torstai 30. heinäkuuta 2020

Pitkästä aikaa taas

Jos nyt taas suoraan jätän väliin kaiken turhan löpinän siitä , miten oon taas ollut pois täältä ja kuinka vaikeeta on kirjoittaa pitkästä aikaa ja meen suoraan mun nykyisiin kuulumisiin.

Elikkä hei vaan taas. Tässä on tapahtunut kaikenlaista ja samaan aikaan ei oo tapahtunut mitään kummallista. Syömishäiriö on edelleen ilmeisesti läsnä ja halu laihtua on kova. Paino putoaa hitaasti, mutta putoaapa kuitenkin. Hyvä minä? Tänä aamuna vaaka hymyili mulle ja vilautti pienempää numeroa kun eilen. Tai oikeastaan pienempää, kuin pitkään aikaan. En toistaiseksi aio kertoa paljonko painan, anteeksi jos se joitakin häiritsee.

Ehkä suurin muutos mun elämässä on pian alkava koulu ja päihteiden käytön vähentäminen. En raitis kyllä ole enkä varmasti tule ikinä olemaankaan, mutta käytän asiallisemmin. Jopa R pitää nykyistä käyttöäni hyväksyttävänä. Koulusta sen verran, että olen 22v ja menossa ensimmäistä kertaa kokeilemaan opiskelua. Parempi se kai on myöhään, kuin ei milloinkaan mutta en voi kiistää etteikö hävettäisi. Toivottavasti suoriudun paremmin, kun peruskoulussa.

Olen myös lopettanut kananmunien ja lihansyönnin. Oon yrittänyt monta kertaa aiemminkin mutta vihdoin ne jäi kokonaan mun ruokavaliosta pois. Myös maitotuotteita vähentelen pikkuhiljaa. Tämä nyt ei siis liity mitenkään tähän syömisvammailuun, ihan en vaan halua syödä rääkättyä eläintä tai kannattaa tehotuotantoa.

Aion päivitellä tätä blogia nyt aktiivisemmin. Kyllä, oon sanonut noin ennenkin mutta nyt aion pitää tämän lupauksen. Elämä on muuttunut niin paljon ja nyt musta tuntuu että on jotain kirjoitettavaa. Toivottavasti tätä vielä joku lukee.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Vie mut kotiin uudelleen


Voiko ihminen syntyä rikkinäisenä? Vääränlaisena? Musta tuntuu, että en kuulu tänne maailmaan. Joojoo, vali vali taas. Enkö oikeasti osaa muuta?

Oon ollut taas pitkään kirjoittelematta. Tuntuu välillä vaan siltä, että olisin ihan aivokuollut. Plus asiat on ollu hankalia viimeaikoina. Kerron enemmän siinä vaiheessa, kun itse saan selkeyttä asioihin. Olen ihan sekaisin ja hämilläni asioista vielä. Painokin on jumittanut jo hävyttömän pitkän aikaa paikoillaan. Haluaisin kotiin, piiloon kaikelta. Turvaan. Ruokaa ei tee mieli yhtään. Se oksettaa ja nään kaiken vaan turhina kaloreina.

Toissapäivänä piti taas lähteä sekoilemaan. Oli paha olla ja halusin satuttaa itseäni. En sitä muutamien ihmisten takia kuitenkaan tehnyt vaan tyydyin vain vetämään kaikki päihteet mitä naamani eteen vain sain. Kiitos eräälle ystävälleni siitä, että takavarikoi toisen niistä napeista ennenkuin kerkesin napata senkin. Se yksi kyllä riitti hyvin selvästikin kun narskutin hampaita yhteen koko illan ja pupillit oli lautaset kuvien perusteella. Kun sitten pääsin tarpeeksi sekavaan tilaan, oli mulla loppujenlopuksi ihan hauskaakin välillä. Suuri kiitos siitä molemmille ystävilleni jotka jaksoivat katsella minua siinä kunnossa. Onneksi ei mentykään baariin vaikka yhdessä välissä huvittikin. En kyllä usko että olisin edes päässyt sisään heh.

