Taas pitkästä aikaa

Taas oon ollu suht pitkään kirjoittamatta. Oon vaan saamaton siinäkin. Pari ahmimispäivää on ollut mutta sain kierteen katkaistua. Onneksi. Turvotusta on hieman mutta yritän kestää. Pakkohan se on kestää vaikka masentaa niin, että voisin satuttaa itseäni rankallakin kädellä. En kuitenkaan aio tehdä niin, ei tarvitse huolehtia. Aion yrittää keskittyä nyt jatkamaan laihdutusta ja keskittymään niihin positiivisiin juttuihin, mitä on tapahtumassa. Esimerkiksi mun eräs hyvä ystävä on tulossa mun luokse ens viikolla viideksi päiväksi! Ainoa stressin aihe on että haluaisin päästä mun välitavoitteeseen ennen sitä koska hävettää näyttäytyä tämän kokoisena. Tuntuu, että hänen koko vierailu menee pilalle jos en paina tietyn verran. En tiedä kuinka tervettä tälläinen ajattelu on.

Eilinen meni laihdutuksen kannalta melko hyvin, kävin kaks ihan mukiinmenevää lenkkiä ja söin vaan rahkan ja omenan. Ei paha. Mun veli tuli meille eilen yöksi ja pelattiin yks peli läpi. On kyllä aina ihana nähdä ja huomata kuinka toinen kasvaa ja miehistyy mutta samaan aikaan se tuntuu pelottavalta. Pelkään, että kasvun myötä minä unohdun. Meidän yhteiset jutut unohtuu. Olen itsekin ollut tuon ikäinen, tiedän että on normaalia alkaa kasvaa etäämmälle perheestä mutta pelkään että menetän veljeni kokonaan. Taustatietoa mun perhekuviosta sen verran, että mulla on kireät ja hankalat välit kaikkiin muihin paitsi mun pikkuveljiin joten pelkään heidän kasvamista. Vanhimmainen veli on pian 13 vuotias, kutsutaan häntä vaikka A:ksi. Mulle on ollu hankalaa opetella  olemaan puhumatta A:lle kuin pikkupojalle. Välillä tuntuu etten osaa enää luoda minkäänlaisia kunnollisia keskusteluja. Oon alkanu valmistautumaan päästämään irti.
                   

Asiasta täysin kukkaruukkuun, ostettiin vihdoin oma pesukone! Ostettiin käytetty kone ja sen kanssa olikin sitten isompi säätäminen kuin oltaisiin uskottu. Ensinnäkin kone oli huomattavasti kauempana kuin luultiin joten bensaa ja aikaa kului enemmän kuin tarpeeksi.. toisekseen, vaikka kone on melko pieni oli sen kantamisessa ongelmia. Minä en jaksanut kunnolla nostaa sitä ja R rikkoi selkänsä eikä saatu ketään auttamaan koska R ei kehdannut pyytää kantoapua omilta kavereiltaan koska ei itse pysty osallistumaan kantamiseen ja minulla on vain kaksi isompi kokoista ystävää ja toinen heistä on suljetulla ja toisen kanssa R ei tule yhtään toimeen. Kone jäi siis autoon. Onneksi keksittiin soittaa eräälle firmalle, joka tarjoaa muuttopalveluita ja saatiin kantajat. Kone saadaan vihdoin sisälle huomenna, jippii! Enää ei tarvitse varata pyykkivuoroa pyykkituvasta vaan voi pestä milloin lystää.

Tällä hetkellä makaan vatsallani sängyllä ja yritän jaksaa lähteä lenkille. Kissa kehrää vieressäni ja houkuttelee jäämään sänkyyn kanssaan. Koirani taas houkuttelee lähtemään ulos. Pakko lähteä, koira tarvitsee lenkin ja ei se tekisi pahaa minun läskeillenikään. Todennäköisesti vitkuttelen vielä hetken ja lähden mahdollisimman hiljaa etten herätä olkkarissa nukkuvaa veljeäni.

Rakastan sinua, R

Näin alkuun btw, kutsun mun miestä jatkossa kirjaimella R. 

