arkea. Parisuhde menee päin vittua, ei me vaan oikeasti ymmärretä toisiamme. Elämässä kaikki on hukassa ja päin saatanaa, en jaksaisi. Mutta jaksan silti. Pakko kai se on? Vai onko..

mennyt hetkittäin oikeasti jopa erinomaisesti. Mitä nyt sitten yhtäkkiä tuntuu siltä, että maailma kaatuu niskaan, ja missään ei ole mitään järkeä. Tajuan vihaavani omaa elämääni. Ihan jokaista asiaa elämässäni. Syömisen tarkkailusta on tullut taas todella helppoa, ei mun juuri edes tee mieli ruokaa eikä varsinkaan herkkuja paitsi hyvin harvoin. Pyrin silti välillä syömään "yli", koska koen näin sovun säilyvän parhaiten meidän taloudessa. Vaikka parisuhteessa jokin mättää koko ajan, rakastan silti. Paino on erittäin hitaassa laskusuunnassa. Eikä mua edes huoleta, että anoreksia saattaa valloittaa taas koko elämän. Koko ajan se korvassa kuiskii ja joka päivä on kamppailua. Välillä se voittaa ja välillä minä. Tai itseasiassa välillä R voittaa, yleensä syön enemmän kun R sitä toivoo. Ahmimista tai liikasyönnin kompensoimista ei oo ollut enää läheskään niin paljon ku ennen, onneksi. Oon päässy siis kai eteenpäin myös syömishäiriön kanssa. En tiiä eikä kiinnosta. Vai kiinnostaako? Pitäis varmaan kiinnostaa mutta ei vaan kiinnosta. Oon sekavassa tilassa koko ajan, vittu. En tiiä mitä ajatella 

Oon aloittanut treenaamisen. Haluan enemmän lihaksia, koska niiden saaminen tarkoittaa isompaa kulutusta. Tiedän, lihasta ei kasvateta ilman kunnollista ruokailua mutta koen syöväni tällä hetkellä "normaalimmin" kuin koskaan ja panostan proteiiniin erityisesti. Joo joo, tiedostan etten syö edelleenkään tarpeeksi, mutta kai voin edes vähän lihasta saada? Mulla kun ei ole lihaksia tällä hetkellä juuri ollenkaan kiitos syömishäiriön. Enkä tiedä kasvaako niitä tällä ruokavaliolla, välillä syön ok ja välillä vain 500 kcal päivässä.

Uusi blogi?

Heippa vaan taas. En oo pitkään aikaan taaskaan kirjoitellut, mutta siihen on oikeasti tällä kertaa syy jonka osaan kertoa. Olen ns. yrittänyt pysyä poissa täältä, koska minua jostain syystä häiritsee, kun R lukee tätä blogia. En jotenkin uskalla kirjoittaa mitään, vaan koko ajan mietin uskaltaako tuosta tai tästä kirjoittaa. Vitun typerää, mutta pelkään vaan, että R reagoi jotenkin huonosti jos kirjoitan ihan suoraan mitä ajattelen. Se kun monesti reagoi todella ikävästi ihan kasvotustenkin, jos huomaa oireilua esim. syömishäiriön kanssa tai jos valitan liikaa. Oon alkanut tosissani harkita uuden blogin tekemistä. Voisin linkata sen tänne, mutta vain hetkeksi. Luotan siihen, että R ei käy täällä usein koska en ole aktiivinen täällä enää. "Mainostaisin" blogiani varmasti taas jossain. 

Paino.. tuo saatanallinen pakkomielteeni. Olen yrittänyt ihan tosissani olla naisellisen muodokas, ja ylpeä siitä, mutta en oikeasti vaan kykene. En enää juurikaan meikkaa tai laittaudu, kun koen itseni niin vääränlaiseksi. En minä oikeasti edes pidä lihavuutta rumana, en oikeasti. Monet isommat naiset ovat mielestäni uskomattoman kauniita. Minä vain en ole kaunis.. jostain syystä minulla on valtava tarve olla pieni, pienempi, pienin. Vihaan tätä. Oireilen nykyään koko ajan, mutta vain enemmän salassa. Välillä yritän puhua, mutta R on ikään kuin allerginen sanalle syömishäiriö. Tuntuu, että se räjähtää päänsä sisällä heti. Tuntuu, että taistelen päässäni koko ajan, "laihdu, laihdu laihdu, eikun lopeta, R näkee ja suuttuu. Syö, ahmi, ahmi ahmi. Laihdu laihdu laihdu". Taistelen joko itseäni ja ajatuksiani vastaan tai R:ää vastaan. En osaa Syödä normaalisti yhtäkään päivää. Olen väsynyt ja kehoni on sekaisin. Aion lopettaa ahmimisen, pakko se on vaikka se johtaisi hetkellisesti anoreksian pahenemiseen. Yritän laihduttaa, mutta yritän olla kituuttamatta itseäni paastoilla. Yritän pitää tämän salassa, en ole vielä koskaan laihduttanut tai oireillut R:ltä salassa. Tiedän, että iso osa pääni ajatuksista on syömishäiriön oireilua, mutten enää jaksa taistella vastaan. 

