Kaikki äänet huutaa samaan aikaan

Mun ajatukset on äänekkäitä ja sekaisin. "Laihdu läski" on ainoa ajatus josta saan kiinni. Ainoa selkeä ajatus siis. Miten omia ajatuksia voi selkeyttää? Varsinkin jos on hankaluuksia vain istua alas ja antaa ajatusten tulla. Jos pelkää omia ajatuksiaan. Siellä on niin paljon vihaa, surua ja kyynisyyttä. Vihaa koko maailmaa kohtaan, ihmisiä kohtaan ja varsinkin itseäni kohtaan. Negatiivisuus on ottanut vallan mun ajatuksissa jo aikaa sitten. Ajatukset on ristiriitaisia kaiken lisäksi.. Joten päällimmäiset ajatukset on anoreksian kuiskaamia. Sairasta. R on väsynyt. Minä olen väsynyt. Oon väsynyt vihaamaan itseäni ja varsinkin kehoani.  Haluan vaan olla tyytyväinen itseeni edes jollain tavalla. Pelkään syömisen jälkeistä ahdistusta. Tälläkin hetkellä ahdistaa vaikka en ole laskujeni mukaan edes syönyt liikaa. Haluaisin vaan paeta kaikkea tätä nukkumalla.

Mulla on huomenna aika psykologille. Stressaa ihan kauheasti. En osaa sanoa miksi oon alkanut pelkäämään näitä tapaamisia ja haluaisin vaan perua jokaisen. Siellä puhuminen tuntuu pahalta, hiljaisuus tuntuu pahalta ja kaikki siltä väliltä tuntuu pahalta. Mistä siellä pitäisi puhua? Kaikista kauheinta on, kun kysytään suoraan että miten luulisin itse että minua voisi auttaa. Mitä toivoisin. Ai mitäkö toivoisin? Haluaisin jäädä kotiin. En halua poistua muualle kuin lenkille. Mutta tiedän, että erakoituminen ei ole hyväksi. Pakotan itseni ylläpitämään ihmissuhteita. Pakotan itseni käymään sovituilla tapaamisella. Muiden mieliksi, itseni parhaaksi.

Btw.. äitini haukuttiin huonoksi äidiksi  (jota  äitini kylläkin minulle on aina ollut) sen perusteella mikä minusta on tullut. Tulipa jälleen hyvä mieli. Muut siis näkee minut noin huonossa valossa.

Ristiriitainen

Pää on tiltissä viikonlopun essoilusta joten pahoittelut tämän tekstin mahdollisesta sekavuudesta. Tuli vain tarve kirjoitella kaikenlaisia ajatuksia tänne. 

Tietääkö kukaan muu sitä ristiriitaista fiilistä mikä tulee kun tekee ruokaa? Se on ihanaa ja samalla kauheaa. Se ihana tuoksu ja sen prosessin seuraaminen kun ruoka valmistuu hiljalleen tuntuu kidutukselta koska itsellä ei ole aikomustakaan syödä. Ja jos on, tietää että syömisen jälkeen olo on hirveä. En pysty enää nauttimaan ruuasta. Silti rakastan sen valmistamista. Sen muovailua, sen kontrollointia. Vedän keuhkot täyteen tuoksuja ja tuntuu kuin söisin. Pystyn melkein maistamaan sen. Nautin ja kärsin yhtäaikaa.

Mulla on monessa muussakin asiassa ristiriitaisia tuntemuksia. Esimerkiski tiedän, että laihtuisin myös kattavalla ja terveellisellä ruokavaliolla mutta en pysty siihen. Hyi, siinä on vaan liikaa. Ja vaikka ajattelen noin, silti jos omasta mielestäni "pilaan" päivän syömällä liikaa aloin ainakin ennen ahmia ihan hillittömästi. "Miksi ei sitten ahmita ihan kunnolla, oon kuitenkin kauhea läski" tuo on ehkä typerintä mitä mun päässä on koskaan oikeasti liikkunut.. Oksetan itseäni. Olen jatkuvasti täynnä ällöttäviä mielitekoja. Onneksi alan päästä niistä vihdoin taas yli!

Tällä hetkellä oon jumissa sohvalla. Lueskelin blogeja koko aamun ja nyt kirjoitan tätä puhelimella. Blogger tuttuun tapaansa syö välistä sanoja jos hyppään takaisin tekstin väliin ja korjaan jotakin. Onko muille tuttua? Huoh, pitäisi oikeasti vaivautua aina menemään läppärille. Olisi niin paljon helpompaa. Olen sopinut itseni kanssa, että parin tunnin sisällä on lähdettävä pitkälle lenkille. Ehkä alan valmistautua ja vaan lähden nyt heti.