Ahmimiskohtaus. Kaikki lähti riidasta, R on musta huolissaan. Seuraavana päivänä oli vaan tunne, että haluan pystyä syömään ja nauttimaan R:n kanssa. Olla normaali tyttöystävä. Joten tehtiin niin ja oli todella mukavaa. Mutta sitten se lähti käsistä. Tosi inhottava olo mutta tämä turvotus katoaa äkkiä. Tiedän sen. Tämä oli taas muistutus siitä, että kun syön tietyn rajan yli en enää osaa lopettaa. Siksi pelkään syödä. En kuitenkaan vihaa itseäni niin paljon kun yleensä ahmimisen jälkeen, koska päivä oli täydellinen. Tämä kerta oli sen arvoista. R ei ansaitse syömishäiriö arkea. Edes yhden päivän pystyin olemaan se tyttöystävä, jonka R oikeasti ansaitsee. Tää kirjoitus on vaan lyhyt päivitys, tuntui tärkeältä kertoa tästä "takapakista". 

Ongelmapesä

Paino on pudonnut taas lisää. Tuntuu hyvältä. Eilen oli pieni repsahdus mutta se ei näkynyt tänään painossa. Aloin erään tutun kanssa leikkimieliseen kisaan, kumpi paastoaa pidempään. Ensimmäisen päivän jälkeen on sallittua syödä 100kcal per päivä. Painotan, että leikkimielinen kisa. Heti, kun tuntuu pahalta lopetan. Tuttuni ei kestänyt päivääkään joten tästä tuli vain mun henkilökohtainen haaste. Ei haittaa, oikeastaan parempi näin. Aion selviytyä ainakin huomisen. Harmittaa, kun oon vähän huono liikkumaan joten se vähän hidastaa tätä mun projektia. Suurin osa mun liikunnasta koostuu vain koiran kanssa lenkkeilystä, kyykyistä sekä ojentajadipeistä (jos joku ei tiedä mitä ne on, niin suosittelen googlaamaan! simppeli tehdä ja tuntuu hyvältä! Jopa mun kaltaisen läskimakkaran mielestä) Joskus yritän tehdä säälittävästi muita lihastreenejä  mutta se on aina sellasta räpellystä että alkaa vaan vituttaa. Ei se ennen näin vaikeeta ole ollut.. oon kai polttanu osan mun lihaksista pois jo aikaa sitten. Oisko seuraavaks vihdoin sen läskin vuoro? Olisi kyllä jo korkea aika.

Oon muuten miettinyt, etten enää jaa tänne mun painoa. En tiedä, tuntuu vaan siltä ettei se kannata. Katsotaan jos mun mieli vielä joskus muuttuu, minä kun tunnetusti saatan olla vähän ailahteleva persoona. Mun mieli saattaa joskus muuttua niin nopeasti, että mun läheisillä on vaikea pysyä perässä. Oon varmasti todella väsyttävä ihminen. Tuntuu , että oon inhottavaa katseltavaa ja ärsyttävä. Mun mieli on myös koko ajan maassa joten oon luultavasti myös siksi huonoa seuraa ja paska kumppani. Mun parisuhteessa on paljon ongelmia ja tuntuu, että kaikki niistä johtuu minusta. Ehkä on vaan parempi kaikille, että vetäydyn vähän syrjään. Pysyn myös poissa ystävieni silmistä mahdollisimman paljon ainakin siihen saakka, kun voin olla taas itsevarma ja kevyt. Silloin voin aidosti nauttia muiden seurasta. Jos pysyn tällä linjalla,ei mun tavoitteeseen mene enää kauan 💜

Ajatus kulkee yöllä

Kello on 1.06 kun aloitan kirjoittamaan tätä.  Jotenkin tekee mieli kirjoittaa. Tänään (tai no eilen) oli paastopäivä. Meni hyvin kun oli koko päivän tekemistä. Näin erästä kaveria pitkästä aikaa. Oli ihan hauskaa, pyörittiin kaupungilla, käytiin yhdessä tapahtumassa joka täällä järjestettiin ja istuttiin vaan ulkona. Juteltiin kaikkea. Tuntui vain, että jossain vaiheessa meiltä  loppui  keskustelun aiheet kesken. Ollaan kai vaan niin erilaisia ja kiinnostutaan ihan eri jutuista. Hauskaa, että silti ollaan oltu kavereita niin kauan. Tosin, nykyään en sanoisi että ollaan kavereita. Lähinnä hyvän päivän tuttuja. Nähdään todella harvoin ja keskustelu on hiukan pinnallista. Mutta hyvä näin, en osaa mahduttaa tätä ihmistä mun elämään tän kummemmin.

