Etsin onnea lasin pohjalta

En tiedä mun painoa, en päässy vaa'alle tänä aamuna. Toivon tosissani vaa'an näyttävän huomenna tiettyjä lukuja.

Eilen tuli otettua viiniä (eli turhia kaloreita) R:n kanssa. Polttelin kans eilen, kolahti hyvin kun en ole hetkeen poltellut. ilta meinasi lähteä menemään huonoon suuntaan kun R meni vähän "änkyräkänniin". Sain onneksi parannettua ilmapiiriä puhumalla vaan positiivisia juttuja ja pyytämällä R:ää  tanssimaan mun kanssa. Ei me kyllä tanssia osata mutta ei haitannut menoa yhtään, siinäpähän heiluttiin vaan. Oli lopulta hauska yö. Valvottiin muistaakseni ainakin aamu viiteen ja lopulta sammuttiin sänkyyn kun R:lle tuli huono olo ja taisi se muistaakseni oksentaakin. Ei tullu edes isoa morkkista juoduista kaloreista kun en oikeastaan syönyt juuri mitään. Jäi hyvä fiilis.

Pääsin lievästä krapulasta huolimatta ihan ok mittaiselle lenkille. Vähän vajaa 8km näytti askelmittari. Oli super ihana ilma ulkona verrattuna muutamaan edelliseen päivään kun on pitäny sateessa lenkkeillä. Vihaan lenkkeillä kun on märkää, koira kun värjäytyy tassuista ja vatsasta harmaaksi ja housut sotkeutuu myös joka kerta. On noloa kävellä ihmisten ilmoilla housut ravassa, mutta jotenkin niille aina roiskuu kengistä/maasta sitä rapavettä kun kävelen. Haluan kyllä käydä toisellakin pidemmällä lenkillä tänään mikäli vaan jaksan. Nyt kaikki irti siitä että maa on kuiva! 

Koira ja R vaan nukkuu joten mulla on kauhean tylsää. Voisin kattoa jotakin netflixistä mutta en ikinä osaa päättää että mitä. Selaan ja selaan ja lopulta oikeasti turhaudun. Ehkä vaan selailen nettiä ja yritän herättää tota miestä kohta. Ehkä sillä on sillon vähän parempi olo. 

Laiskottaa

Jokainen askel tuntuu lonkassa. Oon jotenkin onnistunut lenkkeilemään sen kipeäksi. En selvästikään ole enää tarpeeksi hyväkuntoinen kävelemään yli 10km lenkkejä useampana päivänä peräkkäin. Harmittaa, mutta ei voi mitään. Lenkkeilen silti niin pitkiä lenkkejä kun pystyn. Niiden jälkeen vaan tuntuu niin hyvältä. on onnistunut olo ja fyysisestikin tuntuu ihanalta. Pitäisi itseasiassa olla nytkin jo menossa ulos kun koira varmasti haluaisi jo päästä lenkille. Laiskottaa, hyi mua kun laitan koirani odottamaan. Ehkä tänään kuitenkin annan itselleni luvan lyhentää ainakin tätä päivän ensimmäistä lenkkiä. Jospa myöhemmin jaksaisin paremmin.

Jään vielä laiskuuttani kirjoittelemaan. Ajatus ei oikein pysy kasassa ja unohtelen mitä olikaan tarkoitus kirjoittaa seuraavaksi. Siitä piti mainita, että mun ja R:n suhde näyttää menevän parempaan suuntaan. En enää pelkää jokainen hetki että kaikki loppuu. R oli todella vahvasti humalassa kun silloin aiemmin jätti minut ja muutti mieltään heti seuraavana päivänä. Siitä vain jäi kauhea sekavuus ja pelko. En hetkeen tiennyt oltiinko nyt yhdessä vai ei. Nyt tiedän ja olo on todella helpottunut.

Käytiin btw tässä yksi päivä hakemassa kaksi kassillista ruokaa ruokajakelusta. Ne tunki mukaan ihan hirveästi karkkia ja suklaata. Nyt ne kiusaa mua tuolla kaapeissa. Sai sieltä ihan ruokaakin, leipää esimerkiksi paljon. Onneksi R syö usein leipää. Mulla yksinään ei tulisi käytettyä varmaan noista ruuista puoliakaan vaan jäisivät lojumaan pakkaseen. Mutta nyt on oikeasti pakko alkaa tehdä lähtöä sinne lenkille! En anna koiran odottaa enää vaan löhöämällä ja kirjoittelemalla.

