Mun maailma loppuu

" Välil must tuntuu, et mun maailma loppuu

Hei kerro mulle miten sillo edetään 

Opeta mut elämään "

"Sä oot ollu aina oikeessa
Et mä oon tässö se kakara
On surullista miten käyttäydyn
Ku oon jurrissa puhun paskaa ja koitan loukata"

"Kurista mua niin pitkään,
Etten pysty hengittään, nii et jälki jää
Haluun et laitat mut itkemään 
Hukuta mut ammeeseen
Tumppaa rööki ranteeseen
Tee se uudelleen, niin etten enää sulle pahaa tee"

Nonii, mun mies jätti mut. Ansaitsen sen. Vittu. Ansaitsen kaiken. Olisin halunnu, että kaikesta paskasta huolimatta mun mies olis opettanut musta normaalin. Tehny musta sen ihmisen jota voi rakastaa. Olisin halunnu kaikenlaista, mutta kaikki on pilalla. Mun mies vihaa mua. Musta on tullu päihteiden takia ihnishirviö joka tuhoaa kaiken mikä eteen tulee. Vihaan itseäni. Haluan kuolla mutten uskalla. Miksen? Mikä vois olla pelottavampaa kun tää missä elän. En edes tiedä mitä helvettiä kirjoitan tällä hetkellä, oleen todella humalassa. Haluan vetää kaiken mitä vaan saan. Kirjoitan toinen silmä kiinni todella hidasta tahtia. Silmä kiinni, koska muuten en nää eteeni. Haluaisi n itkeä mutten pysty. Tuntuu että kuolin sisältä täysin. En tunne mitöän. Saatan katua tämän kirjoittamista mutten aio poistaa tätä. Palaan lukemaan tämän uudelleen ja uudelleen, nämä on aitoja fiiliksiä kun mun maailma kaatui lopullisesti. Mulla ei ole enää syytä olla vetämättä mun elämää päihteillä vessanpöntöstä alas. Ei yhtäkään syytä.

Meidän lemmenleikkien aiheuttamat mustelmat mun kehossa muistuttaa susta. Tulee muistuttamaan varmasti ainakin seuraavan viikon. Mun keho on täynnä sun jälkiä. Täynnä meidän intohimoa. Nyt ahdistun joka ikisestä jäljestä. Haluaisin että jokainen katoaa heti. Aiemmin rakastin niitä, hyvänä muistona. Se ilta oli ihana. Olisipa se voinut jatkua ikuisesti. Tämä ilta taas päätti kaiken. En halua puhua tavaroiden hakemisesta myöhemmin. En halua selvittää päätäni vaan jatkaa päihteiden ottamista. En halua kohdata tätä asiaa selvinpäin. En pysty. 

Hiljaisuus hajottaa

Mulla on pari ongelmaa, jotka meinaa tehdä mun läheiset hulluksi. Ensinnäkin, en kestä ollenkaan hiljaisuutta. Jos olen yksin, kuuntelen aina musiikkia tai laitan esim jonkun sarjan puhumaan taustalle. Jos taas seurassa tulee hiljainen hetki niin tulkitsen sen heti siten, että jokin on vialla. Musta tulee levoton ja ahdistunut. Yritän "korjata" tilannetta jotenkin vaikka mitään korjattavaa ei ole. Hiljaisuus on aivan normaalia. Varsinkin pitkässä parisuhteessa on välillä vaan sellaisia hetkiä, kun ollaan vaan hiljaa yhdessä eikä ole mitään sanottavaa tai tekemisistä. Tiedän sen, mutta en pysty silti sietämään sellaista tilannetta. Tästä samasta syystä öisin voisin kuolla ahdistukseen jos en pysty nukkumaan, kaikki on hiljaista eikä missään ole mitään hälinää tai häiriötekijää joka estäisi omia ajatuksia tulvimasta päähäni. En tiedä ymmärtääkö kukaan mistä puhun tai onko muilla samanlaisia kokemuksia mutta yksinkertaisesti sanottuna, mun pää ei kykene lepäämään. Olen jatkuvasti todella uupunut vaikkei se käytöksestäni näy lainkaan ulospäin. Tästä ollaan keskusteltu lähiaikoina paljon terapiassa ja ollaan yritetty harjoitella kaikenlaisia harjoituksia joiden olisi tarkoitus rentouttaa ja rauhoittaa. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta nämä istunnot tuntuu usein todella kiusalliselta enkä pysty keskittymään ollenkaan.