Aamulla on meno heti ensimmäisenä Alkoon. Se kun menee kiinni jo klo 12 juhannuksen takia. Olen siis menossa huomenna illalla muutaman ystäväni kanssa juomaan (oon ollut viime päivinä huomattavasti tavallista sosiaalisempi, alkaa jo väsyttää). Viinan kalorit ahdistaa jo valmiiksi mutta yritän tehdä mietoja paukkuja sotkemalla yhteen cola zeroa ja leijonaa. Polttelen myös ettei tarvitsisi juoda välttämättä niin paljon. Vaikkakin nipistän juomisen kuitenkin syömisistäni joten viina menee varmasti suht helposti päähän. Eikä se kai ole ihan maailman loppu jos juon hiukan suunniteltua enemmän. Ajattelin, että otan mukaani mansikoita joita voi pitkin iltaa napsia jos vatsa alkaa savuissa kurnia. Toivottavasti huomenna on mukava ilta! 

Mun oikeesti pitäis jo nukkua, otin tarvittavatkin aikaa sitten. Jäin vaan kirjoittamaan tätä. Mies makaa jo sängyllä ja on kai nukahtamassa. Nyt laitan herätyksen puhelimeen ja sen jälkeen laitan tämän kapistuksen pois ja yritän itsekin saada vähän unta. Hyvää yötä!

Kauhea rakas Ana

Mulla on dieetti jota yritän seurata. Ensimmäisinä päivinä en syönyt niin paljoa kuin olisi ollu sallittua. En kadu sitä, vaan oon ylpeä. Paino on pudonnut. Olen onnellinen, helvetin ylpeä. Aiemmat oksettavat ahmimiskohtaukset on selätetty, niitä ei ole ollut pitkiin aikoihin! Tunnen kuinka itseluottamus voimistuu ja hymyilen kun tunnen vatsani hiukan murisevan. Pian olen taas minä 💕 Ei mun tee mieli edes syödä kauheasti muutenkaan kun on niin kuuma. Vihaan liikaa kuumuutta, en vaan kestä sitä. Oon se tyyppi saunassakin joka istuu siellä max 10 min ja poistuu kun alkaa huimata ja on vaikea hengittää. En nauti sitten yhtään.

Joskus mietin itsekseni, miksi teen tämän itselleni? Voisin antaa periksi ja kuten muut sanoo, ottaa rennosti ja nauttia elämästä. Mutta olisiko se nauttimista, jos jokin päässäni huutaa kuinka mun täytyy muuttua. Laihtua, syödä vähemmän ja kaikkea muuta. Kun pidän itseni kurissa, se huuto on enemmänkin lempeä kuiskaus joka kannustaa jaksamaan vaikeinakin hetkinä. En halua lopettaa, en vaikka sattuu. Tämä on se yksi ja ainoa asia, jonka vien loppuun asti. Sen on pakko olla! Muuten olen täydellinen epäonnistuja. En pysty mihinkään muuhunkaan. kaikkien on oltava hyviä jossain. Vai olenko väärässä? Tarvin tätä, tarvitsen onnistumisen tunnetta. En kovin usein ole päässyt siitä nauttimaan elämäni aikana. En ennen anoreksiaa. Se on tuonut mun elämään kontrollia ja nostaa itseluottamusta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän sitä mukaan kun paino putoaa. Kaikki on ihanaa ja kaunista sumua siihen saakka, kunnes joku huomaa tai repsahdan ensimmäisen kerran. Silloin voisin vain kuolla, vihaan itseäni enemmän kuin moni varmasti uskoo että on edes mahdollista. En oikeasti siedä itseäni ja en enää kehtaa kohdata ihmisiä. En edes ystäviäni.. Voiko siis sanoa että haluan olla sairas? En tiedä.. en osaa ajatella elämää ilman tätä enää.

