Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumeet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. tammikuuta 2021

Tämä vuosi on minun vuosi

Hei vaan taas ja hyvää alkanutta vuotta kaikille. Tuun tekemään vain nopean päivityksen ihan vaan koska nyt taas tuntuu siltä. On muutamia juttuja joista haluan kertoa

Jouluna kertyi yllätys vaan liikakiloja, mutta paino on alkanut laskea ihan ok tahtiin ja pian pääsen takaisin siihen, mitä ennen joulua olin. Siitä on hyvä pikkuhiljaa laskea lisää. Anteeksi tosiaan, että en mainitse painoani täällä vieläkään, aion saada siihen rohkeutta mahdollisimman pian (mikäli saan joskus tästä kirjoittelusta enää kiinni) 

Asia josta oikeastaan halusin tänne mainita oli mun eräs diagnoosi josta en ole uskaltanut kertoa täällä aiemmin. Nimittäin BPD (borderline personality disorder) eli suomeksi epävakaa. Tarkalleen tunne-elämältään epävakaa.. Häpesin tätä diagnoosia pitkään mutta nyt ihan viime aikoina olen oppinut hyväksymään sen osaksi minua ja olen tutkinut asiaa paljon. Moni asia elämässäni selittyi lähes täysin ja mitä enemmän luin, sitä enemmän tajusin kuinka pahasta ongelmasta oikeasti on kyse. Tämä selittää myös aikaisemmat vainoharhat ja muut harhaiset kokemukseni. Suomeksi tietoa tuntui ensin olevan vaikeampi löytää mutta englanniksi tosiaan löysin kauheasti hyvää tietoa ja alan ymmärtää itseäni ja omia kaavojani joiden mukaan asiat jatkuvasti tuntuu menevän päin persettä. Kirjaimellisesti välillä ailahtelen ja työnnän ihmiset ulos elämästäni ja alan käyttäytyä helvetin itsetuhoisesti. Ihan vain, koska en kestä omaa pahaa oloani (ja kaikkia muita oloja/tunteita mitä tämä paska aiheuttaa) ja pelkään, että muut eivät jaksa sitä myöskään ja hylkäävät heti kun voivat. Viimeaikoina R:n ja minun suhde on ollut koetuksella monista syistä joka pahensi oireitani huomattavasti ja syöksyin melko pahaan kuntoon. Tästä tietysti seurasi minulle tyypilliseen tapaan huumeiden ja alkoholin liikakäyttöä.. Tämä taas nyt ei ainakaan helpottanut R:n ja minun ongelmia eikä varmasti tehnyt hyvää omalle pääkopallenikaan. Viimeisen huumeillan jälkeen koin jonkinlaisen valaistumisen omasta tilastani ja käytöksestäni. Päätin hävittää heti seuraavana päivänä kaikki loput paskat mitä pussin pohjalla vielä oli ja olla erossa kaikesta muusta kuin alkoholista ainakin jonkin aikaa. Peukkuja pystyyn että pystyn tähän 👍🏻👍🏻 tänä vuonna aion saavuttaa monia tavoitteita ja panostaa oikeasti sellaisiin asioihin, joita haluan. 

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Ikävä pahoja teitä

Tämä on jo toinen teksti tänään, mutta jotenkin vaan on halu kirjoitella teille kaikenlaista joutavaa.

Mulla on tehnyt viime aikoina ihan hirveesti mieli muita päihteitä kun alkoholia. Alkoholista saa kaloreita ja jostain syystä viime kertoina,  kun ollaan juotu mulla ja R:llä on tullut aina jostain riitaa. Oon kyllä vähän poltellut (harvakseltaan) mutta en oikeastaan koskaan ole pitäny sitä ihan samana asiana. En siis tarkoita, että en näkisi sitä pähteenä/huumaavana, se on vaan ihan erilaista päitymistä. Oon melkein verrattavissa itseeni selvinpäin. Vähän pää vaan sanoo tyhjää ja joutuu ponnistelemaan vähän enemmän jos pitää kauheasti ajatella jotain monimutkaista. Niin, ja kyllähän se rentouttaa. On ikävä monia juttuja joita päihteet parhaimmillaan tuo elämään. Samaan aikaan en enää halua sille tielle takaisin. Haluaisin kauniin keskitien, päihteitä mutta ei liikaa. Ja uskokaa tai älkää, se on mahdollinen. Itselläni lähti vähän käsistä siinä vaiheessa, kun masennus oli huipullaan ja olin muutenkin itsetuhoinen.

Btw jäi ahdistamaan tuo edellinen postaus. Syön liikaa..



sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Vie mut kotiin uudelleen


Voiko ihminen syntyä rikkinäisenä? Vääränlaisena? Musta tuntuu, että en kuulu tänne maailmaan. Joojoo, vali vali taas. Enkö oikeasti osaa muuta?

Oon ollut taas pitkään kirjoittelematta. Tuntuu välillä vaan siltä, että olisin ihan aivokuollut. Plus asiat on ollu hankalia viimeaikoina. Kerron enemmän siinä vaiheessa, kun itse saan selkeyttä asioihin. Olen ihan sekaisin ja hämilläni asioista vielä. Painokin on jumittanut jo hävyttömän pitkän aikaa paikoillaan. Haluaisin kotiin, piiloon kaikelta. Turvaan. Ruokaa ei tee mieli yhtään. Se oksettaa ja nään kaiken vaan turhina kaloreina.

Toissapäivänä piti taas lähteä sekoilemaan. Oli paha olla ja halusin satuttaa itseäni. En sitä muutamien ihmisten takia kuitenkaan tehnyt vaan tyydyin vain vetämään kaikki päihteet mitä naamani eteen vain sain. Kiitos eräälle ystävälleni siitä, että takavarikoi toisen niistä napeista ennenkuin kerkesin napata senkin. Se yksi kyllä riitti hyvin selvästikin kun narskutin hampaita yhteen koko illan ja pupillit oli lautaset kuvien perusteella. Kun sitten pääsin tarpeeksi sekavaan tilaan, oli mulla loppujenlopuksi ihan hauskaakin välillä. Suuri kiitos siitä molemmille ystävilleni jotka jaksoivat katsella minua siinä kunnossa. Onneksi ei mentykään baariin vaikka yhdessä välissä huvittikin. En kyllä usko että olisin edes päässyt sisään heh.

No, eilen oli sitten tietysti krapula. Olin vielä pitkälle aamuun sekaisin ilta kun jatkui siihen aamu 8 asti. Kun paha olo lopulta iski, niin jokin siinä olossa maatessa laittoi mut miettimään monenlaisia asioita. Kuten sitä, miksi juon? Miksen osaa käsitellä omia ajatuksia ja tunteita? Miksi pelkään niin paljon yksin jäämistä? Välillä voisi olla melkein helpompaa olla vaan yksin. Söinkin omasta mielestä liikaa jälleen vaikka kaloreita kertyikin "vain" 660kcal. En kyllä pahemmin liikkunutkaan eilen.

Tänään btw kokkailin ihan ekaa kertaa ankan rintafilettä. Olihan sitä sitten ihan pakko ahmia ihan liian iso annos.. Mutta se oli oikeasti ihan hyvää mun mielestä ja sai kehujakin. En syönyt mitään muuta joten ehkä tämä on ihan ok. 

450kcal lautasella.



lauantai 28. syyskuuta 2019

Mun maailma loppuu

" Välil must tuntuu, et mun maailma loppuu
Hei kerro mulle miten sillo edetään 
Opeta mut elämään "

"Sä oot ollu aina oikeessa
Et mä oon tässö se kakara
On surullista miten käyttäydyn
Ku oon jurrissa puhun paskaa ja koitan loukata"

"Kurista mua niin pitkään,
Etten pysty hengittään, nii et jälki jää
Haluun et laitat mut itkemään 
Hukuta mut ammeeseen
Tumppaa rööki ranteeseen
Tee se uudelleen, niin etten enää sulle pahaa tee"


Nonii, mun mies jätti mut. Ansaitsen sen. Vittu. Ansaitsen kaiken. Olisin halunnu, että kaikesta paskasta huolimatta mun mies olis opettanut musta normaalin. Tehny musta sen ihmisen jota voi rakastaa. Olisin halunnu kaikenlaista, mutta kaikki on pilalla. Mun mies vihaa mua. Musta on tullu päihteiden takia ihnishirviö joka tuhoaa kaiken mikä eteen tulee. Vihaan itseäni. Haluan kuolla mutten uskalla. Miksen? Mikä vois olla pelottavampaa kun tää missä elän. En edes tiedä mitä helvettiä kirjoitan tällä hetkellä, oleen todella humalassa. Haluan vetää kaiken mitä vaan saan. Kirjoitan toinen silmä kiinni todella hidasta tahtia. Silmä kiinni, koska muuten en nää eteeni. Haluaisi n itkeä mutten pysty. Tuntuu että kuolin sisältä täysin. En tunne mitöän. Saatan katua tämän kirjoittamista mutten aio poistaa tätä. Palaan lukemaan tämän uudelleen ja uudelleen, nämä on aitoja fiiliksiä kun mun maailma kaatui lopullisesti. Mulla ei ole enää syytä olla vetämättä mun elämää päihteillä vessanpöntöstä alas. Ei yhtäkään syytä.


Meidän lemmenleikkien aiheuttamat mustelmat mun kehossa muistuttaa susta. Tulee muistuttamaan varmasti ainakin seuraavan viikon. Mun keho on täynnä sun jälkiä. Täynnä meidän intohimoa. Nyt ahdistun joka ikisestä jäljestä. Haluaisin että jokainen katoaa heti. Aiemmin rakastin niitä, hyvänä muistona. Se ilta oli ihana. Olisipa se voinut jatkua ikuisesti. Tämä ilta taas päätti kaiken. En halua puhua tavaroiden hakemisesta myöhemmin. En halua selvittää päätäni vaan jatkaa päihteiden ottamista. En halua kohdata tätä asiaa selvinpäin. En pysty.