Toisekseen olen nykyään tosi lukossa henkisesti. Sosiaalinen elämä on välillä suorittamista tämän ongelman takia. Mun on vaikea puhua yhtään mistään. Mulle on kyllä ollut aina vaikeaa keskustella omista ongelmista muiden kanssa mutta nykyään tuntuu, etten osaa puhua enää oikeasti mitään. Kun mulle yrittää puhua niin saa vaan jotain epämääräistä takaisin. Kun joku vaikka kysyy "mitä kuuluu" niin menen ihan lukkoon enkä osaa koskaan vastata muuta kuin "eipä ihmeitä" tai jotain muuta yhtä aivotonta. Jotenkin mulla on aina ollut olo ettei kukaan oikeasti halua tietää mitä mulle kuuluu tai mitä teen joten tuntuu oudolta alkaa selittää mitään. R on todella turhautunut varsinkin tähän ongelmaan koska tuntee että en vaan halua jakaa asioitani. Ei se ole niin, olen vain lukossa. Mun on myös joskus levottomana ja ahdistuneena erittäin vaikea keskittyä toisten puheisiin tarpeeksi hyvin ja sekin vaikeuttaa keskustelua. On hankala vastata mitään kun kuunteli toisen juttuja puoliksi. Tätäkään en tee tahallaan mutta ymmärrän että se loukkaa.

Loppujen lopuksi, vihaan olla minä. Musta tuntuu, etten vaan osaa elää normaalia elämää. En osaa elää ollenkaan enkä olla muille hyvä läheinen. Koen itteni vialliseksi. R on myös alkanut huomaamaan ja tuomaan esille mikä kaikki mussa on vialla ja lista on pitkä. Pelkäsin tätä jo kauan sitten. Pelkään, että R näkee saman hirviön kuin minä ja lähtee pian. Ajatus erosta pelottaa. Kaikki pelottaa. Apua

Klo 04.44

puristaa rintaa. Huimaa. Oksettaa. Voisin kuolla. En pysty nukkumaan kunnolla.. Joko valvon tai nään hirveitä unia joiden takia herään jatkuvasti.  Miksei pää voi vaan hiljentyä ja yksinkertaisesti sammua ilman ajatuksia tai unia? Olen kateellinen kun toinen nukkuu vaikka enhän voi tietää millaisia unia R näkee. Stressi tekee levottomaksi, jalkoja pakottaa. Poltin illan aikana jointin, toivoin että se rauhoittaisi ennen kuin ahdistus omasta itsestä kasvaa liian suureksi ja pää leviää niin,  ette voi sitä peitellä. En halua että R näkee. En halua joutua selittämään mikä kaikki ahdistaa, R on kuunnellut tätä paskaa jo turhautumisen asti. Lipsauttelen muutenkin liikaa jo syömiseen liittyviä asioita. No, polttelu ei auttanut. Onneksi ainakin suurimman osan ajasta olen kai ainoa hereillä. Annan ahdistuksen tulla. Puristelen kaikkea itsessäni mistä saan kiinni koska koen pakollista tarvetta tehdä niin. Haluaisin itkeä mutten voi. Kyyneleet ei tule.

Paino on pudonnut enkä ole syönyt paljoa mutta silti tuntuu, että en tee tarpeeksi. Olisi pitänyt liikkua vielä lisää, syödä vielä vähemmän. Typerää tiedän. En jaksa itteäni, haluan sammua. Haluan vaan pois.

Taas pitkästä aikaa

Taas oon ollu suht pitkään kirjoittamatta. Oon vaan saamaton siinäkin. Pari ahmimispäivää on ollut mutta sain kierteen katkaistua. Onneksi. Turvotusta on hieman mutta yritän kestää. Pakkohan se on kestää vaikka masentaa niin, että voisin satuttaa itseäni rankallakin kädellä. En kuitenkaan aio tehdä niin, ei tarvitse huolehtia. Aion yrittää keskittyä nyt jatkamaan laihdutusta ja keskittymään niihin positiivisiin juttuihin, mitä on tapahtumassa. Esimerkiksi mun eräs hyvä ystävä on tulossa mun luokse ens viikolla viideksi päiväksi! Ainoa stressin aihe on että haluaisin päästä mun välitavoitteeseen ennen sitä koska hävettää näyttäytyä tämän kokoisena. Tuntuu, että hänen koko vierailu menee pilalle jos en paina tietyn verran. En tiedä kuinka tervettä tälläinen ajattelu on.