Näin asiasta poiketen, tänään olis tarkoitus nähdä muutamaa kaveria. On ihan hyvä fiilis muuten, paitsi nyt kun on kesä niin tietysti toinen heistä haluaisin ostaa muutamat juomat ja istua ulkona hörppimässä niitä. Ehkä juon vain yhden mahdollisimman kevyen ja nipistän sen syömisistäni. Tai sitten tapaan vain toista kaveriani jonka kanssa oli alunperinkin tarkoitus olla kahdestaan. Äh, en tiedä mitä teen mutta mun on nyt oikeasti pakko alkaa meikata. Pitäkää kaikki kiva päivä!

Linnunluinen

Puhuin äitini kanssa puhelimessa yksi päivä. Veljelläni oli ollut neuvola ja oli taulukkojen mukaan ollut pienesti ylipainoinen. Äitini sekä neuvolan nainen olivat molemmat sitä mieltä, ettei se kyllä pidä paikkaansa, vaan veljeni on enemmän leveäharteinen ja rotevaa tekoa oleva lapsi. Omasta mielestäni veli on todella normaalin kokoinen, ei ole koskaan pistänyt silmään että olisi millään tapaa liian iso lapsi. Jokatapauksessa, tästä johtuen äitini alkoi puhua "linnun luisista" ihmisistä. Hänen puheestaan pystyin päätellä etten minä kuulu siihen kauniiseen, siroon joukkoon. Äiti nimittäin puhui heistä vähän inhottavaan sävyyn. Ei kai se minulle niin puhuisi jos olisin sellainen? Olenko minä isoluinen? Entä jos en koskaan pysty olemaan oikeasti siro ja kevyt? Ahdistaa. En edes uskalla kysyä mieheltä kropastani koska pelkään sen vaan valehtelevan. Enkä edes tiedä miksi on niin vaikea luottaa. Eikä pelkästään tässä asiassa, en yleensäkään luota ihmisiin ympärilläni. En edes omaan, aina niin turvalliseen poikaystävääni. Mussa on jotain vikaa varmasti. Pelkään vaan etten riitä. Oon varma etten riitä. 

Yhtenä iltana katsottiin elokuvaa ja ainoa, mihin pystyin keskittymään kunnolla oli sen yhden näyttelijän kapeus ja muutenkin pieni kokoisuus. Olin niin kateellinen ja vihainen itselleni, että suorastaan kiehuin sisältäpäin. Vihasin sillä hetkellä itseäni sekä sitä naista, koko elokuvaa ja varsinkin kaikkea sitä mitä olin sinä päivänä syönyt. Siitä huolimatta, vaikka olin pysynyt kalorirajoissani. Tuntui ihan hirveeltä eikä se olo meinannut kaikota leffan jälkeenkään. olo on muutenkin jatkuvasti ihan paska. Olen sortunut oksentamaan tarkoituksellisesti ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Hävettää, että oli pakko tehdä niin. Pelkään ajautuvani takaisin siihen kierteeseen. On kai vaan pakko yrittää vielä kovemmin! Haluan ansaita itseni hyväksynnän. Haluan vihdoin rakastaa itseäni. 

                   

Tyhmä läski

Oon syönyt ensimiset pari päivää täällä mökillä ihan päin seiniä. Kamala olo en kestä itteäni. Kirjoitin itelleni ruokalistan viimeisille päiville. Voisin laittaa sen tähän!

Maanantai

Aamupala: puuroa ja marjoja
Välipala: appelsiini
Pääruoka: YKSI kanatortilla
Iltapala: lämmin kuppi keitto 

Tiistai
Aamupala: puuroa ja marjoja
Välipala: Appelsiini
Pääruoka: lihakeitto ja ruisleipä
Iltapala: ruisleipä kananmunalla

Keskiviikko
Aamupala: appelsiini ja leipä kurkulla
Välipala -
Pääruoka: lihakeitto
Iltapala: naturdiet ja lämmin kuppi keitto

*Muoks. Sallin itseni syödä myös vesimelonia jos siltä tuntuu!

(Lihakeitto on siis valmisateria ja kaloreita koko annoksessa 120 joten ei kauhean paha)

Keskiviikkona ollaan siis lähdössä ajamaan takaisin kotiin. Lievä ikävä kaupunkiin iski hetki sitten kun irrotettiin ensimmäinen punkki koirasta. Hyi helvetti vihaan punkkeja!