Joskus mietin itsekseni, miksi teen tämän itselleni? Voisin antaa periksi ja kuten muut sanoo, ottaa rennosti ja nauttia elämästä. Mutta olisiko se nauttimista, jos jokin päässäni huutaa kuinka mun täytyy muuttua. Laihtua, syödä vähemmän ja kaikkea muuta. Kun pidän itseni kurissa, se huuto on enemmänkin lempeä kuiskaus joka kannustaa jaksamaan vaikeinakin hetkinä. En halua lopettaa, en vaikka sattuu. Tämä on se yksi ja ainoa asia, jonka vien loppuun asti. Sen on pakko olla! Muuten olen täydellinen epäonnistuja. En pysty mihinkään muuhunkaan. kaikkien on oltava hyviä jossain. Vai olenko väärässä? Tarvin tätä, tarvitsen onnistumisen tunnetta. En kovin usein ole päässyt siitä nauttimaan elämäni aikana. En ennen anoreksiaa. Se on tuonut mun elämään kontrollia ja nostaa itseluottamusta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän sitä mukaan kun paino putoaa. Kaikki on ihanaa ja kaunista sumua siihen saakka, kunnes joku huomaa tai repsahdan ensimmäisen kerran. Silloin voisin vain kuolla, vihaan itseäni enemmän kuin moni varmasti uskoo että on edes mahdollista. En oikeasti siedä itseäni ja en enää kehtaa kohdata ihmisiä. En edes ystäviäni.. Voiko siis sanoa että haluan olla sairas? En tiedä.. en osaa ajatella elämää ilman tätä enää.
Näin asiasta poiketen, tänään olis tarkoitus nähdä muutamaa kaveria. On ihan hyvä fiilis muuten, paitsi nyt kun on kesä niin tietysti toinen heistä haluaisin ostaa muutamat juomat ja istua ulkona hörppimässä niitä. Ehkä juon vain yhden mahdollisimman kevyen ja nipistän sen syömisistäni. Tai sitten tapaan vain toista kaveriani jonka kanssa oli alunperinkin tarkoitus olla kahdestaan. Äh, en tiedä mitä teen mutta mun on nyt oikeasti pakko alkaa meikata. Pitäkää kaikki kiva päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti