Ristiriitainen

Pää on tiltissä viikonlopun essoilusta joten pahoittelut tämän tekstin mahdollisesta sekavuudesta. Tuli vain tarve kirjoitella kaikenlaisia ajatuksia tänne. 

Tietääkö kukaan muu sitä ristiriitaista fiilistä mikä tulee kun tekee ruokaa? Se on ihanaa ja samalla kauheaa. Se ihana tuoksu ja sen prosessin seuraaminen kun ruoka valmistuu hiljalleen tuntuu kidutukselta koska itsellä ei ole aikomustakaan syödä. Ja jos on, tietää että syömisen jälkeen olo on hirveä. En pysty enää nauttimaan ruuasta. Silti rakastan sen valmistamista. Sen muovailua, sen kontrollointia. Vedän keuhkot täyteen tuoksuja ja tuntuu kuin söisin. Pystyn melkein maistamaan sen. Nautin ja kärsin yhtäaikaa.

Mulla on monessa muussakin asiassa ristiriitaisia tuntemuksia. Esimerkiski tiedän, että laihtuisin myös kattavalla ja terveellisellä ruokavaliolla mutta en pysty siihen. Hyi, siinä on vaan liikaa. Ja vaikka ajattelen noin, silti jos omasta mielestäni "pilaan" päivän syömällä liikaa aloin ainakin ennen ahmia ihan hillittömästi. "Miksi ei sitten ahmita ihan kunnolla, oon kuitenkin kauhea läski" tuo on ehkä typerintä mitä mun päässä on koskaan oikeasti liikkunut.. Oksetan itseäni. Olen jatkuvasti täynnä ällöttäviä mielitekoja. Onneksi alan päästä niistä vihdoin taas yli!

Tällä hetkellä oon jumissa sohvalla. Lueskelin blogeja koko aamun ja nyt kirjoitan tätä puhelimella. Blogger tuttuun tapaansa syö välistä sanoja jos hyppään takaisin tekstin väliin ja korjaan jotakin. Onko muille tuttua? Huoh, pitäisi oikeasti vaivautua aina menemään läppärille. Olisi niin paljon helpompaa. Olen sopinut itseni kanssa, että parin tunnin sisällä on lähdettävä pitkälle lenkille. Ehkä alan valmistautua ja vaan lähden nyt heti.

Vainot

Tuntuu että pää räjähtää enkä tiedä mihin uskoa. Kuuntelen ääniä ja hartaasti toivon, että kaikki niistä on naapureiden aiheuttamia. Jopa ne oudoimmat.. Musta tuntuu, että kaikki valehtelee mulle kaikesta ja välttelee mua. Se lääkäri ihan varmasti nosti mun lääkeannosta vaan siksi, että jäisin siihen enemmän koukkuun mitä oon jo ja lopettaminen olis mahdotonta. Ei käy, en halua. Kun oon kuulokkeet päässä lenkillä, niin tuntuu että vastaantulijat puhuu jotaki musta ja naureskelee.  Tai sitten vaan kuvittelen omiani taas vaihteeksi. Ei olisi uutta kyllä. En myöskään enää mielellään mene tämän talon kellariin. En sen jälkeen kun kerran varastotiloissa aloin kuulla ovelta mulle jo entuudestaan tuttua naputusta. Tuota samaa naputusta olen kuullut öisin omalta kotioveltakin. Paniikki. Jähmetyin vain kuuntelemaan. Lopulta kun tuli hiljaista, juoksin ulos ovesta ja portaat ylös ja kotiini. Koko matkan ylös tuntui siltä, että joku juoksisi perässä.

Oon ollu aiemminkin tosi vainoharhainen ja ehkä jopa psykoottinen. Pelkään kaikista eniten sitä, että pian en taaskaan enää itse erota mikä on totta ja mikä ei tai mitä on syytä pelätä ja mitä ei. Apua. Stressistäkö tämä johtuu? Jos onnistuisin laihtumaan paremmin stressikin luultavasti kaikkoaisi ja ehkä en helvetti sekoaisi lopullisesti!

Sisustusta ja paastosta

Parin päivän aikana on tullu kierreltyä sisustusliikkeissä enemmän ku sielu sietää. Koska on alkukuu, on jopa mulla ollu varaa ostaa omaan kotiini jotain pientä päivitystä! Esimerkiksi sain vihdoin hommattua uudet penkit parvekkeelle. Nostaa mielialaa mukavasti. Järjesteltiin ja siivoiltiin miehen asuntoa joten on tullu juostua rappusia ihan kiitettävästi. Olisi miehen talossa hissikin mutta päätin hyödyntää rampaamisen.

Musta ei enää tunnu että on paha asia ettei enää asuta mun miehen kanssa saman katon alla. Muutettiin erilleen alunperin mun päihteiden käytön takia, mies ku ei juurikaan niitä käytä ja itelläni menee joskus liikaakin. Tapeltiin aiheesta aika paljon mutta nyt, kun on omat kodit niin tilanne on rauhoittunut huomattavasti. Oon tosi onnellinen, koska en tiedä mitä tekisin ilman tuota toista. 

Päätin etten aiokkaan pitää paastoa vielä, vaan aloitan suoraan sillä määrällä ku aion jatkossakin sallia itseni syödä. Mulla ei vielä toistaiseksi ole motia tarpeeksi koska olen läski joka on addiktoitunut ruokaan. Mutta en kauaa! En enää yritä ottaa harppausta vaan etenen pienin mutta varmoin askelin kohti täydellisyyttä 💜

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Paasto kaatu heti ensimmäisen päivän jälkeen. Hävettää. Mies hoksasi mitä hommaan ja sai mut suostumaan jopa syömään ravintolassa. Ruoka oli kyllä ihanaa, mutta nyt oksetan taas itseäni. Mitä teen? Haluan jatkaa laihdutusta ja kurinalaista elämää. En oikeastaan halua, vaan mun täytyy jatkaa. Mikään muu ei tee mua yhtä onnelliseksi kuin se, että vaaka näyttää pieneneviä numeroita. Mutta jos jatkan, pelkään että satutan läheisiäni. En halua valehdella mun miehelle.. vittu. 

Paasto on silti pidettävä! Etenkin nyt, kun tuli syötyä kiinalaisessakin. En aio tulla päivittelemään epäonnistumista toista kertaa. Saan tämän toimimaan. Lupaan sen teille ja lupaan sen ennen kaikkea itselleni!  Kyllä mä pystyn tähän! Pystyin aiemminkin joten miksen nyt? 

Vappu

Vappuaattona oli alunperin suunnitelmissa ryyppäjäiset parin kaverin kanssa, mutta peruuntu kuitenki. Vietettiin sitten vappua miehen kans kahdestaan. Ostettiin juomiksi hyvää sinistä kuoharia ja leijonapullo. Mies halus myös herkutella vapun kunniaksi joten haettiin ulkoruokaa ja munkkeja.. En kehdannut alkaa hankalaksi ja söin. Kaloreita kerty päälle 1000. Sain ihan järkyttävän morkkiksen ja häpeän. Näytin siltä, kuin olisin raskaana. Yritin sitten oikeuttaa syömisiäni ensin pitkällä lenkillä koiran kanssa ja myöhemmin yöllä vielä lyhyellä hölkällä yksin. Jos jotain positiivista, niin hesen kasvistortilla oli ihanaa!

Itse vappu meni ihan hyvin. Mies lähti äitinsä luo syömään ja itekkin päätin kävellä omalle äidilleni koiran kanssa. Saatiin hyvä lenkki samalla. Vitutti kun äiti painosti maistamaan gluteenittomia pipareita.. Suurin osa meni kyllä taskuun ja heti ulkona koiran suuhun. Muuten päivä meni suht hyvin! Pinaattikeittoa ja jälkkäriksi marjoja. Yhteensä 198 kcal.

My days

Tiistai 

Heräsin neljältä aamulla enkä saanu enää kunnolla nukuttua. Aamulla keitin miehelle kahvia ja lähin koiran kans ulos. Oli ihana ilma! Käytiin kiertelemässä tosi kivoja reittejä. Lenkin jälkee lähettiin käymään kaupassa ja apteekissa.

Taikinajalka

Mies lähti töihin ja minä lähin kaverin kanssa kierteleen kirppiksiä jostain kumman syystä. Naurettiin sille, mitä kaikkea ihmiset oikeasti yrittää myydä. Joku myi tyhjää tölkkiä. Ku kyllästyttiin, lähettiin meille kattoon leffaa ja polttelemaan. Söin pari ohutta ruisleipää kurkulla mutta unohin kuvata ne.

Otin myös mansikkaa, viinirypäleitä ja hunajamelonia

Kun mun mies tuli illalla vietiin kaveri kotiin ja tein wokkia. En ite halunnu syödä. Loppuilta meniki nopsaa. Menin aikasin sänkyy mutta tuli silti valvottua aika myöhää.

Tiistain kalorit ja kulutus

Keskiviikko

Oli suunnitelmissa lähtee käymää ikeassa mutta koko aamupäivä meni riidellessä. Vihdoin ku saatiin sovittua ei kumpaakaan huvittanu enää mennä. Lähettiin kuitenki syömisen jälkee kiertelee vaateliikkeissä koska kotiinkaa ei jaksettu jäädä löhöämään. Löysin kivan hupparin ja college housut

Aamupalana appelsiinia ja hunajamelonia

Mukissa oli puolet tästä 👇🏻

Pakko suositella. Maistuu hyvältä, tosta saa proteiinia ja ei oo kauheesti kaloreita. Juon yleensä kuumana. 

Ku tultiin kotii, söin pari ohutta ruisleipää ja pilkottuja mansikoita, hunajamelonia ja viinirypäleitä. Käytiin illalla vielä leffassa kattoo happy death day 2 ja sen jälkee otettiin loppu ilta vaa rennosti.

Keskiviikon kalorit ja kulutus

Kuulumisia ja vinkumista

Päivittelen kuulumisia nyt tännekin pitkästä aikaa. Uskokaa tai älkää, olen yrittänyt viime aikoina ihan tosissani elää niinkuin normaalit aikuiset ihmiset. Syödä kun on nälkä ja yrittää pitää mölyt mahassa ja kyyneleet kurissa kun tunnustelen läskejäni. Syöminen johti lihomiseen. Tietysti, mitä muutakaan odotin? Onnellisuutta ja kukkiako?

No, en tiedä mitä odotin mutta masennuin epäonnistumisen tunteesta niin paljon, että annoin kaiken vain hajota käsiin. Pyörittelen päässäni itsetuhoisia ajatuksia päivittäin ja saan ahmimiskohtauksia. En jaksa enää. En osaa olla normaali joten miksi leikkiä? Kun laihduin olin edes hetkittäin onnellinen. Tuntuu, että kurinalainen elämä on paras (ellei jopa ainoa) mahdollinen tie onneen. Pakkohan mun on olla edes jollain pinnallisella tapaa onnellinen kun saan kovalla työllä kehon jota voin rakastaa. Voisin vihdoin oppia hyväksymään oman olemassaoloni ja jopa nauttia siitä. 

Terapiassa käyminen on kerta kerralta kiusallisempaa. En minä tiedä mitä siellä sanoisin joka kerta kun kysytään kuulumisia. Sain soiton, että siellä on päätetty jatkaa aiempaa lääkettä. Pitäisi ottaa selvää miten lääkkeiden kustannukset menee nykyään kun en ole enää toimeentulotuella vaan sairaspäivärahalla. Tällä hetkellä on muutenkin todella stressaava elämäntilanne meneillään. Tapellaan miehen kanssa jatkuvasti koska meillä on erilaiset tavat hoitaa asioita. Pitää vain yrittää sinnitellä nyt hetki.

Btw ajattelin, että seuraavaavaksi kirjoitan jonkinlaisen my day/week postauksen.