//Anteeksi sekava ja hyppelevä teksti.

Kaikki äänet huutaa samaan aikaan

Mun ajatukset on äänekkäitä ja sekaisin. "Laihdu läski" on ainoa ajatus josta saan kiinni. Ainoa selkeä ajatus siis. Miten omia ajatuksia voi selkeyttää? Varsinkin jos on hankaluuksia vain istua alas ja antaa ajatusten tulla. Jos pelkää omia ajatuksiaan. Siellä on niin paljon vihaa, surua ja kyynisyyttä. Vihaa koko maailmaa kohtaan, ihmisiä kohtaan ja varsinkin itseäni kohtaan. Negatiivisuus on ottanut vallan mun ajatuksissa jo aikaa sitten. Ajatukset on ristiriitaisia kaiken lisäksi.. Joten päällimmäiset ajatukset on anoreksian kuiskaamia. Sairasta. R on väsynyt. Minä olen väsynyt. Oon väsynyt vihaamaan itseäni ja varsinkin kehoani.  Haluan vaan olla tyytyväinen itseeni edes jollain tavalla. Pelkään syömisen jälkeistä ahdistusta. Tälläkin hetkellä ahdistaa vaikka en ole laskujeni mukaan edes syönyt liikaa. Haluaisin vaan paeta kaikkea tätä nukkumalla.

Mulla on huomenna aika psykologille. Stressaa ihan kauheasti. En osaa sanoa miksi oon alkanut pelkäämään näitä tapaamisia ja haluaisin vaan perua jokaisen. Siellä puhuminen tuntuu pahalta, hiljaisuus tuntuu pahalta ja kaikki siltä väliltä tuntuu pahalta. Mistä siellä pitäisi puhua? Kaikista kauheinta on, kun kysytään suoraan että miten luulisin itse että minua voisi auttaa. Mitä toivoisin. Ai mitäkö toivoisin? Haluaisin jäädä kotiin. En halua poistua muualle kuin lenkille. Mutta tiedän, että erakoituminen ei ole hyväksi. Pakotan itseni ylläpitämään ihmissuhteita. Pakotan itseni käymään sovituilla tapaamisella. Muiden mieliksi, itseni parhaaksi.

Btw.. äitini haukuttiin huonoksi äidiksi  (jota  äitini kylläkin minulle on aina ollut) sen perusteella mikä minusta on tullut. Tulipa jälleen hyvä mieli. Muut siis näkee minut noin huonossa valossa.

Pää leviää

En tiedä mitä tapahtuu. Pelkään koko ajan. Menin hakemaan muutamaa tavaraa R:n luota ja juteltiin. Ilmeisesti meidän suhde ei olekaan ihan täysin lopussa. Oon ihan hirveän stressaantunut ja masentunut. Me ei olla erottu muttei kai olla täysin yhdessä. Ei tiedetä tuleeko tästä enää oikeaa suhdetta. Entä jos R vain pitää mua omassa elämässään mukana juuri sen aikaa että saa omat asiansa kuntoon ja sitten jättää mut. Olisiko R niin laskelmoiva? En usko. Mutta olisiko sittenkin?

Oon ihan sekaisin muutenkin. Muutamana päivänä olo on ollut tosi vainoharhainen ja pelokas. Ahdistun kaikesta, omituisista äänistä, jos vastaantulija katsoo liian pitkään tai jos kuuntelen omia ajatuksiani. Musta on pitkään tuntunut, ettei mun ajatukset ole mun ajatuksia. Jossain mun pään sisällä lymyää joukko sellaisia ajatuksia ja asioita joita en oikeasti tunnista. Välillä kuulen oikeasti näitä ajatuksia puhuttavan ihan ääneen. Tuntuu että sekoan kohta. En kestä tähän päälle vielä kauheaa stressiä. Apua.

Syömishäiriöinen ajattelu on vahvasti läsnä. En pääse siitä eroon.