Eilinen meni laihdutuksen kannalta melko hyvin, kävin kaks ihan mukiinmenevää lenkkiä ja söin vaan rahkan ja omenan. Ei paha. Mun veli tuli meille eilen yöksi ja pelattiin yks peli läpi. On kyllä aina ihana nähdä ja huomata kuinka toinen kasvaa ja miehistyy mutta samaan aikaan se tuntuu pelottavalta. Pelkään, että kasvun myötä minä unohdun. Meidän yhteiset jutut unohtuu. Olen itsekin ollut tuon ikäinen, tiedän että on normaalia alkaa kasvaa etäämmälle perheestä mutta pelkään että menetän veljeni kokonaan. Taustatietoa mun perhekuviosta sen verran, että mulla on kireät ja hankalat välit kaikkiin muihin paitsi mun pikkuveljiin joten pelkään heidän kasvamista. Vanhimmainen veli on pian 13 vuotias, kutsutaan häntä vaikka A:ksi. Mulle on ollu hankalaa opetella  olemaan puhumatta A:lle kuin pikkupojalle. Välillä tuntuu etten osaa enää luoda minkäänlaisia kunnollisia keskusteluja. Oon alkanu valmistautumaan päästämään irti.
                   

Asiasta täysin kukkaruukkuun, ostettiin vihdoin oma pesukone! Ostettiin käytetty kone ja sen kanssa olikin sitten isompi säätäminen kuin oltaisiin uskottu. Ensinnäkin kone oli huomattavasti kauempana kuin luultiin joten bensaa ja aikaa kului enemmän kuin tarpeeksi.. toisekseen, vaikka kone on melko pieni oli sen kantamisessa ongelmia. Minä en jaksanut kunnolla nostaa sitä ja R rikkoi selkänsä eikä saatu ketään auttamaan koska R ei kehdannut pyytää kantoapua omilta kavereiltaan koska ei itse pysty osallistumaan kantamiseen ja minulla on vain kaksi isompi kokoista ystävää ja toinen heistä on suljetulla ja toisen kanssa R ei tule yhtään toimeen. Kone jäi siis autoon. Onneksi keksittiin soittaa eräälle firmalle, joka tarjoaa muuttopalveluita ja saatiin kantajat. Kone saadaan vihdoin sisälle huomenna, jippii! Enää ei tarvitse varata pyykkivuoroa pyykkituvasta vaan voi pestä milloin lystää.

Tällä hetkellä makaan vatsallani sängyllä ja yritän jaksaa lähteä lenkille. Kissa kehrää vieressäni ja houkuttelee jäämään sänkyyn kanssaan. Koirani taas houkuttelee lähtemään ulos. Pakko lähteä, koira tarvitsee lenkin ja ei se tekisi pahaa minun läskeillenikään. Todennäköisesti vitkuttelen vielä hetken ja lähden mahdollisimman hiljaa etten herätä olkkarissa nukkuvaa veljeäni.

Rakastan sinua, R

Näin alkuun btw, kutsun mun miestä jatkossa kirjaimella R. 

Ahmimiskohtaus. Kaikki lähti riidasta, R on musta huolissaan. Seuraavana päivänä oli vaan tunne, että haluan pystyä syömään ja nauttimaan R:n kanssa. Olla normaali tyttöystävä. Joten tehtiin niin ja oli todella mukavaa. Mutta sitten se lähti käsistä. Tosi inhottava olo mutta tämä turvotus katoaa äkkiä. Tiedän sen. Tämä oli taas muistutus siitä, että kun syön tietyn rajan yli en enää osaa lopettaa. Siksi pelkään syödä. En kuitenkaan vihaa itseäni niin paljon kun yleensä ahmimisen jälkeen, koska päivä oli täydellinen. Tämä kerta oli sen arvoista. R ei ansaitse syömishäiriö arkea. Edes yhden päivän pystyin olemaan se tyttöystävä, jonka R oikeasti ansaitsee. Tää kirjoitus on vaan lyhyt päivitys, tuntui tärkeältä kertoa tästä "takapakista". 