Nyt kun tämän kirjoitin, olen melko varma, että teen uuden blogin jossakin vaiheessa. Sinne uskallan taas kirjoittaa useammin ja suoraan. Toivottavasti.

Tämä vuosi on minun vuosi

Hei vaan taas ja hyvää alkanutta vuotta kaikille. Tuun tekemään vain nopean päivityksen ihan vaan koska nyt taas tuntuu siltä. On muutamia juttuja joista haluan kertoa

Jouluna kertyi yllätys vaan liikakiloja, mutta paino on alkanut laskea ihan ok tahtiin ja pian pääsen takaisin siihen, mitä ennen joulua olin. Siitä on hyvä pikkuhiljaa laskea lisää. Anteeksi tosiaan, että en mainitse painoani täällä vieläkään, aion saada siihen rohkeutta mahdollisimman pian (mikäli saan joskus tästä kirjoittelusta enää kiinni) 

Asia josta oikeastaan halusin tänne mainita oli mun eräs diagnoosi josta en ole uskaltanut kertoa täällä aiemmin. Nimittäin BPD (borderline personality disorder) eli suomeksi epävakaa. Tarkalleen tunne-elämältään epävakaa.. Häpesin tätä diagnoosia pitkään mutta nyt ihan viime aikoina olen oppinut hyväksymään sen osaksi minua ja olen tutkinut asiaa paljon. Moni asia elämässäni selittyi lähes täysin ja mitä enemmän luin, sitä enemmän tajusin kuinka pahasta ongelmasta oikeasti on kyse. Tämä selittää myös aikaisemmat vainoharhat ja muut harhaiset kokemukseni. Suomeksi tietoa tuntui ensin olevan vaikeampi löytää mutta englanniksi tosiaan löysin kauheasti hyvää tietoa ja alan ymmärtää itseäni ja omia kaavojani joiden mukaan asiat jatkuvasti tuntuu menevän päin persettä. Kirjaimellisesti välillä ailahtelen ja työnnän ihmiset ulos elämästäni ja alan käyttäytyä helvetin itsetuhoisesti. Ihan vain, koska en kestä omaa pahaa oloani (ja kaikkia muita oloja/tunteita mitä tämä paska aiheuttaa) ja pelkään, että muut eivät jaksa sitä myöskään ja hylkäävät heti kun voivat. Viimeaikoina R:n ja minun suhde on ollut koetuksella monista syistä joka pahensi oireitani huomattavasti ja syöksyin melko pahaan kuntoon. Tästä tietysti seurasi minulle tyypilliseen tapaan huumeiden ja alkoholin liikakäyttöä.. Tämä taas nyt ei ainakaan helpottanut R:n ja minun ongelmia eikä varmasti tehnyt hyvää omalle pääkopallenikaan. Viimeisen huumeillan jälkeen koin jonkinlaisen valaistumisen omasta tilastani ja käytöksestäni. Päätin hävittää heti seuraavana päivänä kaikki loput paskat mitä pussin pohjalla vielä oli ja olla erossa kaikesta muusta kuin alkoholista ainakin jonkin aikaa. Peukkuja pystyyn että pystyn tähän 👍🏻👍🏻 tänä vuonna aion saavuttaa monia tavoitteita ja panostaa oikeasti sellaisiin asioihin, joita haluan. 

