Tarvin armoa

Miksi en tee sitä, mitä lupaan? Olen selkärangaton ja inhottava. Laiska ja ruma. Ruma sisältä ja ulkoa. Pelkään jatkuvasti, että milloin mun mies riisuu ne pinkit lasit silmiltä ja näkee mut. Anteeksi erehdyksestä, en ole mitään niistä kauniista sanoista joita mulle jaksat vieläkin sanoa. Oksettaa ja jalat on rakoilla, kävely sattuu saatanasti. En pysty käymään reipasta lenkkiä tänään. Onko se ihan okei vai olenko heikko? Aionhan tänään joka tapauksessa kävellä keskustaan ystävän luo. Pitäisihän sillon jaksaa myös lenkkeillä. Eikö?

Entä mitä teen ystävän luona? Rikonko lisää lupauksia? Juonko itseni taas pirteäksi? Poltanko stressini pois? Huoh. Rommia ja cola zeroa. Valmiiksi kääritty jointti pöydällä. Savusta en saisi yhtään kaloreita joten houkutus on suuri. Tärvelen keuhkoni. Pakenen todellisuutta, itseäni. Tämä teksti on täynnä heikkoutta ja valitusta. Kaikkea sitä, mitä en itsessäni siedä. Hyi. Onneksi kukaan ei tiedä, että kirjoittaja olen minä. Kaikki lukijat voivat luoda kirjoittajasta omanlaisensa mielikuvan. Ehkä niissä mielikuvissa olen kaunis ja siro. Hyväksyttävä ja hyvä.

kuva jostain täältä

Joo tämä aamu ei alkanu hyvin. Soimaan itseäni kaikesta mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Miksi olen aina niin armoton itelleni? En tiedä. Pitäisi ehkä tehdä puuroa ja katsoa jotain netflixistä jos vaikka piristyisin. Sen jälkeen pitää meikata itestäni jokin ihmistä muistuttava ja sen jälkeen vaan odottelen, että voisin lähteä kävelemään keskustaan. Siellä odottaa onneksi hyvä seura ja nostalgiatrippi. Pelataan uudistettua Spyroa! Oi että rakastin niitä pelejä muksuna. Ihanaa, kun ne on tuotu uudempiin konsoleihin.