Pää leviää

En tiedä mitä tapahtuu. Pelkään koko ajan. Menin hakemaan muutamaa tavaraa R:n luota ja juteltiin. Ilmeisesti meidän suhde ei olekaan ihan täysin lopussa. Oon ihan hirveän stressaantunut ja masentunut. Me ei olla erottu muttei kai olla täysin yhdessä. Ei tiedetä tuleeko tästä enää oikeaa suhdetta. Entä jos R vain pitää mua omassa elämässään mukana juuri sen aikaa että saa omat asiansa kuntoon ja sitten jättää mut. Olisiko R niin laskelmoiva? En usko. Mutta olisiko sittenkin?

Oon ihan sekaisin muutenkin. Muutamana päivänä olo on ollut tosi vainoharhainen ja pelokas. Ahdistun kaikesta, omituisista äänistä, jos vastaantulija katsoo liian pitkään tai jos kuuntelen omia ajatuksiani. Musta on pitkään tuntunut, ettei mun ajatukset ole mun ajatuksia. Jossain mun pään sisällä lymyää joukko sellaisia ajatuksia ja asioita joita en oikeasti tunnista. Välillä kuulen oikeasti näitä ajatuksia puhuttavan ihan ääneen. Tuntuu että sekoan kohta. En kestä tähän päälle vielä kauheaa stressiä. Apua.

Syömishäiriöinen ajattelu on vahvasti läsnä. En pääse siitä eroon.

Vainot

Tuntuu että pää räjähtää enkä tiedä mihin uskoa. Kuuntelen ääniä ja hartaasti toivon, että kaikki niistä on naapureiden aiheuttamia. Jopa ne oudoimmat.. Musta tuntuu, että kaikki valehtelee mulle kaikesta ja välttelee mua. Se lääkäri ihan varmasti nosti mun lääkeannosta vaan siksi, että jäisin siihen enemmän koukkuun mitä oon jo ja lopettaminen olis mahdotonta. Ei käy, en halua. Kun oon kuulokkeet päässä lenkillä, niin tuntuu että vastaantulijat puhuu jotaki musta ja naureskelee.  Tai sitten vaan kuvittelen omiani taas vaihteeksi. Ei olisi uutta kyllä. En myöskään enää mielellään mene tämän talon kellariin. En sen jälkeen kun kerran varastotiloissa aloin kuulla ovelta mulle jo entuudestaan tuttua naputusta. Tuota samaa naputusta olen kuullut öisin omalta kotioveltakin. Paniikki. Jähmetyin vain kuuntelemaan. Lopulta kun tuli hiljaista, juoksin ulos ovesta ja portaat ylös ja kotiini. Koko matkan ylös tuntui siltä, että joku juoksisi perässä.

Oon ollu aiemminkin tosi vainoharhainen ja ehkä jopa psykoottinen. Pelkään kaikista eniten sitä, että pian en taaskaan enää itse erota mikä on totta ja mikä ei tai mitä on syytä pelätä ja mitä ei. Apua. Stressistäkö tämä johtuu? Jos onnistuisin laihtumaan paremmin stressikin luultavasti kaikkoaisi ja ehkä en helvetti sekoaisi lopullisesti!