Väsyttää, en jaksa

Huomenta vaan T: typerä koulusta lintsaaja. Hävettää myöntää, mutta annoin eilen typerälle hetken mielijohteelle ja pahalle ololle periksi ja join itseni humalaan. Eikä siinä vielä mitään erikoista, mutta R hermostui juomisestani tapansa mukaan ja päätti lähteä kotiin. Tässä vaiheessa päätin vetää esille keskisormen koululle, R:lle ja kirjaimellisesti kaikille mullekin ja polttelin savua pitkin yötä yksin asunnossani. Olin savuissa vielä silloinkin, kun herätyskello soi. Käänsin kylkeä sängyssä ja nukuin. Olen täydellinen idiootti, jos olisin pystynyt vain siinä alkoholissa olisin kyennyt menemään kouluun ilman ongelmia. Olen vielä suurempi idiootti oikeastaan lähinnä siitä syystä, että mua ei juurikaan edes haittaa jäädä koulusta pois. Motivaatio on aivan nollassa ja luon päässäni erilaisia syitä jättäytyä ihan kokonaan pois. Oi kyllä, ailahtelevainen persoonani potkii mua selvästi päähän tällä hetkellä ja lujaa potkiikin. Mulla on hankaluuksia pysyä arjessa ja olla ihan rauhassa. Haluaisin vaan juosta omia ongelmia ja ajatuksia karkuun. 

Oon todella väsynyt omien ongelmieni lisäksi myös parisuhdeongelmiin. Tuntuu, että tämä suhde on kuin miinakenttä, molemmat tanssahtelee miinojen keskellä eikä voi tietää milloin jompikumpi räjähtää taas tyhjänpäiväisistä asioista. Oon väsynyt enkä enää jaksa tapella. Viikonloppuna huumattuna kaikki tuntui taas niin hyvältä ja kevyeltä. Nyt koettelen taas R:n hermoja ihan jopa ymmärtämättäni sitä. 

Paino on pudonnut edellisen postauksen jälkeen piristävän nopeasti. Sentään johonkin seikkaan voin olla tyytyväinen itsessäni. Pidän kyllä tästä kiinni, ei mulla ole muuta päämäärää tällä hetkellä. Ignooraan kaikkien "ei sun tartte laihduttaa" "oot jo tosi laiha" kommentit koska pidän niitä valheina. Valheina, joita sanotaan anoreksiasta toipuvalle ettei tämä enää sortuisi entisiin tapoihinsa. Vai valehteleeko oma pääni nyt taas? En tiedä..

Sain viestin, että kaupungissani ois ruokajakelussa taas mullekin tarjolla pari pussia ruokaa. Me ei olla vielä vaihdettu autoon talvirenkaita ja tiet on jo jäässä joten autolla ei päästä hakemaan. Pitää katsoa saanko R:n kantoavuksi vai mitä teen.  

Taas täällä

Ja jälleen oon ollu poissa täältä blogista. Oon kadonnut kaikkialta oikeastaan.. tapaan Kavereitani harvemmin ja harvemmin, koulussa alkoi etäopiskelu koronan takia ja poistin kikin sekä snäpin. Jos joku teistä tytöistä joiden kanssa meillä oli kikissä ryhmää lukee tätä, olen pahoillani. Oikeasti, olen pahoillani etten sanonut mitään. R on kovin mustasukkainen ja ei ollenkaan pidä ajatuksesta, että juttelen näissä poistamissani sovelluksissa ihmisten kanssa. Ei siitä sen enempää. 

Paino on itseasiassa noussut. Ensin se laski hyvin ja kävi alempana mitä se on ollut pitkiin aikoihin. Sitten muhun vain iski jokin todella kummallinen halu luopua syömishäiriöstä ja laihduttamisesta täysin. Lihoin ja masennuin. Masennuin ihan muistakin syistä mutta jatkuvasti oksettavammaksi muuttuva peilikuva ei ainakaan helpota asiaa. En osaa pukea kenellekään sanoiksi edes kuinka surulliseksi ja epätoivoiseksi itseni jatkuvasti tunnen. Eikä kukaan varmaan edes ottaisi asiaa vakavasti, enhän minä koko ajan itke tai makaa sängyssä. Tuntuu, että saan jatkuvasti perustella itseäni joten en puhu olostani. Enkä puhu jatkossakaan ellen ole varma siitä, että osaan varmasti selittää tarkasti miltä musta tuntuu ja miksi. 

Miksi? vihaan tuota kysymystä. En minä tiedä miksi olen surullinen ja jatkuvasti tyytymätön itseeni. En tiedä vastausta siihenkään, mitä haluaisin muuttaa elämässäni jotta olisin onnellisempi.. Paitsi tietysti painoani.  Jos tietäisin, olisin muuttanut elämääni siihen suuntaan jo aikaa sitten. Nyt osaan keskittyä ainoastaan turhiin ja pinnallisiin muutoksiin. Yritän tehdä itsestäni miellyttävämpää katsella tatuoinneilla ja uudistamalla radikaalisti hiuksiani. Osittain se auttaakin ja tunnen itseni edes hetken onnelliseksi. Pienen hetken koen, että voisin ehkä joskus olla ihan hyvä. Kunhan saan muutettua vielä lisää ja lisää. Ja kunhan paino olisi tietyssä lukemassa. Tätä peilikuvaa minä inhoan. Yritän pitää yllä toivoa, että kun saan muokattua ulkonäköäni tarpeeksi voisin vihdoin hyväksyä itseni ja ajatella olevani kaunis. Toisaalta tiedän, että tämä ongelma on korvieni välissä eikä varmasti parane pinnallisilla muutoksilla. En vain teidä mitä muuta tehdä. 

Tällä kertaa en lupaa kirjoitella useammin. Kirjoitan silloin, kun siltä tuntuu. Jos joku tänne vielä eksyy, niin mulle voi laittaa kommenteissa postausehdotuksia. Yritän opetella käyttämään tätä uudistunutta bloggeria pian, en osaa ainakaan puhelimella liittää tähän tekstiin kuvia. Nyt alan valua sänkyä päin, otin jo unilääkkeenkin. Öitä!

Mitä syön päivässä #3

Maanantai 

Tiistai

Keskiviikko

Sanoin kuvaavani koko viikon ruokailut tänne mutta mulla vähän unohtui kuvailla kun alettiin R:n kanssa vuorotellen sairastaa. Paino taas pysähtynyt. Ahdistaa. Kirjoittelen tänne kuulumisiani pian!

Kuuntelet, muttet kuule

Käytiin eilen pikkuveljeni ja R:n kanssa kiinalaisessa. Selvisin melko hyvin! En yleensä osaa millään päättää mitä haluan ja miettimiseen menee kohtuuttomasti aikaa jopa paikan päällä vaikka kuinka olisin kotona jo miettinyt pääni puhki. Tällä kertaa oli vaikeaa päättää kahdesta annoksesta kumman haluan joten tein yllättävän ratkaisun olla tilaamatta kumpaakaan ja ottaa kasviksia currykastikeeessa ja riisiä. Annoksestani jäi noin puolet otettavaksi mukaan kotiin. Oli mukavaa nähdä pikkuveljeä pitkästä aikaa vaikka siitä onkin tullut kiusaantunut teini, joka ei paljon puhu. 

Illan piti jatkua mukavasti muutaman oluen parissa mutta riitahan siitä tietysti syttyi. Otin eilen R:n kanssa puheeksi, että haluaisin pitkästä aikaa ottaa vähän vahvempaa päihdettä kuin alkoholia. Minä kuulemma "pidän R:ää typeränä" kun kehtasin sanoa haluavani ottaa hänen kanssaan, mutta koska R ei olisi jaksanut enää kauaa valvoa olisin voinut ottaa yksinkin. Tämä oli R:n mielestä valehtelua joten jälleen sain lopulta kuulla olevani kusipää, kohtelevani R:ää kuin paskaa ja valehtelevani kaikesta. Yritin pitkään selittää asiaa minun näkökulmastani ja minäkin aloin kiihtyä melko nopeasti. Se teki R:n vain entistä vihaisemmaksi ja alkoi lopulta syyttely että minä halusin vääntää tikusta riitaa, jotta voisin  lähteä mielenosoituksena kaverin kanssa baariin. Tästäkin hermostuin ja yritin sanoa, että minun mielestäni minä en tätä aloittanut. Mutta ilmeisesti ehdottamalla sen napin ottoa väärällä hetkellä aloitin. Loukkaan edes tajuamatta sitä, en vieläkään ymmärrä mikä tuossa asiassa oli niin isosti loukkaavaa ja väärin, että siitä piti alunperinkään suuttua.

Tänään olin suunnitellut paastoavani mutta saatan silti syödä vähän. Jotenkin motivaatio vähän kateissa. Ehkä ihan hyväkin, tiedän kyllä ettei paastoaminen ole hyväksi. Eikä varsinkaan nyt, kun saatan asua siellä asuntolassa ensi viikon. Siellä tuskin tulee juurikaan syötyä mitään. 

Paino - 600g eilisestä. Hyvä minä! 💙