Ongelmapesä

Paino on pudonnut taas lisää. Tuntuu hyvältä. Eilen oli pieni repsahdus mutta se ei näkynyt tänään painossa. Aloin erään tutun kanssa leikkimieliseen kisaan, kumpi paastoaa pidempään. Ensimmäisen päivän jälkeen on sallittua syödä 100kcal per päivä. Painotan, että leikkimielinen kisa. Heti, kun tuntuu pahalta lopetan. Tuttuni ei kestänyt päivääkään joten tästä tuli vain mun henkilökohtainen haaste. Ei haittaa, oikeastaan parempi näin. Aion selviytyä ainakin huomisen. Harmittaa, kun oon vähän huono liikkumaan joten se vähän hidastaa tätä mun projektia. Suurin osa mun liikunnasta koostuu vain koiran kanssa lenkkeilystä, kyykyistä sekä ojentajadipeistä (jos joku ei tiedä mitä ne on, niin suosittelen googlaamaan! simppeli tehdä ja tuntuu hyvältä! Jopa mun kaltaisen läskimakkaran mielestä) Joskus yritän tehdä säälittävästi muita lihastreenejä  mutta se on aina sellasta räpellystä että alkaa vaan vituttaa. Ei se ennen näin vaikeeta ole ollut.. oon kai polttanu osan mun lihaksista pois jo aikaa sitten. Oisko seuraavaks vihdoin sen läskin vuoro? Olisi kyllä jo korkea aika.

Oon muuten miettinyt, etten enää jaa tänne mun painoa. En tiedä, tuntuu vaan siltä ettei se kannata. Katsotaan jos mun mieli vielä joskus muuttuu, minä kun tunnetusti saatan olla vähän ailahteleva persoona. Mun mieli saattaa joskus muuttua niin nopeasti, että mun läheisillä on vaikea pysyä perässä. Oon varmasti todella väsyttävä ihminen. Tuntuu , että oon inhottavaa katseltavaa ja ärsyttävä. Mun mieli on myös koko ajan maassa joten oon luultavasti myös siksi huonoa seuraa ja paska kumppani. Mun parisuhteessa on paljon ongelmia ja tuntuu, että kaikki niistä johtuu minusta. Ehkä on vaan parempi kaikille, että vetäydyn vähän syrjään. Pysyn myös poissa ystävieni silmistä mahdollisimman paljon ainakin siihen saakka, kun voin olla taas itsevarma ja kevyt. Silloin voin aidosti nauttia muiden seurasta. Jos pysyn tällä linjalla,ei mun tavoitteeseen mene enää kauan 💜

Ajatus kulkee yöllä

Kello on 1.06 kun aloitan kirjoittamaan tätä.  Jotenkin tekee mieli kirjoittaa. Tänään (tai no eilen) oli paastopäivä. Meni hyvin kun oli koko päivän tekemistä. Näin erästä kaveria pitkästä aikaa. Oli ihan hauskaa, pyörittiin kaupungilla, käytiin yhdessä tapahtumassa joka täällä järjestettiin ja istuttiin vaan ulkona. Juteltiin kaikkea. Tuntui vain, että jossain vaiheessa meiltä  loppui  keskustelun aiheet kesken. Ollaan kai vaan niin erilaisia ja kiinnostutaan ihan eri jutuista. Hauskaa, että silti ollaan oltu kavereita niin kauan. Tosin, nykyään en sanoisi että ollaan kavereita. Lähinnä hyvän päivän tuttuja. Nähdään todella harvoin ja keskustelu on hiukan pinnallista. Mutta hyvä näin, en osaa mahduttaa tätä ihmistä mun elämään tän kummemmin.

Aamulla on meno heti ensimmäisenä Alkoon. Se kun menee kiinni jo klo 12 juhannuksen takia. Olen siis menossa huomenna illalla muutaman ystäväni kanssa juomaan (oon ollut viime päivinä huomattavasti tavallista sosiaalisempi, alkaa jo väsyttää). Viinan kalorit ahdistaa jo valmiiksi mutta yritän tehdä mietoja paukkuja sotkemalla yhteen cola zeroa ja leijonaa. Polttelen myös ettei tarvitsisi juoda välttämättä niin paljon. Vaikkakin nipistän juomisen kuitenkin syömisistäni joten viina menee varmasti suht helposti päähän. Eikä se kai ole ihan maailman loppu jos juon hiukan suunniteltua enemmän. Ajattelin, että otan mukaani mansikoita joita voi pitkin iltaa napsia jos vatsa alkaa savuissa kurnia. Toivottavasti huomenna on mukava ilta! 

Mun oikeesti pitäis jo nukkua, otin tarvittavatkin aikaa sitten. Jäin vaan kirjoittamaan tätä. Mies makaa jo sängyllä ja on kai nukahtamassa. Nyt laitan herätyksen puhelimeen ja sen jälkeen laitan tämän kapistuksen pois ja yritän itsekin saada vähän unta. Hyvää yötä!