Kuulumisia ja vinkumista

Päivittelen kuulumisia nyt tännekin pitkästä aikaa. Uskokaa tai älkää, olen yrittänyt viime aikoina ihan tosissani elää niinkuin normaalit aikuiset ihmiset. Syödä kun on nälkä ja yrittää pitää mölyt mahassa ja kyyneleet kurissa kun tunnustelen läskejäni. Syöminen johti lihomiseen. Tietysti, mitä muutakaan odotin? Onnellisuutta ja kukkiako?

No, en tiedä mitä odotin mutta masennuin epäonnistumisen tunteesta niin paljon, että annoin kaiken vain hajota käsiin. Pyörittelen päässäni itsetuhoisia ajatuksia päivittäin ja saan ahmimiskohtauksia. En jaksa enää. En osaa olla normaali joten miksi leikkiä? Kun laihduin olin edes hetkittäin onnellinen. Tuntuu, että kurinalainen elämä on paras (ellei jopa ainoa) mahdollinen tie onneen. Pakkohan mun on olla edes jollain pinnallisella tapaa onnellinen kun saan kovalla työllä kehon jota voin rakastaa. Voisin vihdoin oppia hyväksymään oman olemassaoloni ja jopa nauttia siitä. 

Terapiassa käyminen on kerta kerralta kiusallisempaa. En minä tiedä mitä siellä sanoisin joka kerta kun kysytään kuulumisia. Sain soiton, että siellä on päätetty jatkaa aiempaa lääkettä. Pitäisi ottaa selvää miten lääkkeiden kustannukset menee nykyään kun en ole enää toimeentulotuella vaan sairaspäivärahalla. Tällä hetkellä on muutenkin todella stressaava elämäntilanne meneillään. Tapellaan miehen kanssa jatkuvasti koska meillä on erilaiset tavat hoitaa asioita. Pitää vain yrittää sinnitellä nyt hetki.

Btw ajattelin, että seuraavaavaksi kirjoitan jonkinlaisen my day/week postauksen.