No, eilen oli sitten tietysti krapula. Olin vielä pitkälle aamuun sekaisin ilta kun jatkui siihen aamu 8 asti. Kun paha olo lopulta iski, niin jokin siinä olossa maatessa laittoi mut miettimään monenlaisia asioita. Kuten sitä, miksi juon? Miksen osaa käsitellä omia ajatuksia ja tunteita? Miksi pelkään niin paljon yksin jäämistä? Välillä voisi olla melkein helpompaa olla vaan yksin. Söinkin omasta mielestä liikaa jälleen vaikka kaloreita kertyikin "vain" 660kcal. En kyllä pahemmin liikkunutkaan eilen.

Tänään btw kokkailin ihan ekaa kertaa ankan rintafilettä. Olihan sitä sitten ihan pakko ahmia ihan liian iso annos.. Mutta se oli oikeasti ihan hyvää mun mielestä ja sai kehujakin. En syönyt mitään muuta joten ehkä tämä on ihan ok. 

450kcal lautasella.



keskiviikko 6. marraskuuta 2019

23.04


Väsyttää melko paljon tällä hetkellä. Mun koiralla on vatsa sekaisin joten jouduin heräämään viime yönä ja viemään sen ulos. Sen jälkeen en enää saanut oikeen unta kun vaan odottelin tarvitseeko vielä mennä. Ulkona on öisin jo ihan super kylmä, pitäisi siirtyä jo kunnon talvitakkiin hyrr. Ainoa syy miksen ole sitä jo tehnyt on se, että tämä nykyinen on vaan paljon paremman näköinen. Kyllä, pinnallista.

Meillä oli jotenki super kireä ilmapiiri R:n kanssa suurimman osan päivästä. Ei oo ollut oikeem motia oikeen mihinkään kun on turhauttanut vaan koko ajan. Tää meidän yhteiselo nyt on välillä tällaista miinakentällä kävelyä. Ikinä ei tiedä milloin räjähtää. Illaksi kuitenkin helpotti.

Jaksoin kuitenkin käydä tänään yhen kaverin luona. Juoruttiin vaan kaikkea turhaa ja rapsutettiin kaverin kahta koiraa. Mietittiin kanssa, että pitäiskö joskus nähdä koiratreffien merkeissä mutta mulla vähän kyllä stressaa ajatus siitä, että oma koirani on huomattavasti kookkaampi ja vieläpä vähän äkäinen muille koirille.

Viime viikonlopppu meni taas turhan railakkaasti. Tai no ainakin Lauantain osalta.. Perjantaina juhlistettiin R:n kanssa halloweenia. Tehtiin maskeeraukset ja otettiin vähän kaljaa. Oli mukava ilta. Lauantaina R kävi kavereidensa luona istumassa iltaa ja alkoi taas kännissä sekoilla omiaan ja haastaa riitaa joten päädyin jatkamaan iltaa (kröhöm yötä) kavereideni kanssa. Oli paljon porukkaa liikkeellä kun baarissa oli ilmeisesti jonkinnäköinen pukukilpailu halloweenin kunniaksi. En vaivautunut pukeutumaan mitenkään tällä kertaa.

Äh, tää teksti meni nyt taas hyvin sekavaksi. Vielä pitäs lenkille jaksaa lähteä. Laiskottaa, mutta pakko se on..

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Etsin onnea lasin pohjalta


En tiedä mun painoa, en päässy vaa'alle tänä aamuna. Toivon tosissani vaa'an näyttävän huomenna tiettyjä lukuja.

Eilen tuli otettua viiniä (eli turhia kaloreita) R:n kanssa. Polttelin kans eilen, kolahti hyvin kun en ole hetkeen poltellut. ilta meinasi lähteä menemään huonoon suuntaan kun R meni vähän "änkyräkänniin". Sain onneksi parannettua ilmapiiriä puhumalla vaan positiivisia juttuja ja pyytämällä R:ää  tanssimaan mun kanssa. Ei me kyllä tanssia osata mutta ei haitannut menoa yhtään, siinäpähän heiluttiin vaan. Oli lopulta hauska yö. Valvottiin muistaakseni ainakin aamu viiteen ja lopulta sammuttiin sänkyyn kun R:lle tuli huono olo ja taisi se muistaakseni oksentaakin. Ei tullu edes isoa morkkista juoduista kaloreista kun en oikeastaan syönyt juuri mitään. Jäi hyvä fiilis.

Pääsin lievästä krapulasta huolimatta ihan ok mittaiselle lenkille. Vähän vajaa 8km näytti askelmittari. Oli super ihana ilma ulkona verrattuna muutamaan edelliseen päivään kun on pitäny sateessa lenkkeillä. Vihaan lenkkeillä kun on märkää, koira kun värjäytyy tassuista ja vatsasta harmaaksi ja housut sotkeutuu myös joka kerta. On noloa kävellä ihmisten ilmoilla housut ravassa, mutta jotenkin niille aina roiskuu kengistä/maasta sitä rapavettä kun kävelen. Haluan kyllä käydä toisellakin pidemmällä lenkillä tänään mikäli vaan jaksan. Nyt kaikki irti siitä että maa on kuiva! 

Koira ja R vaan nukkuu joten mulla on kauhean tylsää. Voisin kattoa jotakin netflixistä mutta en ikinä osaa päättää että mitä. Selaan ja selaan ja lopulta oikeasti turhaudun. Ehkä vaan selailen nettiä ja yritän herättää tota miestä kohta. Ehkä sillä on sillon vähän parempi olo. 

torstai 17. lokakuuta 2019

Laiskottaa


Jokainen askel tuntuu lonkassa. Oon jotenkin onnistunut lenkkeilemään sen kipeäksi. En selvästikään ole enää tarpeeksi hyväkuntoinen kävelemään yli 10km lenkkejä useampana päivänä peräkkäin. Harmittaa, mutta ei voi mitään. Lenkkeilen silti niin pitkiä lenkkejä kun pystyn. Niiden jälkeen vaan tuntuu niin hyvältä. on onnistunut olo ja fyysisestikin tuntuu ihanalta. Pitäisi itseasiassa olla nytkin jo menossa ulos kun koira varmasti haluaisi jo päästä lenkille. Laiskottaa, hyi mua kun laitan koirani odottamaan. Ehkä tänään kuitenkin annan itselleni luvan lyhentää ainakin tätä päivän ensimmäistä lenkkiä. Jospa myöhemmin jaksaisin paremmin.

Jään vielä laiskuuttani kirjoittelemaan. Ajatus ei oikein pysy kasassa ja unohtelen mitä olikaan tarkoitus kirjoittaa seuraavaksi. Siitä piti mainita, että mun ja R:n suhde näyttää menevän parempaan suuntaan. En enää pelkää jokainen hetki että kaikki loppuu. R oli todella vahvasti humalassa kun silloin aiemmin jätti minut ja muutti mieltään heti seuraavana päivänä. Siitä vain jäi kauhea sekavuus ja pelko. En hetkeen tiennyt oltiinko nyt yhdessä vai ei. Nyt tiedän ja olo on todella helpottunut.

Käytiin btw tässä yksi päivä hakemassa kaksi kassillista ruokaa ruokajakelusta. Ne tunki mukaan ihan hirveästi karkkia ja suklaata. Nyt ne kiusaa mua tuolla kaapeissa. Sai sieltä ihan ruokaakin, leipää esimerkiksi paljon. Onneksi R syö usein leipää. Mulla yksinään ei tulisi käytettyä varmaan noista ruuista puoliakaan vaan jäisivät lojumaan pakkaseen. Mutta nyt on oikeasti pakko alkaa tehdä lähtöä sinne lenkille! En anna koiran odottaa enää vaan löhöämällä ja kirjoittelemalla.

//Anteeksi sekava ja hyppelevä teksti.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Kaikki äänet huutaa samaan aikaan

Mun ajatukset on äänekkäitä ja sekaisin. "Laihdu läski" on ainoa ajatus josta saan kiinni. Ainoa selkeä ajatus siis. Miten omia ajatuksia voi selkeyttää? Varsinkin jos on hankaluuksia vain istua alas ja antaa ajatusten tulla. Jos pelkää omia ajatuksiaan. Siellä on niin paljon vihaa, surua ja kyynisyyttä. Vihaa koko maailmaa kohtaan, ihmisiä kohtaan ja varsinkin itseäni kohtaan. Negatiivisuus on ottanut vallan mun ajatuksissa jo aikaa sitten. Ajatukset on ristiriitaisia kaiken lisäksi.. Joten päällimmäiset ajatukset on anoreksian kuiskaamia. Sairasta. R on väsynyt. Minä olen väsynyt. Oon väsynyt vihaamaan itseäni ja varsinkin kehoani.  Haluan vaan olla tyytyväinen itseeni edes jollain tavalla. Pelkään syömisen jälkeistä ahdistusta. Tälläkin hetkellä ahdistaa vaikka en ole laskujeni mukaan edes syönyt liikaa. Haluaisin vaan paeta kaikkea tätä nukkumalla.


Mulla on huomenna aika psykologille. Stressaa ihan kauheasti. En osaa sanoa miksi oon alkanut pelkäämään näitä tapaamisia ja haluaisin vaan perua jokaisen. Siellä puhuminen tuntuu pahalta, hiljaisuus tuntuu pahalta ja kaikki siltä väliltä tuntuu pahalta. Mistä siellä pitäisi puhua? Kaikista kauheinta on, kun kysytään suoraan että miten luulisin itse että minua voisi auttaa. Mitä toivoisin. Ai mitäkö toivoisin? Haluaisin jäädä kotiin. En halua poistua muualle kuin lenkille. Mutta tiedän, että erakoituminen ei ole hyväksi. Pakotan itseni ylläpitämään ihmissuhteita. Pakotan itseni käymään sovituilla tapaamisella. Muiden mieliksi, itseni parhaaksi.

Btw.. äitini haukuttiin huonoksi äidiksi  (jota  äitini kylläkin minulle on aina ollut) sen perusteella mikä minusta on tullut. Tulipa jälleen hyvä mieli. Muut siis näkee minut noin huonossa valossa.

torstai 3. lokakuuta 2019

Pää leviää

En tiedä mitä tapahtuu. Pelkään koko ajan. Menin hakemaan muutamaa tavaraa R:n luota ja juteltiin. Ilmeisesti meidän suhde ei olekaan ihan täysin lopussa. Oon ihan hirveän stressaantunut ja masentunut. Me ei olla erottu muttei kai olla täysin yhdessä. Ei tiedetä tuleeko tästä enää oikeaa suhdetta. Entä jos R vain pitää mua omassa elämässään mukana juuri sen aikaa että saa omat asiansa kuntoon ja sitten jättää mut. Olisiko R niin laskelmoiva? En usko. Mutta olisiko sittenkin?

Oon ihan sekaisin muutenkin. Muutamana päivänä olo on ollut tosi vainoharhainen ja pelokas. Ahdistun kaikesta, omituisista äänistä, jos vastaantulija katsoo liian pitkään tai jos kuuntelen omia ajatuksiani. Musta on pitkään tuntunut, ettei mun ajatukset ole mun ajatuksia. Jossain mun pään sisällä lymyää joukko sellaisia ajatuksia ja asioita joita en oikeasti tunnista. Välillä kuulen oikeasti näitä ajatuksia puhuttavan ihan ääneen. Tuntuu että sekoan kohta. En kestä tähän päälle vielä kauheaa stressiä. Apua.

Syömishäiriöinen ajattelu on vahvasti läsnä. En pääse siitä eroon.